Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Tiedote: Koululaisten aamutoiminta jatkuu

Jaa

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala aloitti aamutoiminnan kokeilun suomen- ja ruotsinkielisissä kaupungin kouluissa elokuussa 2017. Kasvatus ja koulutuslautakunta päätti 21.11., että hyväksi havaittu kokeilu saa jatkoa kevätlukukaudeksi 2018. Aamutoimintaa kehitetään muun muassa huoltajille julkaistun sähköisen kyselyn vastausten pohjalta.

Aamutoiminta tukee perheiden arkea
Aamutoiminta on tärkeä osa lapsen kokonaista turvallista koulupäivää ja tällä toiminnalla tuetaan lapsiperheen arkea.  Palvelu on tarkoitettu 1.–2.-vuosiluokan oppilaiden aamutoiminnan tarpeeseen, mutta myös 3.–4.-luokkien erityisen tuen oppilailla on mahdollisuus osallistua toimintaan. Noin 95 prosenttia kaikista Helsingin kaupungin peruskouluista on järjestänyt aamutoimintaa syyslukukauden aikana, johon on osallistunut noin 2000 lasta. Tämä kokonaismäärä on noin 16 prosenttia 1.–2.-luokkalaisten kohderyhmästä ja keskimäärin osallistujia on ollut noin 10–15 oppilasta per koulu.

Monipuolista toimintaa, sisällä ja ulkona
Toiminnassa painottuu vapaa leikki, pelaaminen, askartelu, lukeminen, rauhallinen yhdessäolo ja ulkoilu. Tiloina ovat toimineet luontevasti koulujen sisätilat ja pihat. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla selvitetään mahdollisuuksia järjestää toimintaa, peruskoulujen lisäksi, myös muissa toimialan toimitiloissa. Tavoitteena onkin löytää mahdollisimman joustavia koulukohtaisia ja jatkossa myös alueellisia tilaratkaisuja toiminnan järjestämiseksi. Myös toimintaan ilmoittautumista kehitetään ja selvitetään koulun ulkopuolisen toimijan mahdollisuuksia vastata aamutoiminnan järjestämisestä.

Aamutoiminnan ohjaamisesta vastaavat koulunkäyntiavustajat, opettajat ja yksityiset palvelun tuottajat kuten iltapäivätoiminnan ohjaajat. Maksuttomassa aamutoiminnassa ei tarjota aamupalaa, mutta lapset ovat voineet halutessaan syödä omia eväitä. Suurimmassa osassa kouluja toiminta on alkanut joko klo 8.00 tai 8.15 ja päättynyt klo 9.00. Kaikissa kouluissa ei ole ollut aamutoimintaa tarjolla, koska koulu on alkanut alkuopetuksen luokilla viimeistään klo 8.30

Toimintaa kehitetään asiakaskyselyn avulla
Huoltajille suunnatun sähköisen kyselyn avulla kerätään 3.12.2017 asti kokemuksia tämän syksyn toiminnan osalta ja kehittämisideoita tulevaisuutta varten. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5 minuuttia ja vastauksia käsitellään anonyymisti eli niistä ei voida tunnistaa vastaajaa. Suomen- ja ruotsinkielisen kyselyn linkki löytyy osoitteesta
www.hel.fi/iltapaivatoiminta ja www.hel.fi/eftisverksamhet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, Helsingin kasvatus ja koulutus toimiala
puh. 050 3369271, s-posti: leena.palve@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsinki Education Week valtaa pääkaupungin marraskuussa – mukana yli 100 tapahtumaa16.10.2018 13:00Tiedote

Kaikkien aikojen ensimmäinen Helsinki Education Week järjestetään 5.–9.11. Tapahtumakokonaisuus tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää työtä. Viikon aikana eri puolilla Helsinkiä järjestetään yli 100 oppimiseen liittyvää tapahtumaa. Suuri osa ohjelmasta järjestetään yhdessä kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden ja kehittäjien kanssa.

Utvecklingsprojektet för enkäter om inomhusluften bland eleverna är slutförd - Eleverna bidrog med omfattande information om kvaliteten på inomhusluften i Helsingfors skolor9.10.2018 15:44Tiedote

I februari och mars utreddes elevernas upplevelser av inomhusluftens kvalitet i de finskspråkiga grundskolorna i östra och sydöstra Helsingfors samt i alla stadens svenskspråkiga grundskolor. Totalt omkring 16 000 elever nåddes av enkäten. Utredningen är den sista delen i ett samarbetsprojekt mellan Institutet för hälsa och välfärd och Helsingfors universitet, som inleddes år 2016. Enkäter har nu genomförts i alla finsk- och svenskspråkiga grundskolor i Helsingfors.

Oppilaiden sisäilmakyselyn kehittämishanke päättyi - Helsingin koulujen sisäilman laadusta saatiin kattavasti tietoa oppilailta9.10.2018 15:39Tiedote

Helsingin itäisen ja kaakkoisen alueen suomenkielisissä peruskouluissa sekä kaikissa Helsingin kaupungin ruotsinkielisissä peruskouluissa selvitettiin helmi-maaliskuussa oppilaiden kokemuksia sisäilman laadusta. Kyselyn piirissä oli nyt kaikkiaan noin 16 000 oppilasta. Selvitys on viimeinen osa Helsingin kaupungin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston yhteistyöhanketta, joka käynnistyi vuonna 2016. Kyselyt on nyt tehty kaikissa Helsingin suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme