HSL Helsingin seudun liikenne

Tiemaksut, digitaaliset liikennepalvelut ja vähäpäästöinen liikenne saavat merkittävän sijan Helsingin seudun kuntien ja valtion sopimuksessa

Jaa
Helsingin seudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus sai hyväksynnän HSL:n hallitukselta. Sopimus koskee vuosia 2016-2019. HSL:n edellytyksenä sopimuksen allekirjoittamiselle on, että valtio vahvistaa vielä kevään aikana sitoutumisensa Klaukkalan ohikulkutien rahoittamiseen. Muita merkittäviä hankkeita sopimuskaudella ovat muun muassa Raide-Jokerin toteuttaminen ja liityntäpysäköinnin edistäminen sekä Pisara-radan ajoituksen täsmentäminen. Myös digitaalisten liikennepalvelujen vauhditetaan ja vähäpäästöisten energiamuotojen käyttöä joukkoliikenteessä edistetään.

”Sopimuskaudella tavoitteena on myös liikenteen kysyntään vaikuttavan tiemaksun jatkovalmistelu seudun ja valtion yhteistyönä. Lähtökohtana on, että kerätyt varat voidaan käyttää seudun liikennejärjestelmän rahoittamiseen. Mahdollisen uuden rahoitusmallin lisäksi valtion pitkäjänteinen tuki liikennehankkeille on edelleen tarpeen”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Asuntotuotannon tavoitteena on 60 000 uuden asunnon rakentaminen seudulla sopimuskauden aikana. MAL-sopimukseen sisältyy myös valtion osallistuminen liikenneinfran kehittämiseen yhteensä 15 miljoonan euron tuella pieniin kustannustehokkaisiin hankkeisiin, joilla voidaan parantaa muun muassa kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin palveluja ja olosuhteita. Kunnat panotavat hankkeisiin saman suuruisella summalla.

Valtion suurten kaupunkien joukkoliikennetuki Helsingin seudulle on sopimuskaudella 19 miljoonaa euroa. Tuella on määrä edistää lippu- ja maksu- sekä informaatiojärjestelmien toimivuutta ja uudistamista sekä mahdollistetaan tietoon perustuvien digitaalisten liikennepalvelujen syntymistä osapuolten yhteisesti sopimalla tavalla.

Lopullisen päätöksen valtion rahoituksesta Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen hankkeisiin tekee eduskunta. Sopimus tulee voimaan sopijapuolten hyväksyttyä sen. Sopimuksen toteutumista seurataan vuotuisilla seurantakokouksilla.

MAL-sopimus

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteissuunnittelua edistävä MAL-sopimus perustuu valtion ja seudun kuntien yhteiseen tahtotilaan. Maankäyttöä, asuntotuotantoa ja liikennejärjestelmää ohjataan kokonaisuutena yhdyskuntarakennetta eheyttäen ja kestävää liikkumista edistäen.

Yhteyshenkilöt

Suvi Rihtniemi, puh. 050 565 8884, osaston johtaja Sini Puntanen, puh. 040 501 3362

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 360 työntekijää ja liikevaihto noin 600 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 63 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye