WSOY

Tiedote: Ilkka Remeksen uutuustrillerissä maailmalta pimitettävä salaisuus tuo suurvallat taistelemaan Suomeen

Jaa

Ilkka Remeksen Lohikäärmeen iskussa Kiinan kommunistinen puolue ulottaa lonkeronsa Suomen ytimeen.

Lohikäärmeen isku alkaa suomalaissotilaiden arkkujen tuonnilla Helsinki-Vantaalle. Heidät surmanneen hyökkäyksen tutkintaan osallistuva Supon virkailija saa poliittisesti ohjatut potkut — ja alkaa itsenäisesti tutkia pääministeripuolueen asioita totuuden paljastaakseen. Siitä alkava hengenvaarallinen kujanjuoksu johtaa suurvaltojen salaisimpien tiedusteluyksiköiden suuroperaation Suomessa.

”Tappio Afganistanissa on viimeisin osoitus ihmisoikeuksia polkevien hallintojen vuosia jatkuneesta voittokulusta, jonka edessä demokratiat ovat yhä vakavammin uhattuina”, kirjailija Ilkka Remes sanoo.

”Kun liuta länsimaiden parlamentteja tuomitsi yhdessä taannoin Kiinan puuttumisen EU-maan sisäisiin asioihin, Suomi jättäytyi pois yhteisestä julkilausumasta sumeiksi jäävin ’ei ole tapana’ -perustein, jotka lännessä liitettiin suomettuneisuuteen”, Remes sanoo.

Lohikäärmeen iskussa pääministeri pyrkii estämään puoluettaan uhkaavan skandaalin. Demokratian toimivuuden perusta on kansalaisten luottamus poliitikkoihin ja virkakuntaan, mikä on tosielämässäkin ollut Suomessa koetuksella. 

Remeksen mukaan viimeistään pandemia näytti konkreettisesti, kuinka hallinnon valtataisteluissa kansalaisten etu on toisarvoinen ja ideologiat ohittavat niin kansanterveyden kuin maan edunkin. Poliittinen ohjaus puolueiden hyväksi ulottuu kaikille elämänaloille valtiontalouden tarkastustoiminnasta vähävaraisten ongelmapelaajien rahoittamiin puoluejärjestöihin. Rakenteelliseen, piilevään korruptioon puoluevalta ei halua kajota missään oloissa.

”Kiinan kommunistinen puolue on kiristänyt otettaan globaalisti ja levittänyt vaikutusvaltansa Suomeenkin”, Remes sanoo. ”Se on systemaattisesti manipuloinut lännen mielipidettä koronaan liittyvässä perustavanlaatuisessa kysymyksessä, jota myös Lohikäärmeen iskussa käsitellään.”

Ilkka Remes on Suomen suosituin jännityskirjailija. Lohikäärmeen isku on hänen 25. trillerinsä. Remes on kirjoittanut myös kahdeksan nuortenkirjaa.

Ilkka Remes
Lohikäärmeen isku
WSOY 2021, 441 sivua
Teos on saatavilla painettuna sekä e- ja äänikirjana.

Lisää kirjasta ja kirjailijasta:
www.wsoy.fi
ilkkaremes.com

Lisätiedot:
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen@wsoy.fi, puh. 040 5646 734

Arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Ilkka Remes, Lohikäärmeen isku, kansi
Ilkka Remes, Lohikäärmeen isku, kansi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Tiedote: Dekkaristi Vera Vala aloittaa uuden Milanoon sijoittuvan Salla Kotka -sarjan7.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Dekkaristi Vera Valan Salla Kotka -sarja tuo suomalaiseen jännityskirjallisuuteen vahvan oikeuspsykologisen otteen ja italialaista sykettä. WSOY julkaisee kirjasarjan avausosan Italialainen peli elokuussa 2022. Kirjasarjan päähenkilö on Milanossa profiloijan uraansa aloitteleva Salla Kotka. Hän tempautuu puolustusasianajan avustajana heti mukaan keskelle sarjamurhatutkintaa samalla kun käy vaikeaa kamppailua oman menneisyytensä kanssa.

Tiedote: WSOY:n syksyn 2021 kirjat on julkistettu13.4.2021 09:21:47 EEST | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Palkitun runoilijan ja kirjailijan Johanna Venhon Syyskirja on romaani Tove Janssonista. Teoksessa avataan taiteelle eletty elämä, sen kapina, lohtu, seikkailu ja ilkikurinen nauru. Kansainvälistä mainetta niittäneen Miki Liukkosen Elämä: esipuhe on hulvattoman hauska ja antelias romaani, joka tuo lukijan eteen todennäköisiä mahdottomuuksia ja pahaenteisiä todennäköisyyksiä. Syksyllä 40-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävän Anja Snellmanin Kaikki minun isäni on romaani isästä, isättömyydestä, rakastumisen helppoudesta ja rakastamisen vaikeudesta. Suomen luetuimman kirjailijan Ilkka Remeksen Lohikäärmeen isku on jälleen polttavan ajankohtainen trilleri, jossa Suomen valtiojohto joutuu lopulta valitsemaan isänmaan ja oman henkensä välillä. Tuomas Kyrön Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja iskee suoraan remontti-, kotoilu- ja mökkeilybuumiin! Kira Poutasen Surun kartta on kirkkaasti soiva romaani sukupolvelta toiselle siirtyvistä muistoista ja haavoi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme