Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kokouksesta 28.10.2020

Jaa

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi kokouksessaan suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärät lukuvuodeksi 2021-2022. Aloituspaikkoja varataan aikaisempia vuosia enemmän niin määrällisesti kuin suhteessa peruskoulun päättävän ikäluokan kokoon. Lautakunta päätti lisäksi, että Keski-Espoon oppilasalue ja Pohjois-Espoon oppilasalue yhdistetään 1.1.2021 lukien. Oppilasalueen nimeksi tulee Keski- ja Pohjois-Espoon oppilasalue.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan lausunnot päiväkotien hankesuunnitelmista (3-4)  

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta totesi lausuntoinaan Espoonlahden päiväkoti 2 hankesuunnitelmasta (3) sekä Aarrekartan päiväkodin hankesuunnitelmasta (4), että molemmissa hankesuunnitelmissa otetaan huomioon näkemys hyvästä varhaiskasvatusympäristöstä.

 

Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2021–2022 (7) 

Lukuvuonna 2021-2022 esiopetusta suunnitellaan järjestettävän 135 päiväkodin toimintana siten, että osa esiopetusryhmistä toimii päiväkodeissa, osa koulun tiloissa ja 21 päiväkodin esiopetus toimii sekä päiväkodilla että koulun tiloissa. Lisäksi 12 koululla esiopetusta järjestetään koulun toimintana. Esiopetusta järjestäviä yksiköitä tulee lisää tähän lukuvuoteen nähden. Lautakunta toivoo, että kielikylpyesiopetus palautetaan Päivänkehrän koululle heti, kun se tilojen puolesta on mahdollista. 

 

Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen (pöydälle 7.10.2020) (9) 

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttamisesta liitteen mukaisesti. Uudet oppilasvalintaperusteet tulevat voimaan 1.1.2021.  

Lautakunnalle tuodaan esitys seuraavaan kokoukseen kielikylpyopetuksen 7. luokan oppilasvalintakriteereiden mahdollisesta muuttamisesta. 

 

Perusopetuksen lukuvuoden 2021-2022 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset (10) 

Lautakunta päätti 7. luokkien A-kielten ryhmistä, jotka alkavat syksyllä 2021. Lisäksi lautakunta päätti painotettuun opetukseen valittavien enimmäis- ja vähimmäisoppilasmääristä 1.,3. ja 7.luokilla 

Seuraavat asiat palautettiin valmisteluun: Lautakunta velvoitti opetustoimea käymään läpi Pakankylän ja Nuuksion koulujen tulevaa ensimmäistä luokkaa koskevat oppilasjärjestelyt. Lautakunta pyytää lisäksi selvitystä Haukilahden koulun A1 -ranskan opetuksesta lukuvuonna 2020-21. Lautakunta tekee päätöksen Haukilahden koulun A1 -ranskan jatkosta seuraavassa kokouksessa.  

 

Perusopetuksen oppilasalueiden muuttaminen (11) 

 Lautakunta päätti, että Keski-Espoon oppilasalue ja Pohjois-Espoon oppilasalue yhdistetään 1.1.2021 lukien. Oppilasalueen nimeksi tulee Keski- ja Pohjois-Espoon oppilasalue.  

Keski- ja Pohjois-Espoon oppilasalueiden rajan tuntumassa asuvista koulutulokkaista ja yläkouluun siirtyvistä osa on vuosittain esittänyt lähikoulutoiveekseen toisella oppilasalueella sijaitsevan koulun lyhyemmän koulumatkan ja/tai parempien kulkuyhteyksien vuoksi. Tällaisia toiveita ei ole aikaisemmin voitu ottaa huomioon, sillä lähikouluksi voidaan osoittaa vain jokin oppilaan asuinpaikan mukaisen oppilasalueen kouluista. 

Oppilasalueiden yhdistäminen mahdollistaa lähikoulutoiveiden huomioimisen voimassa olevien oppilaaksiottoa koskevien linjausten puitteissa. Keski- ja Pohjois-Espoon oppilasalueiden yhdistäminen mahdollistaa myös koulujen tilakapasiteetin hyödyntämisen joustavammin. 

 

Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2021-2022 (13) 

Lautakunta hyväksyi lukiokoulutuksen aloituspaikkamääräksi esitetyt 1 977 aloituspaikkaa lukuvuodelle 2021-2022. Aloituspaikkoja varataan aikaisempia vuosia enemmän niin määrällisesti kuin suhteessa peruskoulun päättävän ikäluokan kokoon. Lukuvuonna 2021-2022 aloituspaikkoja on 66 prosentille ikäluokasta. Tämä on 158 aloituspaikkaa enemmän kuin vuonna 2020. Lukiokoulutuksen suosio on Espoossa valtakunnallisesti katsoen korkea. Aloituspaikkamäärän kasvattaminen on yksi keskeinen keino alimpien sisäänottokeskiarvojen madaltamisessa. 

 

Muut asiat: 

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen ja toteuttamisen periaatteiden tarkistaminen (5) päätettiin esityksen mukaan. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi tiedoksi selostusosassa mainitut päätökset ja kirjelmät (8). Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti, että Espoon yhteislyseon lukion nimi on 1.1.2021 lukien Espoon yhteislyseo (14). 

Lautakunta hyväksyi selvityksen taiteen perusopetuksesta Espoossa sekä Käsityökoulu Robotin ja International School of Music Finlandin opetussuunnitelmista ja hyväksyi heidät osaksi Espoon taiteen perusopetusta (15). Espoossa taiteen perusopetusta annetaan arkkitehtuurissa, kuvataiteessa, käsityötaiteessa (design ja teknologia), musiikissa, sanataiteessa, sirkustaiteessa, tanssitaiteessa ja teatteritaiteessa.  

Lautakunta käsitteli kohdat 16-22 ja jätti pöydälle seuraavat asiat:  

  • Perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevien linjausten muuttaminen (12)  
  • Lukuvuoden 2021-2022 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa (6) 
  • Asiat päätettiin siirtää lautakunnan ylimääräiseen kokoukseen 11.11.2020.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marika Niemi, lautakunnan puheenjohtaja, puh. 040 822 8822, marika.k.niemi@gmail.com
Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja, puh. 050 511 3398, kaisu.m.toivonen@espoo.fi
Tapio Erma, toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö, puh. 046 877 3216, tapio.erma@espoo.fi
Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, puh.050 354 6840, ilpo.salonen@espoo.fi
Virpi Mattila, varhaiskasvatuksen johtaja, puh. 050 347 5845, virpi.mattila@espoo.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoolaisten suun terveys parantunut kaikilla mittareilla viidessä vuodessa3.12.2020 12:12:37 EETUutinen

Espoon kaupunki panostaa hammashoidon kehittämiseen seuraamalla jatkuvasti laatu- ja vaikuttavuusmittareita. Tarpeeseen kehitettyjen mittaristojen kautta on avautunut mahdollisuus nähdä entistä paremmin suun terveydenhuollon haasteet, jotka ovat tänä päivänä ennaltaehkäisyssä ja varhaisdiagnostiikassa. Viiden vuoden seurannassa parannusta on saatu kaikilla laadun ja vaikuttavuuden mittareilla.

Esbogymnasier utnyttjade virtuell verklighet i undervisningen1.12.2020 11:16:47 EETTiedote

De studerande i gymnasierna Otaniemen lukio och Etelä-Tapiolan lukio i Esbo har skapat innehåll inom virtuell verklighet (VR) som en del av sina studier. Samtidigt har deras lärare utnyttjat en VR-plattform i undervisningen. Gymnasierna samarbetade med Esbo stadsmuseum inom ramen för ett försök som genomfördes mellan februari och oktober 2020. Med hjälp av försöket utvärderades de möjligheter som virtuell verklighet kan erbjuda i undervisningen.

Espoolaiset lukiot hyödynsivät virtuaalitodellisuutta opetuksessa1.12.2020 10:56:13 EETTiedote

Espoon Otaniemen ja Etelä-Tapiolan lukioiden opiskelijat ovat laatineet virtuaalisen todellisuuden sisältöjä (VR, virtual reality) osana opintojaan. Samaan aikaan heidän opettajansa ovat hyödyntäneet VR-alustaa opetuksessa. Lukiot tekivät yhteistyötä Espoon kaupunginmuseon kanssa kokeilussa, joka toteutettiin helmikuun ja lokakuun 2020 välisenä aikana. Kokeilulla arvioitiin virtuaalitodellisuuden tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme