WSOY

Tiedote: WSOY julkaisee uuden Twilight-romaanin

Jaa
Stephenie Meyerin maailmanmenestyssarja Twilight jatkuu uudella romaanilla Keskiyön aurinko. WSOY julkaisee kirjan suomeksi syyskuussa 2020.

Keskiyön aurinko on pitkään odotettu romaani, jossa Houkutuksen tarina kerrotaan Edward Cullenin näkökulmasta.

Kun Edward Cullen ja Bella Swan kohtasivat Houkutuksessa, syntyi ikoninen rakkaustarina. Tähän mennessä fanit ovat kuulleet vain Bellan osuuden tarinasta. Vihdoinkin lukijat voivat kokea tapahtumat Edwardin näkökulmasta kauan odotetussa rinnakkaisteoksessa Keskiyön aurinko.

”Tuntuu kummalliselta kertoa tämä uutinen aikana, jona maailmaa kurittaa pandemia, eikä kukaan todella tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pohdin vakavissani, että odottaisin uutiseni kanssa, kunnes asiat jälleen normalisoituvat. Se tuntui kuitenkin väärältä, kun tiedän, kuinka innoissaan osa lukijoistani on kirjaa odottanut. Henkilökohtaisesti kaipaan ajanvietettä, johon suunnata ajatukseni näinä aikoina, jotain mitä odottaa - ja ehkä kaikkein eniten kaipaan ja tarvitsen uutta luettavaa. Niinpä toivon, että lukijani nauttivat kirjani odottamisesta, ja kun se julkaistaan, toivon että se antaa mahdollisuuden elää taas hetken mielikuvituksen omassa maailmassa. En osaa sanoin kuvata, miten valtavasti arvostan lukijoideni kärsivällisyyttä ja tukea, jota olen saanut näinä vuosina, kun olen kirjoittanut Keskiyön aurinkoa”, kirjailija Stephenie Meyer sanoo.  

Edwardin silmin tämä unohtumaton tarina koukkaa uusille, synkemmille poluille. Bellan tapaaminen on kiehtovin ja pelottavin asia, minkä Edward on koko pitkän vampyyrielämänsä aikana kokenut. Kun lukija saa tietää mitä lumoavimpia yksityiskohtia Edwardin menneisyydestä ja kuulee hänen syvimmistä tunnoistaan, selviää samalla miksi Bellan kohtaaminen on hänen elämälleen ratkaisevaa.

Twilight – Houkutus on lumonnut miljoonia lukijoita vuoden 2005 ilmestymisen jälkeen, ja siitä on tullut moderni klassikko, jonka kautta on määritelty uudelleen nuortenkirjallisuuden genrelajeja ja joka on inspiroinut erilaisia lukijoita koukuttavia ilmiöitä. Romaani on ollut mm. Sunday Timesin ja New York Timesin #1 bestseller sekä nimetty Time-lehdessä ”kaikkien aikojen parhaaksi nuortenkirjaksi”. Twilight-saagaa, johon kuuluvat myös kirjat Uusikuu, Epäilys, Aamunkoi, Bree Tannerin lyhyt elämä ja Houkutus – Kuvitettu opas vampyyrisaagaan sekä kymmenvuotisjuhlakirja Houkutus – Elämä ja kuolema, on myyty maailmanlaajuisesti lähes 160 miljoonaa kappaletta.

Keskiyön aurinko ilmestyy kovakantisena sekä sähkö- ja äänikirjana. Kirjan suomentavat Ilkka ja Päivi Rekiaro. WSOY julkaisee Twilight-saagan neljä ensimmäistä kirjaa uusilla kansilla elokuussa 2020.

Stephenie Meyer on kirjoittanut Twilight-saagan sekä romaanit Vieras ja Kemisti ja kaikki hänen kirjansa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Hän on valmistunut Brigham Young -yliopistosta pääaineenaan englanti. Hän asuu aviomiehensä kanssa Arizonassa. Lue lisää osoitteesta stepheniemeyer.com.

Lisätietoja:

Ulla Huopaniemi Sirén, vt. kustantaja, ulla.huopaniemi-siren (at) wsoy.fi

Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus (at) wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

Satu Rämön supersuosittu Hildur-dekkarisarja jatkuu syksyllä 2024 – Sarjan käännösoikeudet myyty Isoon-Britanniaan23.1.2024 17:00:00 EET | Tiedote

Dekkaristi Satu Rämön Hildur-dekkarisarja saa jatkoa tänä vuonna. Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan kirjasarjan neljäs osa Rakel ilmestyy 1.11.2024. Kirjan rikostarinan ytimessä on keskikesällä kylän satamaan lipuneen huviristeilijän mukanaan tuoma rikosvyyhti, jota Hildur alkaa selvittää yhdessä suomalaisen poliisikollegansa Jakob Johanssonin kanssa. Hildur-sarjan maailmanvalloitus jatkuu. Kirjasarjan oikeudet on myyty nyt myös Isoon-Britanniaan.

Kutsu 31.1. klo 9: Johanna Aatsalon Paljastus. Tarina dopinginuutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa -teoksen mediatilaisuuteen18.1.2024 13:15:51 EET | Kutsu

Johanna Aatsalon PALJASTUS (WSOY) on jännittävä tarinallinen tietokirja nuoresta STT:n toimittajasta, joka tammikuussa 1998 julkaisee kansakuntaa ravistelevan dopinguutisen, mikä suistaa hänen oman elämänsä raiteiltaan. Kirja kertoo toimittajan kujanjuoksusta totuuden puolesta sekä oikeusmurhasta, joka hakee vertaistaan suomalaisessa oikeushistoriassa.

Taru Viinikaisen ja Silja-Maria Wihersaaren saturomaani Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko voitti Arvid Lydecken -palkinnon15.1.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Taru Viinikaisen kirjoittama ja Silja-Maria Wihersaaren kuvittama Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko (WSOY) on valittu vuoden 2024 Arvid Lydecken -voittajaksi. Topelius-palkinnon voitti Jukka Behmin nuortenromaani Ihmepoika Leon (Tammi). Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry valitsi voittajat viime vuonna ilmestyneiden kotimaisten teosten joukosta. Arvid Lydecken -raati kuvailee Viinikaisen ja Wihersaaren teosta seuraavasti: ”Kiehtova saturomaani vanhassa saappaassa isoäitinsä kanssa asuvasta piiskuhäntäoravasta. Saapastalon Aurorassa on jotain perinteisellä tavalla kaunista, se suorastaan pursuaa satujen ja tarinoiden lumoa, on täynnä tunteiden vuoristorataa. Tosipaikan tullen pikkuruinen päähenkilö voittaa pelkonsa ja hänestä löytyy urhea sankari, joka muiden vuoksi uskaltautuu vaaraan ja samalla saa arvaamattoman palkinnon.” Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 lähtien ja Arvid Lydecken -palkintoa vuodesta 1969 lähtien. Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry rahoittaa pal

Freestyle Topelius-ehdokkaana ja Laske salaa kymmeneen -, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko - sekä Rauniokaupungin lapset -teokset Arvid Lydecken -ehdokkaina27.11.2023 10:30:13 EET | Uutinen

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat on valittu vuonna 2023 ilmestyneistä lasten - ja nuortenkirjoista. Kumpaankin palkintoon on ehdolla viisi kirjaa, ja mukana ovat WSOY:ltä teokset Freestyle, Laske salaa kymmeneen, Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko sekä Rauniokaupungin lapset. Topelius-palkinto myönnetään korkeatasoiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle. Palkinnot myöntää Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry (entinen Nuorisokirjailijat ry). Raati kuvaa Topelius-ehdokkaaksi valittua Dess Terentjevan Freestyle-säeromaania näin: "Terentjevan lennokkaassa säeromaanissa käsitellään ystävyyden merkitystä ja oman seksuaalisuuden etsimistä ja löytämistä. Säeromaanin vapaamuotoinen tyyli mahdollistaa monipuolisesti erilaisten tunteiden ja tilanteiden kuvaamisen, aina nuoruuden epävarmuuksien kokemuksista tanssin vapauttavaan voimaan. Freestyle on upeasti toimiva sisällön, tyylin ja muodon kokonaisuus. Katutanssin rytmeissä kulkev

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye