Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Teurastamon pihan tunnelmallinen elokuu kutsuu

Jaa
Elokuun pimenevinä, lämpiminä iltoina Teurastamon piha on parhaimmillaan. Pihalla maistellaan kauden parhaita herkkuja monipuolisen bändi- ja artistikirjon tahtiin. Taiteiden yö jatkuu Teurastamolla viikonlopun mittaisena Teurastamon Yöt -tapahtumana.

Satokausimarkkinat ja Kuorojen kierros 17. elokuuta
Torstaina 17. päivä elokuuta Teurastamon Satokausimarkkinoiden torilta voit ostaa mukaasi muun muassa satokauden tuoreita kasviksia, paikallisten tuottajien tuotteita ja nautiskella herkuista myös paikan päällä. Samana iltana pihalavan valloittaa Kuorojen kierros, joka vierailee Teurastamolla kuuden kuoron voimin. Esiintyvät kuorot ja tarkan aikataulun löydät Art Goes Kapakan verkkosivuilta

Teurastamon Yöt 24.–26. elokuuta
Taiteiden yö 24.8. muuttaa Teurastamon pihan ja sen monet sokkelot taiteen, musiikin, ruoan ja markkinahumun sulatusuuniksi. Tunnelmallisen pihan ohjelma laajenee perjantaina ja lauantaina Teurastamon Yöt -kokonaisuudeksi. Pihalavalle nousee monipuolinen bändi- ja artistikattaus. Tarjolla on muun muassa Stadin Juhlaorkesteri ja Saimaa Band sekä artisteja kuten Mira Luoti, Mariska, Tiiu Helinä, Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nuubialaiset. Alueen ravintoloissa ja tiloissa nähdään Art Goes Kapakan -ohjelmaa.

Teurastamolla voit tehdä myös ostoksia, paikalle saapuu käsityöläisiä, levykauppiaita ja second hand -vaatteiden myyjiä. Voit myös itse tulla myymään tavaraa kirpputorin hengessä. Tulossa on monipuolista ohjelmaa koko perheelle, esimerkiksi lauantaina on pihadisko.

Teurastamon öiden ohjelma tarkentuu ja aikataulu julkaistaan lähempänä tapahtumaa muun muassa Teurastamo Helsinki Facebook-sivulla

Pihalla tapahtuu
Pienempiä keikkoja ja esiintymisiä Teurastamon pihalla ja ravintoloissa järjestetään aina tilaisuuden tullen. Seuraa tapahtumakalenteria www.teurastamo.comissa ja Teurastamo Helsinkiä Facebookissa. Työläisten ja lomalaisten iloksi Teurastamo tarjoaa elokuussa keskiviikkoisin afterwork terassiklubeja klo 16–21 säävarauksella. Myös perjantain pihakeikat jatkuvat elokuussa. 

Keikkojen aikaan Teurastamon aurinkoiset terassit ja monipuoliset ravintolat palvelevat. Voit myös ottaa omat picnic-eväät mukaasi ja vaikka grillata ja nauttia elämästä riippukeinuissamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristian Schmidt, Teurastamon tuottaja: kristian@teurastamo.fi tai puh.050 5256780

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Teurastamo on Helsingin ruokakulttuurin sydän ja kaupunkilaisten oma takapiha itäisessä kantakaupungissa Kalasataman kainalossa. Uutta kaupunkikulttuuria kuhiseva entinen teurastuslaitos vuodelta 1933 avattiin kaupunkilaisten käyttöön syksyllä 2012.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Mechelininkadulla alkaa yksisuuntaisten pyöräteiden rakentaminen – myös jalkakäytävää levennetään16.4.2024 17:08:47 EEST | Tiedote

Mechelininkadulle Pohjoisesta Rautatiekadusta etelään rakennetaan kesän aikana yksisuuntaiset pyörätiet molemmin puolin katua. Lisäksi pyöräilyn ja jalankulun järjestelyjä selkeytetään Länsilinkin ja Mechelininaukion välillä. Urakkaan sisältyy myös rakentamista, joka palvelee Marian entisen sairaala-alueen eteläosaan rakennettavaa kasvuyrityskampusta.

Kaavaluonnos Makasiinirannan tulevaisuudesta nähtäville15.4.2024 14:31:07 EEST | Tiedote

Helsinki suunnittelee Eteläsatamaan uutta elämyksellistä ja toiminnoiltaan monipuolista ranta-aluetta. Tavoitteena on liittää Makasiiniranta ja Olympiaranta osaksi keskustan kaupunkirakennetta, merellisiä julkisia kaupunkitiloja ja kävelykeskustaa. Nyt nähtävillä oleva asemakaavaluonnos mahdollistaa uuden museorakennuksen, neljä uutta toimisto- ja liikerakennusta, julkisen rannan ja rantareitin sekä satama-alueen rakentamisen Makasiinirantaan ja Olympiarantaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye