Bonnier Books Finland

Tiedote: Kosmos osaksi Bonnierin kustantamoperhettä

Jaa
Bonnier Kirjat Suomi Oy on ostanut Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kustantaja Mikko Aarnelta. Kauppa astuu voimaan heti.

"Saamme Kosmoksen myötä hyvän lisän kasvavaan kustannusperheeseemme. Mikko ja kumppanit ovat onnistuneet parissa vuodessa murtamaan suomalaisen kustantamisen rajoja ja löytämään uusia lukijoita. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat Paperi T:n post-alfa sekä keväällä julkaistu Anton Vanha-Majamaan Kannabiskirja", sanoo Bonnier Kirjat Suomi Oy:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Kosmos jatkaa Bonnierin itsenäisenä yksikkönä nykyisissä tiloissaan Helsingin Kalliossa. Kustantamo työllistää vakituisesti kolme ihmistä sekä lukuisan määrän freelancereita. Mikko Aarne jatkaa Kosmoksen kustantajana ja toimitusjohtajana.

”Olemme rakentaneet Kosmoksesta laatukustantamoa, joka osaa kuunnella ja antaa tilaa uusille äänille. Ennakkoluuloton ajattelu on toiminut. Olemme saaneet Kosmoksen niin hyvään nousuun, että oli tullut aika liittoutua. Bonnier on kirjallisuutta ymmärtävä perheyhtiö ja heidän avullaan voimme tarjota kirjailijoillemme sekä suuren että pienen kustantamon hyvät puolet”, iloitsee Aarne.      

Lisätiedot:
Kosmos, kustantaja, toimitusjohtaja Mikko Aarne, puh. 050  585 1542, mikko.aarne@kosmoskirjat.fi 
www.kosmoskirjat.fi 

Bonnier Kirjat Suomi Oy, toimitusjohtaja Timo Julkunen, puh. 040 549 0434,
timo.julkunen@bonnierbooks.fi

Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja. Kustantamo julkaisee vuosittain pienen, mutta laadukkaan valikoiman kotimaista kauno- ja tietokirjallisuutta.  

Bonnier on perustettu vuonna 1804. Se on kasvanut pienestä kustannus- ja kirjakauppayrityksestä monikanavaiseksi kansainväliseksi mediakonserniksi. Bonnier Kirjat Suomi Oy on osa Bonnier-konsernia. Suomessa toimivat WSOY ja Johnny Kniga, Kustannusosakeyhtiö Tammi ja Readme.fi muodostavat Bonnier Kirjat Suomi Oy:n.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Bonnier Books Finland
Bonnier Books Finland
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bonnier Books Finland

Tiedote: Bonnier Rights Finland yhdistyy Bonnier Rightsiin27.6.2018 13:31:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen kirjallisuuden oikeuksia myyvä kirjallisuusagentuuri Bonnier Rights Finland yhdistyy Ruotsin Bonnier Rightsin kanssa. Bonnier Rights myy kirjojen käännösoikeuksia, sekä tv- ja elokuvaoikeuksia. Agentuuria johtaa Tukholmasta operoiva Elisabet Brännström. Suomalaisen ja ruotsalaisen osaamisen yhdistämisellä taataan suomalaisen kirjallisuuden paremmat mahdollisuudet päästä kansainvälisille markkinoille, isompi näkyvyys kansainvälisillä kirjamessuilla ja laajemmat kontaktit kustantajiin eri puolilla maailmaa. Agentuurin kirjallisuusagentit työskentelevät jatkossa Helsingissä, Tukholmassa ja Lontoossa. Helsingin toimistolla työskentelevät Marja Tuloisela-Kunnas ja Terhi Isomäki-Blaxall. Tukholman ja Lontoon toimistoilla tehdään myös myyntityötä valikoiduille suomalaisille kirjailijoille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye