Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Tiedote/kutsu. Näyttely HYBRIDIT II – Malmitalon galleria 22.2.–17.3.2018

Jaa
”He houkuttelevat, komentavat, käskevät, miettivät, syyttävät, vakuuttavat, vannovat, vääristelevät. He ovat me, me olemme he, me kaikki olemme. Kuvia ajan virrasta – sekasortoa, sisäistä väittelyä ja skitsoilua.”
Juha Okon kolme teosta vasemmalta oikealle: Defeatist Melancholy, Childhood of the Joker ja Sad Angie. Kaikki ovat akryyliväreillä kankaalle, kooltaan 130x105 cm ja 2018 valmistuneet.
Juha Okon kolme teosta vasemmalta oikealle: Defeatist Melancholy, Childhood of the Joker ja Sad Angie. Kaikki ovat akryyliväreillä kankaalle, kooltaan 130x105 cm ja 2018 valmistuneet.

Juha Okon näyttely Hybridit II koostuu akryyli- ja öljyvärimaalauksista, joiden aiheet ovat kollaaseja poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden kasvonpiirteistä. Kollaasit ovat rujoja, yhteen sopimattomista osista koostuvia, monivärisiä, rikkinäisiä ja hysteerisiä. Yritys on kuvata hajaantuvaa maailmaa, jossa pinnallisuus ja halvimpien mielipiteiden myötäily ovat keskeisiä minäkuvan esittämisen välineitä. Minä olen kaikki, vaikka minua ei oikeastaan oikeasti ole.

Näyttelyn teokset ovat valmistuneet enimmäkseen vuonna 2018. Hybridit-teemaan liittyviä teoksia taiteilija on tehnyt jo vuodesta 2015. Ensimmäinen Hybridit-näyttely oli Galleria Huuto Jätkäsaaressa vuonna 2016.

Hyvä Toimittaja, tervetuloa näyttelyn avajaisiin keskiviikkona 21.2.2018 klo 17.

Helsingissä 21.2.2018

Juha Okko

juha.okko@welho.com
gsm 050 5258029

---------------------------------------------------

22.2.–17.3.2018
Juha Okko: Hybridit II
Akryyli- ja öljyvärimaalauksia
Avoinna ma–pe 9–20 ja la 9–18. Vapaa pääsy
Yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ja Malmitalo
Malmitalon galleria, Ala-Malmin tori 1, Helsinki

www.malmitalo.fi
www.helsingintaiteilijaseura.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäsuunnittelija Irene Salama, irene.salama@hel.fi, p. 09 310 80825 ja Katja Kinnunen, katja.kinnunen@hel.fi, p. 09 310 37848

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala, Yleiset kulttuuripalvelut, Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, PL 4761, 00099 Helsingin kaupunki

Kuvat

Juha Okon kolme teosta vasemmalta oikealle: Defeatist Melancholy, Childhood of the Joker ja Sad Angie. Kaikki ovat akryyliväreillä kankaalle, kooltaan 130x105 cm ja 2018 valmistuneet.
Juha Okon kolme teosta vasemmalta oikealle: Defeatist Melancholy, Childhood of the Joker ja Sad Angie. Kaikki ovat akryyliväreillä kankaalle, kooltaan 130x105 cm ja 2018 valmistuneet.
Lataa
Teos: Juha Okko, Defeatist Melancholy, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Teos: Juha Okko, Defeatist Melancholy, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Lataa
Teos: Juha Okko, Patriotic, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Teos: Juha Okko, Patriotic, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Lataa
Teos: Juha Okko, Sad Angie, acryic on canvas, 130x105 cm, 2018
Teos: Juha Okko, Sad Angie, acryic on canvas, 130x105 cm, 2018
Lataa
Teos: Juha Okko, Be a Pro, acrylic on canvas, 130x110 cm, 
 2018
Teos: Juha Okko, Be a Pro, acrylic on canvas, 130x110 cm, 2018
Lataa
Teos: Juha Okko, The Later Years of Mickey, acrylic on canvas, 130x110 cm, 2018
Teos: Juha Okko, The Later Years of Mickey, acrylic on canvas, 130x110 cm, 2018
Lataa
Teos: Juha Okko, Childhood of the Joker, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Teos: Juha Okko, Childhood of the Joker, acrylic on canvas, 130x105 cm, 2018
Lataa
Juha Okon näyttely Malmitalon galleriassa. Kuva ja teokset: Juha Okko

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Malmitalo on vilkas ja eloisa Koillis-Helsingin kulttuurikeskus, jossa viihdytään erityisesti elokuvien, rytmimusiikin, näyttelyiden, teatteri- ja tanssitaiteen sekä koko perheen tapahtumien parissa.

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
malmitalo.fi
www.facebook.com/malmitalo/
#malmitalo
www.malmitalo.fi/fi/yhteystiedot

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye