WSOY

Tiedote: Kirsi Kunnas -runopalkinto 2022 myönnetään postuumisti Jukka Itkoselle

Jaa

WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto myönnetään tänä vuonna postuumisti kirjailija–runoilija Jukka Itkoselle (1951–2021) tämän ansioista lastenrunokulttuurin hyväksi. 10 000 euron suuruinen palkinto ohjataan Valveen sanataidekoululle lastenrunoutta, sen tekemistä ja kokemista tukevaan toimintaan.

Maamme rakastetuimpiin kuuluva kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas menehtyi viime syksynä 96-vuotiaana. Hänen muistonsa ja lähtemätön jälkensä kirjallisuuteen vaikutti erityisellä tavalla nyt kolmatta kertaa jaettavan Kirsi Kunnas -runopalkinnon myöntämiseen. Tänä vuonna WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön nimeämä raati kohdisti huomion sinne, missä Kunnaksen vaikutus on ollut voimakkain ja missä kielen ja kirjakulttuurin tulevaisuus kytee: lastenrunouteen.

Palkinnon saajaksi valittiin Jukka Itkonen, jonka runsas ja monilajinen tuotanto on kannatellut ja uudistanut Suomen lastenrunokulttuuria vuodesta 1974. Kirsi Kunnas -palkinnon avulla raati halusi nostaa esiin Itkosen jo viidenkymmenen vuoden ajalle ulottuvan vaikutuksen kotimaiseen lastenrunouteen.

Palkintoraadin perustelut:

Lapsuudestaan saakka Jukka Itkonen halusi kirjoittaa päivittäin, ja näin hän myös teki. Viimeiseen saakka aktiivinen runoilija jätti jälkeensä mittaamattoman arvokkaan, laajan ja monipuolisen runollisen perinnön, josta riittää ammennettavaa vielä sukupolviksi eteenpäin. Päätyönsä Itkonen teki lastenrunouden parissa, mutta hän kirjoitti myös proosaa, laululyriikkaa ja runoutta aikuisille.

Itkonen oli aikakautensa runoilijoista kielenkäyttäjänä virtuoosi, hänen kielentajunsa oli ilmiömäinen ja sanavarasto pohjattoman rikas. Jukka Itkonen tunnettiin erityisesti mitan ja riimien taiturina, jonka kekseliäät säkeet jättävät lukijaan pysyviä muistijälkiä. Itkosen tuotantoa sävyttää lempeä huumori, ja parhaan runouden tavoin se ottaa huomioon niin lapsen kuin aikuisenkin lukijan.

Jukka Itkonen kirjoitti useita temaattisesti yhtenäisiä, lapsille suunnattuja runoteoksia, aiheina esimerkiksi koti- ja villieläimet, ammatit ja urheilu. Hän käytti hauskoja viittauksia muuhun kirjallisuuteen ja loi näin oman, ilmeikkään runokielen kirjallisen tradition perustalle. Hän kehitti muun muassa limerikkien pohjalta omat ”rimelikit” sekä riimitteli tunnettuja satuja ja varioi Kantelettaren lasten perinnettä.

Kirsi Kunnas ilmaisi useaan otteeseen huoltaan runokulttuurista ja samassa yhteydessä myös kielemme tulevaisuudesta. Hän toivoi uusien sukupolvien ottavan kielen omakseen ja tekevän runovallankumouksen. Tämä toive mielessään ja sekä Kirsi Kunnaksen että Jukka Itkosen perintöä kunnioittaakseen raati päätti ohjata palkintorahat Valveen sanataidekoululle runouden lukemisen, tekemisen sekä runollisten kohtaamisten hyväksi.

Valveen sanataidekoulu on osa Oulun lastenkulttuurikeskusta ja se tunnetaan vireänä sanataidekasvatuksen kehittäjänä. Palkintosumman avulla Valve toteuttaa Jukka Itkosen mukaan nimettävän sanataidekokonaisuuden. Taidekoulussa toimii ympärivuotisesti lukuisia sanataiteen harrastusryhmiä, ja Valve tekee vaikuttavaa yhteistyötä varhaiskasvattajien ja perusopetuksen piirissä. Raati toivoo palkintosumman tukevan nimenomaan lasten ja nuorten kohtaamisia runouden parissa.

Vuoden 2022 palkintoraatiin kuuluivat runoilija Jenni Haukio (pj.), kustantajat Paula Halkola ja Anna-Riikka Carlson sekä kirjallisuudentutkijat Sakari Katajamäki ja Leena Kirstinä

Kirsi Kunnas -palkinto perustettiin vuonna 2017 Kirsi Kunnaksen 70-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin elävää ja vaikuttavaa runoutta ja runokulttuuria. WSOY ja WSOY:n kirjallisuussäätiö jakavat palkinnon joka toinen vuosi aikuisten tai lastenrunouden erityiselle runoteokselle, runoilijalle tai runoutta edistäneelle toimijalle. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Vuonna 2018 palkinnon sai Helsinki Poetry Connection, joka on edistänyt ansiokkaasti runouden näkyvyyttä ja kuuluvuutta lavarunouden parissa. Vuonna 2020 palkinto jaettiin kahden runoilijan, Heli Laaksosen ja Niillas Holmbergin kesken, jotka molemmat tavoittavat laajoja yleisöjä runoudellaan ja vahvistavat näin kieli- ja kulttuuri-identiteettiä.

Lisätietoja:

Kustantaja Paula Halkola, paula.halkola@wsoy.fi, 050 3414 210 

Viestintäpäällikkö Liisa Aalto, liisa.aalto@wsoy.fi, 050 473 3377

Jukka Itkosen perikunta: Juho Itkonen, juho.o.itkonen@gmail.com, 040 721 9211 

Avainsanat

Kuvat

Jukka Itkonen. Kuva: Tommi Tuomi 2011 / Otava
Jukka Itkonen. Kuva: Tommi Tuomi 2011 / Otava
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Satu Rämön supersuosittu Hildur-dekkarisarja jatkuu syksyllä 2024 – Sarjan käännösoikeudet myyty Isoon-Britanniaan23.1.2024 17:00:00 EET | Tiedote

Dekkaristi Satu Rämön Hildur-dekkarisarja saa jatkoa tänä vuonna. Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan kirjasarjan neljäs osa Rakel ilmestyy 1.11.2024. Kirjan rikostarinan ytimessä on keskikesällä kylän satamaan lipuneen huviristeilijän mukanaan tuoma rikosvyyhti, jota Hildur alkaa selvittää yhdessä suomalaisen poliisikollegansa Jakob Johanssonin kanssa. Hildur-sarjan maailmanvalloitus jatkuu. Kirjasarjan oikeudet on myyty nyt myös Isoon-Britanniaan.

Kutsu 31.1. klo 9: Johanna Aatsalon Paljastus. Tarina dopinginuutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa -teoksen mediatilaisuuteen18.1.2024 13:15:51 EET | Kutsu

Johanna Aatsalon PALJASTUS (WSOY) on jännittävä tarinallinen tietokirja nuoresta STT:n toimittajasta, joka tammikuussa 1998 julkaisee kansakuntaa ravistelevan dopinguutisen, mikä suistaa hänen oman elämänsä raiteiltaan. Kirja kertoo toimittajan kujanjuoksusta totuuden puolesta sekä oikeusmurhasta, joka hakee vertaistaan suomalaisessa oikeushistoriassa.

Taru Viinikaisen ja Silja-Maria Wihersaaren saturomaani Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko voitti Arvid Lydecken -palkinnon15.1.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Taru Viinikaisen kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko (WSOY) on valittu vuoden 2024 Arvid Lydecken -voittajaksi. Topelius-palkinnon voitti Jukka Behmin nuortenromaani Ihmepoika Leon (Tammi). Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry valitsi voittajat viime vuonna ilmestyneiden kotimaisten teosten joukosta. Arvid Lydecken -raati kuvailee Viinikaisen ja Wihersaaren teosta seuraavasti: ”Kiehtova saturomaani vanhassa saappaassa isoäitinsä kanssa asuvasta piiskuhäntäoravasta. Saapastalon Aurorassa on jotain perinteisellä tavalla kaunista, se suorastaan pursuaa satujen ja tarinoiden lumoa, on täynnä tunteiden vuoristorataa. Tosipaikan tullen pikkuruinen päähenkilö voittaa pelkonsa ja hänestä löytyy urhea sankari, joka muiden vuoksi uskaltautuu vaaraan ja samalla saa arvaamattoman palkinnon.” Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 lähtien ja Arvid Lydecken -palkintoa vuodesta 1969 lähtien. Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry rahoittaa pal

Freestyle Topelius-ehdokkaana ja Laske salaa kymmeneen -, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko - sekä Rauniokaupungin lapset -teokset Arvid Lydecken -ehdokkaina27.11.2023 10:30:13 EET | Uutinen

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat on valittu vuonna 2023 ilmestyneistä lasten - ja nuortenkirjoista. Kumpaankin palkintoon on ehdolla viisi kirjaa, ja mukana ovat WSOY:ltä teokset Freestyle, Laske salaa kymmeneen, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko sekä Rauniokaupungin lapset. Topelius-palkinto myönnetään korkeatasoiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle. Palkinnot myöntää Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry (entinen Nuorisokirjailijat ry). Raati kuvaa Topelius-ehdokkaaksi valittua Dess Terentjevan Freestyle-säeromaania näin: "Terentjevan lennokkaassa säeromaanissa käsitellään ystävyyden merkitystä ja oman seksuaalisuuden etsimistä ja löytämistä. Säeromaanin vapaamuotoinen tyyli mahdollistaa monipuolisesti erilaisten tunteiden ja tilanteiden kuvaamisen, aina nuoruuden epävarmuuksien kokemuksista tanssin vapauttavaan voimaan. Freestyle on upeasti toimiva sisällön, tyylin ja muodon kokonaisuus. Katutanssin rytmeissä kulkev

Tiedote: WSOY:n kevään 2024 kirjat on julkistettu14.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Tommi Kinnusen Kaarna on tiheätunnelmainen romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä. Kinnusen esikoisromaanin Neljäntienristeyksen juhlapainos juhlistaa 10-vuotiasta modernia klassikkoa. Teoksen esipuheen on kirjoittanut kustantaja Anna-Riikka Carlson. Irene Kajon esikoisromaani Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta kuvaa taidemaailmassa koettua hyväksikäyttö- ja väkivaltatapausta. Vy Tramin Stigma on tragikoominen sukupolviromaani itsensä määrittelemisestä. Nelly Juulia Kärkkäisen ja Gitta Oksasen Läpimeno on koskettava romaani tahattomasta lapsettomuudesta sekä äidin ja tyttären yhteisestä matkasta. Katja Kaukosen Pitkä ikävä on romaani avioliitosta ja linnoitussaaresta, joka yhdistää ja erottaa. Anne-Maria Latikan Valonkehrääjä on lumoavan kaunis romaani sukupolvet ylittävän trauman vallasta. Sinikka Vuolan Myrskyn anatomia on rikas, ajaton ja monitulkintainen romaani tyhjyydestä,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye