Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ehdottaa omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistämistä – ehdotus lisäisi omaishoitajien määrää ja tuen menoja

Jaa
THL ehdottaa omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistämistä koko maassa. Ehdotuksen mukaan sopimusomaishoidosta maksettavaan palkkioon tulisi kolme luokkaa sen mukaisesti, kuinka sitovaa hoito on. Korkeimpaan eli sitovimman hoidon luokkaan, ehdotetaan yhtä vapaavuorokautta lisää. Lisäksi lakiin esitetään uutta kevyen tuen luokkaa, jonka kohdentamisesta ja käytön laajuudesta päättäisi hyvinvointialue.

THL selvitti omaishoidon tuen myöntämisperusteita STM:n toimeksiannosta.

Tällä hetkellä kunnat päättävät omaishoidon tuen palkkioluokkien määrästä ja myöntämiskriteereistä. Selvitys osoitti, että omaishoidon myöntämisperusteissa ja maksetuissa palkkioissa on suuria eroja eri puolilla maata, joten yhtenäistäminen ei tämän vuoksi ole yksinkertaista.

”THL:n ehdotuksessa omaishoitajien määrä kasvaa maltillisesti eikä sopimuksia jouduta irtisanomaan, mutta tuen menot nousevat. Esityksessä on arvioitu menojen nousu nykytilanteeseen verrattuna. Ehdotus parantaa omaishoitajien yhdenvertaisuutta, kun palkkioissa ja myöntämisperusteissa ei ole alueellista vaihtelua”, sanoo THL:n erikoistutkija Katja Ilmarinen.

”Nykytilanteessa 70 prosenttia omaishoitajista saa alinta hoitopalkkiota. Tässä joukossa on myös ympärivuorokautisesti omaistaan hoitavia. Ehdotuksessa nämä omaishoitajat siirtyisivät nykyistä korkeampaan palkkioluokkaan. Lisäksi kaikkein raskaimmassa tilanteessa olevat omaishoitajat saisivat yhden vapaavuorokauden lisää, mikä tukisi heidän jaksamistaan, THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa sanoo.

Ehdotuksen vaikutukset on arvioitu yhdessä kuntien kanssa

THL:n ehdotus lisäisi omaishoitajien määrää 6100 henkilöllä. Vuonna 2022 omaishoitajia oli 50 200. Ehdotettu malli nostaisi kaikkiaan 6 800 omaishoitajaa nykyistä korkeampaan palkkioluokkaan.

Kuntien ja kuntayhtymien kanssa tehdyn selvityksen mukaan noin 3 000 omaishoitajan palkkio puolestaan pienenisi vähintään noin 150 euroa kuukaudessa, mikä voisi vaikuttaa merkittävästi heidän taloudelliseen tilanteeseensa. THL esittää näiden hoitajien muutosturvaksi siirtymäaikaa, jonka aikana heille maksettaisiin saman suuruista omaishoidon palkkiota kuin aiemmin.

Ehdotus ylimmässä palkkioluokassa olevien omaishoitajien yhden vuorokauden lisävapaasta koskisi noin 8 500:aa omaishoitajaa.

Ehdotus lisäisi omaishoidon tuen menoja noin 100–130 miljoonalla eurolla

Tämänhetkiseen tilanteeseen verrattuna THL:n ehdotus nostaisi omaishoidon tuen menoja noin 100–130 miljoonalla eurolla.

Siitä noin puolet olisi uusien sopimusomaishoitajien palkkioiden ja vapaiden kustannuksia ja viidesosa nykyisten sopimusomaishoitajien palkkioiden kasvua. Lisäksi kustannuksia syntyisi hyvinvointialuekohtaisen kevyen tuen luokan perustamisesta, ylimmän luokan lisävapaavuorokaudesta sekä myöntämisperusteiden arvioinnista syntyvästä ylimääräisestä työstä.

Omaishoidon palkkioiden taso on poliittinen päätös

Kansallisten omaishoidon myöntöperusteiden käyttöönotto vaatii lakimuutoksen. THL ei päätä omaishoidon palkkioiden tasosta, vaan se on poliittinen päätös, joka tulee tehdä lakiuudistuksen yhteydessä.

THL:n ehdotuksessa palkkiotasoksi on valittu nykypalkkioiden keskitaso. Vaikutusarviossa on laskettu kustannukset myös vaihtoehtoiselle korkeammalle palkkiotasolle. Kustannukset joudutaan arvioimaan uudelleen, mikäli lainvalmistelu etenee.

Lisätietoa

Omaishoidon tuen kansalliset myöntämisperusteet – THL:n ehdotus

Selvitys omaishoidon tuen kansallisista kriteereistä (OMAKARI) -hankkeen verkkosivut

Yhteystiedot

Sari Kehusmaa
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7914
etunimi.sukunimi@thl.fi

Katja Ilmarinen
erikoistutkija
THL
Puh.
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Kuvat

Kuvassa on taulukko THL:n ehdotuksen mukaisista palkkioluokista. Ehdotuksessa sopimusomaishoidosta maksettavaan palkkioon tulisi kolme luokkaa sen mukaisesti, kuinka sitovaa hoito on. Lisäksi lakiin esitetään uutta kevyen tuen luokkaa, jonka kohdentamisesta ja käytön laajuudesta päättäisi hyvinvointialue. Korkeimpaan, sitovimman hoidon luokkaan, ehdotetaan yhtä vapaavuorokautta lisää.
Kuvassa on taulukko THL:n ehdotuksen mukaisista palkkioluokista. Ehdotuksessa sopimusomaishoidosta maksettavaan palkkioon tulisi kolme luokkaa sen mukaisesti, kuinka sitovaa hoito on. Lisäksi lakiin esitetään uutta kevyen tuen luokkaa, jonka kohdentamisesta ja käytön laajuudesta päättäisi hyvinvointialue. Korkeimpaan, sitovimman hoidon luokkaan, ehdotetaan yhtä vapaavuorokautta lisää.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye