HUS

Terveyskylän Pulmanavigaattori tarjoaa kaikenikäisille tietoa ja tukea elämän pulmiin

Jaa
Tarvitsetko tietoa ja apua hyvinvoinnin tai sosiaaliturvan kysymyksissä? Tutustu Terveyskylä-verkkopalvelun uuteen Pulmanavigaattoriin.

Pulmanavigaattori on sosiaalityön ammattilaisten laatima työkalu, jonka avulla voit arvioida omaa tai läheisen sosiaalisen tuen tarvetta. Se tarjoaa tietoa, tukea ja apua kaikenikäisille esimerkiksi perhe-elämän haasteiden, toimeentulon, asumisen, työllistymisen ja oman jaksamisen pulmissa.

Tukea ja palvelunohjausta on saatavilla ympäri vuorokauden.

- Pulmanavigaattorin avulla tavoitamme sosiaalisen tuen tarpeessa olevat aiemmin sekä myös ne, joita emme nyt tavoita lainkaan, navigaattorin kehittämisessä alusta asti mukana ollut sosiaalityöntekijä ja projektikoordinaattori Katariina Kohonen kertoo.

Terveydenhuollossa vastaavanlaisia oirenavigaattoreita on ollut käytössä jo pidemmän aikaa.

- Sosiaalihuolto on ollut digitalisoitumisen suhteen jälkijunassa ja Pulmanavigaattori vastaa nyt tähän tarpeeseen, Kohonen lisää.

Pulmanavigaattorin avulla sosiaalityön palveluvalikoimaa lisätään ja monipuolistetaan. Se ei kuitenkaan korvaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen tekemää hoidon- tai palvelutarpeen arviointia, eikä sitä ole tarkoitettu hätätapauksiin tai kiireellistä hoitoa vaativiin tilanteisiin. 

- Vuorovaikutuksen katoamisesta ei siis ole huolta, Kohonen sanoo.

Julkaistua Pulmanavigaattoria kehitetään jatkuvasti, ja käyttäjiltä kerätään palautetta kehittämisen avuksi.

Pulmanavigaattori löytyy Kuntoutumistalosta, jota rakennetaan osana yliopistosairaaloiden Terveyskylää.

- Tarkoituksena on, että jatkossa Pulmanavigaattoriin voidaan ohjata muistakin Terveyskylän taloista, jolloin kansalaiset voivat hyödyntää sitä eri taloista käsin, sanoo Pulmanavigaattorista tutkimusta tekevä sosiaalityön kehittäjä Miina Arajärvi.

Tutustu meihin

Pulmanavigaattori: www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/pohdi-ja-testaa/pulmanavigaattori

Kuntoutumistalo: www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo

Terveyskylä: www.terveyskyla.fi, facebook.com/terveyskyla.fi, Twitter @terveyskyla_fi

Lisätietoja Pulmanavigaattorista ja Virtuaalisairaala 2.0-hankkeesta

Sirpa Arvonen, hankejohtaja, Virtuaalisairaala 2.0 –hanke, puh. 050 407 4544

Liina Hemminki, Terveyskylä.fi / Virtuaalisairaala 2.0 –viestintä, puh. 040 182 3573

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

Mikä on Terveyskylä?

Terveyskylä.fi on yhdessä potilaiden kanssa kehitetty erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kaikille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. Terveyskylän talojen tietosisältö on veloituksetta kaikkien käytössä. 

Potilaille tarkoitettuihin digitaalisiin hoitopolkuihin vaaditaan lääkärin lähete tai hoitosuhde erikoissairaanhoitoon. Omahoito-ohjelmista osa tulee olemaan kaikille avoimia, osa on suunnattu vain hoidossa oleville potilaille.

Terveyskylän Omapolku-palvelukanava mahdollistaa sähköisen asioinnin asiakkaan ja hoitopaikan välillä sekä tarjoaa välineitä omahoitoon. Asiakkaan Omapolulle voidaan liittää potilasryhmäkohtaisia digihoitopolkuja. Nyt auki on 27 taloa. Vuoden 2018 loppuun mennessä taloja on muutama enemmän ja niissä on kymmeniä digihoitopolkuja sekä omahoito-ohjelmia eri potilasryhmille.

Terveyskylän palvelut sopivat erityisen hyvin elämänlaadun, oireiden ja elintapojen seuraamiseen, toimenpiteeseen valmistautumiseen ja siitä toipumiseen sekä tukemaan elämää pitkäaikaisen sairauden kanssa. Palvelut täydentävät ja tarjoavat vaihtoehtoja perinteiseen sairaalahoitoon.

Terveyskylää rakennetaan Virtuaalisairaala 2.0 -kärkihankkeessa, Suomen yliopistosairaaloiden yhteistyönä. Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye