Tesin tuottotutkimus: Suomalaisten pääomasijoitusrahastojen tuotot ylittävät listatun osakemarkkinan tuotot

"Yleisesti voi sanoa, että viimeisen noin viidentoista vuoden ajan hajautetusti suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin sijoittanut on kerännyt sijoituksilleen parempia tuottoja kuin samaan aikaan listattuun osakemarkkinaan sijoittanut", kertoo Matias Kaila, Tesin rahastosijoituksista vastaava johtaja.
Erityisen hyvin vertailussa pärjäävät parhaiten menestyvät venture capital -rahastot, jotka ovat tuottaneet noin 2,5-kertaisesti sen, mitä listattu markkina on tuottanut.
Pääomasijoitusrahastoihin sijoittavat muun muassa suuret institutionaaliset sijoittajat, kuten suomalaiset työeläkeyhtiöt.
Suomessa vahva venture capital -markkina
Suomalainen venture capital -kenttä on kehittynyt finanssikriisin jälkeen vahvaksi. "Jopa puolet finanssikriisin jälkeen sijoitustoimintansa aloittaneista rahastoista kuuluu vuosituotolla mitattuna parhaiten tuottavaan joukkoon, kun ne asetetaan rinnakkain eurooppalaisten verrokkien kanssa", kertoo Jens Färm, tuottotutkimuksen koonnut seniorianalyytikko.
Vuosien 2009–2015 sijoitustoimintansa aloittaneiden rahastojen vuosituotot ylsivät vuoden 2022 loppuun mennessä 22 prosenttiin. Viime vuoden selvityksen mukaan tähän ikäryhmään kuuluvien venture capital -rahastojen vuosituotto oli 25 prosenttia. Kailan mukaan vuosituottoprosentin painuminen johtuu yleisestä taloudellisesta epävarmuudesta ja erityisesti suurempien scaleup-yritysten arvostustasojen laskusta.
Tänä vuonna tutkimukseen mukaan otetut uusimman sukupolven eli 2016–2020 sijoitustoimintansa aloittaneet rahastot ovat tuottaneet myös hyvin ja yltävät vuosituotoissa 19 prosenttiin.
Buyout- ja growth-rahastojen tuotot pääosin tasaisia
Vuosina 2009–2015 sijoitustoimintansa aloittaneet, vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittajat buyout- ja growth-rahastot ovat tuottaneet edellisvuoden tutkimuksen tapaan tasaisesti 17 prosenttia Ne pärjäävät tuotoissa varsin hyvin myös eurooppalaisten verrokkien rinnalla.
Uudemmilla, vuosien 2016–2020 aikana perustetuilla buyout- ja growth-rahastoilla vuosituotot sen sijaan ovat jääneet 11 prosenttiin. Färmin mukaan tulos johtuu osittain siitä, että osa näistä rahastoista on vielä sijoitusvaiheessa, joten arvonnousua ei ole vielä tapahtunut.
Tutkimuksesta
Tutkimus on laaja ja kattaa käytännössä koko suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan. Siinä tutkittiin erikseen startupeihin sijoittavia venture capital -rahastoja ja vakiintuneempiin kasvuyrityksiin sijoittajia buyout- ja growth-rahastoja. Lisäksi rahastot jaettiin molemmissa ryhmissä vielä kahteen eri ikäryhmään: vuosina 2009–2015 ensisijoituksen tehneisiin rahastoihin ja vuosina 2016–2020 ensisijoituksen tehneisiin rahastoihin. Uudempien rahastojen tuottoja tarkasteltiin tässä tutkimuksessa ensimmäistä kertaa.
Tutkimuksessa on mukana 44 suomalaista rahastoa, ja määrä jakautuu tasaisesti buyout- ja growth-ja venture capital -rahastoihin. Vanhempia (2009–2015) rahastoja tutkimuksessa on 19 kappaletta ja uudempia (2016–2020) 25 kappaletta. Kerättyjä varoja näillä kaikilla rahastoilla on yhteensä noin neljä miljardia.
Tuottotutkimus tarkastelee suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan tuottotilannetta vuoden 2022 lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimus: Jens Färm, seniorianalyytikko, Tesi
jens.farm@tesi.fi, +358 40 566 0067
Mediakontaktit ja haastattelupyynnöt: Saara Vettenranta, viestintäpäällikkö, Tesi
saara.vettenranta@tesi.fi, +358 40 723 3516
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista. tesi.fi | Twitter | LinkedIn | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 2,4 miljardia euroa
- 11 miljardia euroa liikevaihtoa ja yli 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta rahoittajana
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Finland joins NATO Innovation Fund – Tesi invests EUR 35 million in the fund17.5.2023 02:00:00 EEST | Press release
Finland’s accession to NATO opens up new opportunities for Finnish early-stage startups. Finland’s application to NATO's Innovation Fund has been approved, and Tesi will make a EUR 35 million investment in the fund. This also provides a new gateway to cooperation and financing opportunities for Finnish startups developing nascent technologies and for venture capital and private equity funds investing in them.
Suomi mukaan NATOn miljardin euron innovaatiorahastoon – Tesiltä 35 miljoonan euron sijoitus17.5.2023 02:00:00 EEST | Tiedote
Suomen liittyminen NATOon avaa suomalaisille alkuvaiheen startupeille uusia mahdollisuuksia. Suomen hakemus NATOn innovaatiorahastoon on hyväksytty, ja Tesi tekee rahastoon 35 miljoonan euron sijoituksen. Samalla murroksellisia teknologioita kehittäville suomalaisille startupeille ja pääomasijoitusrahastoille aukeaa uusia yhteistyö- ja rahoitusmahdollisuuksia.
Tesi’s survey of investment returns: Finnish venture capital and private equity funds outperform the returns on listed shares4.5.2023 07:30:00 EEST | Press release
Tesi’s latest survey of returns on Finnish venture capital and private equity funds shows that they performed well compared to both the listed market and European peer funds.
Hanne Stenman appointed the General Counsel of Tesi and a member of the Management Team20.4.2023 08:15:00 EEST | Press release
LL.M. Hanne Stenman has been appointed the General Counsel of Tesi (Finnish Industry Investment Ltd), a member of the Management Team and the Secretary of Tesi’s Board of Directors. She will report to the CEO Pia Santavirta. Hanne will head Tesi’s Legal & Compliance team, wherein she has worked for the past three years supporting the investment teams in legal matters. ”I’m excited to have been offered the position of General Counsel and I am eager to collaborate with the talented professionals at Tesi. Given my background in transactions and corporate law, I believe it serves as a valuable foundation for this role. I’m grateful for all the support and the confidence I have received,” comments Hanne Stenman. “I have received lots of superb feedback about Hanne’s contributions for Tesi. That is why I’m delighted that we can appoint a new member of Management Team from within the house when an opportunity to do so arose. I congratulate Hanne for her new role, and I’m excited to continue w
Hanne Stenman Tesin lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi20.4.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
OTM Hanne Stenman on nimitetty Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) lakiasiainjohtajaksi, johtoryhmän jäseneksi ja Tesin hallituksen sihteeriksi 19.4.2023. Hän raportoi toimitusjohtaja Pia Santavirralle. Hanne ryhtyy vetämään Tesin laki- ja compliance-tiimiä, jossa hän on työskennellyt viimeiset noin kolme vuotta pääsääntöisesti sijoitustiimien juridisena tukena. ”Otan lakiasiainjohtajan roolin innolla vastaan, sillä saan jatkossakin tehdä töitä rautaisiksi ammattilaisiksi todettujen tesiläisten kanssa. Uskon, että taustani transaktioiden sekä yhtiöoikeuden parissa luo hyvän pohjan myös uuteen rooliini. Olen kiitollinen kaikesta saamastani tuesta ja luottamuksesta,” Hanne Stenman kommentoi. “Olen saanut valtavan paljon loistavaa palautetta Hannen työstä Tesillä. Siksi olen todella iloinen siitä, että saamme tilaisuuden tullen nostaa talon sisältä uuden osaajan johtoryhmään. Onneksi olkoon Hannelle uudesta roolista, ja odotan innolla yhteistyötämme erittäin mielenkiintoisessa pääomasijo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme