Hämeen kauppakamari

Tiestön rapautuminen pysäytettävä kriittisillä väylillä

Jaa

Juuri laadittu liikenneselvitys paljastaa tieverkolla liikkuvat raaka-aine- ja tavaravirrat sekä keskeisten toimialojen eniten käyttämät väylät Suomessa. Tieverkko mahdollistaa miljardien vientitulot. Siksi korjausvelka on saatava kuriin kuljetuksille kriittisillä väylillä. ”Päättäjien on hyvä tietää, että korjausvelan kasvu toimialojen eniten tarvitsemilla väylillä iskee viennin lisäksi kotimarkkinoihin”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kuva Pixhill.com / elenathewise
Kuva Pixhill.com / elenathewise

Hämeessä on kemianteollisuuden, maataloustuotannon, elintarvike-, metalli-, metsä- ja teknologiateollisuuden kuljetuksia, joihin tiestön rapautuminen vaikuttaa. Raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetusketjut mahdollistavat miljardien vientitulot Suomen eri osista. Toimialat käyttävät eri tavoin ja eri laajuudessa liikenneverkkoa, mutta verkolla kulkevat raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden tavaravirrat ovat Suomelle kriittisiä. Tieverkko toimitusketjujen mahdollistajana -selvitys antaa tietoa sekä massapohjaisista raaka-ainevirroista että valmiiden tuotteiden arvovirroista tieverkolla.

”Merkittäviä valtateitä alueemme yritysten kuljetusten kannalta ovat valtatiet 2, 12, 10 ja 4”, Eerikäinen toteaa. ”Viennin kannalta erityisen merkittäviä ovat valtatiet 4 ja 12”, jatkaa Eerikäinen. Hollolan ja Lahden kautta Kouvolaan kulkeva valtatie 12 yhdistää itä-länsisuuntaisena päätieyhteytenä läntisen Suomen Kymenlaaksoon ja sitä kautta jatkoyhteyksineen myös Pietariin. ”Tieyhteys on kansainvälisen liikenteen yhteys itärajan rajanylityspaikoille sekä merkittävä teollisuuden ja elinkeinoelämän kuljetusreitti”, Eerikäinen korostaa.

Hämeen liiton julkaiseman Helsinki-Forssa-Porin -yhteysvälin kehittämisselvityksen mukaan vt 2 on luokiteltu raskaan liikenteen runkoyhteydeksi. Se on Forssan seudun ja Satakunnan pääliikenneyhteys pääkaupunkiseudulle ja kuuluu myös Euroopan laajuiseen TEN-T -liikenneverkkoon. Valtatie 2:n toimivuudessa on todettu runsaasti puutteita ja liikenneturvallisuusongelmia.

Korjausvelka laitettava kuriin yrityksille tärkeillä kuljetusreiteillä

Liikenteestä ja autoilusta kerätään huomattavan paljon enemmän rahaa Suomessa kuin, mitä tienpitoon ohjautuu. Liikenteelle ohjattava rahoitustaso on jäänyt Tanskaa lukuun ottamatta selvästi muista Pohjoismaista jälkeen. Kauppakamarit vaativat korjausvelan laittamista kuriin toimialoille kriittisillä väylillä. Liikenneväylien korjausvelalla tarkoitetaan sitä rahasummaa, joka tarvitaan väylien saattamiseksi nykytarpeita vastaavaan kuntoon.

Suomen tieverkon korjausvelka on runsaat 1 miljardi euroa. Summa on selvityksen mukaan pieni suhteutettuna usean kymmenen miljardin euron vuotuisiin vientituloihin.

”Jos Suomessa olisi ymmärretty, missä käytössä tieverkko on, niin meillä ei olisi mitään korjausvelkaa”, toteaa selvityksen laatija, Keskuskauppakamarin liikennevaliokunnan puheenjohtaja Jorma Mäntynen WSP Finlandista.

Mäntysen mukaan päätökset on tehtävä oikean tiedon perusteella. “Kuljetusketju edellyttää toimivaa tiestöä sekä raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden virroille. Molempia tarvitaan”, Mäntynen painottaa.

Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla - volyymi- ja arvoanalyysin ovat tilanneet Liikennevirasto, Infra ry, Maataloustuottajien Keskusliitto MTK, Keskuskauppakamari, Metsäteollisuus ry sekä Elintarviketeollisuus, Kemianteollisuus ja Teknologiateollisuus ry:t.

Resursseja käytettävä aiempaa tehokkaammin

Selvitys tuo esille kuljetusten kohdentumisen tietyille pääteille ja kantateille. Tulokset antavat uusia mahdollisuuksia resurssien tehokkaampaan käyttöön ja tiestön palvelutason ja sujuvuuden parantamiseen.

”Niukkoja liikenteen määrärahoja pitää käyttää aikaisempaa tehokkaammin siellä, missä elinkeinoelämän raaka-aineet ja tuotteet eniten liikkuvat”, painottaa selvitystä ohjannut Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Kaisa Saario.

“Nyt laaditun liikenneselvityksen ansiona on, että se tekee näkyväksi tieverkolla liikkuvat raaka-aine- ja tuotevirrat, Suomen bruttokansantuotteen ainesosat. Kun tilastoista saatavat tiedot yhdistetään yritysten ja viranomaisten vuoropuheluun, saadaan korvaamatonta tietoa väylien käytöstä. Selvityksen tuloksia on hyödynnettävä liikennejärjestelmän kehittämisessä”, Saario painottaa.

Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla – volyymi- ja arvoanalyysissa tarkastellaan, miten eri toimialat käyttävät tieverkkoa. Tarkastelun kohteena ovat olleet maa- ja metsätalous, yhdyskuntien rakentaminen ja käyttö sekä metsä-, elintarvike-, teknologia-, metalli- ja kemianteollisuus. Analyysin perustana ovat Tilastokeskuksen tavarankuljetustilastot, Tullin tavaroiden ulkomaankauppatilastot sekä Liikenneviraston automaattisten mittauspisteiden (LAM) tuottama tieto. Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla -volyymi- ja arvoanalyysi on laadittu WSP Finland Oy:n Advisory Services-yksikössä Jorma Mäntysen johdolla. Analyysin ovat tilanneet Liikennevirasto, Infra ry, Maataloustuottajien Keskusliitto MTK, Keskuskauppakamari, Metsäteollisuus ry sekä Elintarvike-, Kemianteollisuus ja Teknologiateollisuus ry:t.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303

WSP Finland Oy:n johtaja, professori Jorma Mäntynen, p. 040 620 4583

Keskuskauppakamarin asiantuntija Kaisa Saario, p. 040 561 3597

Kuvat

Kuva Pixhill.com / elenathewise
Kuva Pixhill.com / elenathewise
Lataa
Jussi Eerikäinen (Kuva Tarmo Valmela / Photodance Valmela)
Jussi Eerikäinen (Kuva Tarmo Valmela / Photodance Valmela)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamari
Niemenkatu 73
15140 Lahti

040 563 5013http://www.hamechamber.fi

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin puheenjohtajaksi Pekka Vihma23.11.2017 18:05Tiedote

Hämeen kauppakamarin syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Vanajanlinna Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Vihman. DA-Design Oy:n toimitusjohtaja Sami Kotiniemi ja Voglia Oy:n toimitusjohtaja Markku Virtanen valittiin jatkamaan varapuheenjohtajina. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto. Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski toimii puheenjohtajiston neuvonantajana.

Hämeen kauppakamarin Stipendit alueen opiskelijoille23.11.2017 15:01Tiedote

Hämeen kauppakamarin hallitus on päättänyt jakaa stipendejä seuraavien viiden vuoden ajan toiminta-alueensa opiskelijoille. ”Hallituksemme päätti myöntää Hämeen kauppakamarin Stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut aktiivista suuntautumista yritystoimintaan”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

HÄMEEN KAUPPAKAMARI: Tulevaisuuden osaajat seuraavat hämäläisjohtajia päivän ajan13.11.2017 09:07Tiedote

Tuhat nuorta johtajaa -kampanjaviikko starttaa Hämeessä tänään maanantaina, kun 64 opiskelijalla on mahdollisuus seurata hämäläisjohtajien työpäivää. ”Hämeen kauppakamari on toiminut kampanjan yhteistyökumppanina Forssan, Hämeenlinnan ja Lahden Nuorkauppakamarien sekä YES-verkoston kanssa. Haluamme antaa nuorille arvokkaan kokemuksen, millaisia johtajuuden taitoja työelämässä tarvitaan”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

HÄMEEN KAUPPAKAMARI: EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien työnhakijoiden saatavuusharkinnasta luovuttava10.11.2017 09:45Tiedote

Hallituksen tulee päättää EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien, Suomesta työlupaa hakevien saatavuusharkinnasta (*) luopumista osana valmisteilla olevaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, vaativat kauppakamarit. ”Saatavuusharkinnasta luopuminen parantaisi työllisyyttä, edistäisi talouskasvua sekä auttaisi yrityksiä rekrytoimaan nopeammin ammattiosaajia, joista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme