Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL suosittelee 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodeissa asuville iäkkäille neljättä koronarokoteannosta

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kunnat tarjoavat neljännen koronarokoteannoksen 80 vuotta täyttäneille sekä kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Suosituksen piiriin kuuluvia henkilöitä on yhteensä noin 300 000. Suosituksella pyritään ehkäisemään vakavaa koronatautia, kuolemia sekä menetettyjä elinvuosia.  

“Kun epidemiatilanne on heikentynyt, erikoissairaanhoitoa vaativien tapausten määrä myös alle 80-vuotiailla on kasvanut. Heille kolme rokoteannosta antaa kuitenkin hankalassakin epidemiatilanteessa yhä hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan. 80 vuotta täyttäneillä kolmella rokoteannoksella saavutettu suojateho ei ole yhtä hyvä eikä pitkäkestoinen kuin nuoremmilla. Nyt suositelluilla neljänsillä annoksilla pyritään siis nostamaan ja pidentämään suojaa vakavaa sairaalahoitoista tautia ja erityisesti kuolemantapauksia vastaan”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

THL seuraa aktiivisesti muiden ikäryhmien ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien osalta epidemiatilannetta sekä virusvarianttien vaikutusta rokotteiden suojatehoon. THL on suositellut jo aikaisemmin vakavasti immuunipuutteisille neljättä rokoteannosta.

THL:n suositus on linjassa Kansallisen rokotusasiantuntija ryhmän (KRAR) antaman lausunnon kanssa.

Suojatehon kehittyminen otettu suosituksessa huomioon

Aikaisemmat koronarokoteannokset vaikuttavat tulevilla tehosteannoksilla aikaansaatuun immuunivasteeseen, ja siksi neljänsien annosten antamista on harkittu tarkasti.

Kunnat vastaavat koronarokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotuksen voi saada.

”Ensisijaisesti neljäntenä annoksena tarjotaan mRNA-rokotteita eli Biontech-Pfizerin Comirnatya tai puolikasta annosta Modernan Spikevax-rokotetta. Koronarokotteita on jo saatu Suomeen tarpeeksi, jotta kaikille, joille neljättä annosta suositellaan, voidaan antaa tehosteannos“, kertoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Lisätietoja:

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Merit Melin
tutkimuspäällikkö
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye