Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL päivitti suosituksia alle 12-vuotiaiden lasten koronarokotuksista – osa lapsista voi hyötyä rokotteesta

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt alle 12-vuotiaiden lasten koronarokotesuosituksia. THL ei suosittele koronarokotteita kaikille lapsille, mutta yksilöllisen arvion perusteella osa lapsista voi hyötyä rokotteesta.

THL suosittelee, että kunnat tarjoavat 6 kuukauden – 4 vuoden ikäisille lapsille koronarokotusta yksilölliseen harkintaan perustuen. Tämän ikäiset lapset, joilla on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus, voivat hyötyä koronarokotusten perusrokotussarjasta. Pienten lasten laajamittaiset koronarokotukset eivät ole nykyisessä epidemiatilanteessa kuitenkaan tarpeellisia.

”Kunnat ja ensi vuoden alusta hyvinvointialueet vastaavat koronarokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada. Oman lapsen rokottamisesta voi keskustella lasta hoitavan lääkärin kanssa tai esimerkiksi neuvolassa”, kertoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.

Vakavalle koronataudille mahdollisesti altistavia perussairauksia ovat esimerkiksi vakavat sydän- ja keuhkosairaudet sekä tietyt neurologiset sairaudet. Lisäksi voimakkaasti immuunipuutteiset ovat korkeammassa riskissä. THL tarkentaa pienten lasten riskiryhmiä verkkosivuilleen.

Valtioneuvosto on antanut tartuntatautilain nojalla asetuksen vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista. Asetuksen 2 pykälän 2 momentin mukaan rokotteita voi tarjota 5 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. THL esittää sosiaali- ja terveysministeriölle asetusmuutosta, jonka mukaisesti koronarokotteita voi tarjota myös 6 kuukautta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille. Alle 5-vuotiaiden rokotukset voivat alkaa vasta asetusmuutoksen myötä.

Uusi suositus myös 5–11-vuotiaille

THL on aiemmin suositellut 5–11-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville lapsille ja lapsille, joiden lähipiiriin kuuluu voimakkaasti immuunipuutteinen henkilö, kahta koronarokoteannosta. Myös muille 5–11-vuotiaille on suositeltu tarjottavan mahdollisuutta ottaa kaksi rokoteannosta.

Uuden suosituksen mukaan 5–11-vuotiaat, joilla on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus, voivat hyötyä rokotusten perussarjasta yksilölliseen harkintaan perustuen. Muille 5–11-vuotiaille THL ei enää lääketieteellisin perustein suosittele koronarokotuksia tarjottavaksi. Heidän rokotuksiaan ei tarvitse kuitenkaan heti keskeyttää. THL suosittelee, että etenkin jo aloitetut rokotussarjat voi täydentää loppuun saakka.

Ryhmille, joille rokotteita suositellaan, rokottamisen hyödyt ovat suuremmat kuin rokottamiseen mahdollisesti liittyvät haitat.

Ryhmille, joille rokotteita ei suositella, rokotteella ei ole hyötyjä ja haittoja vertaillessa lääketieteellistä perustetta tai rokotteesta saatava hyöty jää vähäiseksi tai epävarmaksi.

”Terveille 5–11-vuotiaille lapsille ei enää jatkossa suositella tarjoamaan rokotuksia, koska heillä vakavan koronataudin riski on hyvin pieni. Tähän vaikuttavat tällä hetkellä kiertävät varianttivirukset sekä aiempien koronavirustartuntojen sekä jo saatujen rokoteannosten tuoma suoja”, selvittää THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

12–17-vuotiaiden koronasuositukset säilyvät ennallaan. THL suosittaa 12–17-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville lapsille ja nuorille kolmea koronarokoteannosta. Muille 12–17-vuotiaille suositellaan kahta koronarokoteannosta.

Tutkittua tietoa pikkulasten rokotteista tarvitaan lisää

Lapset sairastuvat harvoin vakavaan koronatautiin. Toukokuussa 2022 HUS-alueella jo 73 prosentilla alle 18-vuotiaista todettiin aiemmasta koronavirustartunnasta kertovia vasta-aineita. Kaikkiaan joko koronavirustartunnan tai tartunnan ja rokottamisen yhteisvaikutuksena muodostuneita vasta-aineita löytyi 76 prosentilta 1–4-vuotiaista, 89 prosentilta 5–11-vuotiaista ja 98 prosentilta 12–17-vuotiaista. Koska koronaviruspandemia on jatkunut kevään 2022 jälkeen, on todennäköistä, että tällä hetkellä yhä suuremmalla osalla lapsista ja nuorista on tartuntojen seurauksena muodostuneita vasta-aineita.

Tutkimusten mukaan taustasairaudet lisäävät vakavan koronataudin riskiä lapsilla. Suomessa sairaalahoitoon joutuneilla lapsilla on ollut muun muassa immuunipuutostiloja, kroonisia sydän- ja keuhkosairauksia sekä neurologisia sairauksia ja tiloja.

Euroopan lääkevirasto EMA suositteli lokakuussa mRNA-rokotteiden hyväksymistä myös 6 kuukauden – 4 vuoden ikäisille. Euroopan komissio hyväksyi myyntiluvan laajennuksen. Tähän ikäryhmään kuuluville lapsille käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty 3 mikrogrammaa/annos -rokotetta, jossa vaikuttavaa ainetta on vähemmän kuin vanhempien lasten tai aikuisten rokotteessa.

6 kuukauden – 4 vuoden ikäisten koronarokotteet on todettu turvallisiksi. Tutkittua tietoa niiden turvallisuudesta ja kliinisestä tehosta tarvitaan kuitenkin lisää.

THL jatkaa lasten koronarokotteiden tehon ja turvallisuuden sekä epidemiatilanteen seurantaa ja antaa myöhemmin tarkentavia ohjeita vakavan taudin riskiä mahdollisesti lisäävistä perussairauksista ja lasten rokotteiden annostuksesta.

THL seuraa kertyvää tutkimustietoa sekä epidemian kehittymistä niin Suomessa kuin muuallakin ja muuttaa suosituksia tarvittaessa lääketieteellisin perustein.

Suositukset koronarokotteista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n arvioihin.

Lisätietoja:

THL:n lausunto lasten koronarokotuksista 22.11.2022

Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmä KRAR:n materiaalit

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Anniina Virkku
asiantuntijalääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi27.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa. Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia o

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye