Keskuskauppakamari

Teppo Säkkinen Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntijaksi

Jaa
Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntijaksi on nimitetty elinkeinoministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen. Säkkinen aloittaa työt Keskuskauppakamarissa maaliskuussa.

Säkkinen on toiminut ministerien erityisavustajana eri hallituksissa vuosina 2018-2021. Elinkeinoministeri Mika Lintilän esikunnassa Säkkinen on vastannut energia- ja ilmastopolitiikasta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustajana hän keskittyi luonnonvarapolitiikkaan.


Koulutukseltaan Säkkinen on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt lisäksi eduskunta-avustajana, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen johtotehtävissä ja kehitysyhteistyöjärjestöissä sekä toiminut useissa Suomen Keskustan luottamus- ja taustatehtävissä.

Säkkisen tuleviin tehtäviin Keskuskauppakamarissa kuuluu valmistelu ja vaikuttaminen muun muassa elinkeino-, ilmasto-, energia-, ympäristö- ja luonnonvara-asioissa.


”Ilmastopolitiikka on elinkeinopolitiikkaa. Vastuullisen liiketoiminnan kysymykset ovat vaikuttamisemme ja tarjoamiemme ratkaisujen keskiössä yhä enemmän. Olen iloinen siitä, että Teppo Säkkinen liittyy asiantuntevaan, osaavaan ja tuotteliaaseen vaikuttamisen ja kilpailukyvyn asiantuntijatiimiimme”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

”Vihreä siirtymä on kestävän kasvun ajuri. Uskon, että suuret ilmastoon ja kestävyyteen liittyvät haasteet voidaan ratkaista yrityksissä. Samalla ne on käännettävä investoinneiksi ja työksi Suomessa. On innostavaa päästä työskentelemään näiden teemojen parissa Keskuskauppakamarissa,” Säkkinen sanoo.

Säkkinen aloittaa tehtävässään karenssiajan päätyttyä 1.3.2022. Hän on jäänyt pois erityisavustajan tehtävistä 29.11. alkaen.

Lisätietoja: 

Keskustakauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, 0400 505 269

Teppo Säkkinen, 050 516 2868

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye