Wienerberger Oy

Tiilijulkisivu vähentää CO2-päästöjä ja säästää energiaa käytön aikana

Jaa
Lehdistötiedote 5.9.2013. Tiili vähentää julkisivumateriaalina CO2-päästöjä rakennuksen käytön aikana, ilmenee Bionova Consultingin tutkimuksesta, jossa selvitettiin tiilen ympäristövaikutusta rakentamisessa. Tutkimuksen tilaaja on Suomen tiiliteollisuusliitto.
Ratina kerrostalo
Ratina kerrostalo

Rakennuksen elinkaarta tarkasteltaessa tiiliseinän valmistuksen aiheuttama päästömäärä jää alle prosenttiin sadan vuoden kokonaispäästöistä. Lisäksi tiilijulkisivu varaa energiaa ja vähentää näin rakennuksen lämmitystarvetta ja sitä kautta käytönaikaisia päästöjä.

– Tiiliseinän valmistuksessa ja rakentamisessa syntyviä CO2-päästöjä vastaavat päästösäästöt saavutetaan keskimäärin 58 vuodessa tiilijulkisivun varaavan vaikutuksen kautta, sanoo tutkimuksesta vastanneen Bionova Consultingin toimitusjohtaja Panu Pasanen. Tämän jälkeen syntyvät päästövähenemät ovat pelkkää säästöä. Tutkimuksessa oletettiin, että rakennusta lämmitetään keskimääräisellä kaukolämmöllä.

Tutkimuksessa selvitettiin tiilijulkisivun ympäristö- ja energiatehokkuusnäkökulmaa rakennuksen koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen pohjana käytettiin Poriin rakennettua, energia- ja rakenneratkaisuiltaan tavanomaista Porin DiaVilla -palvelukerrostaloa sekä aineistoa useista aiemmin tehdyistä tutkimuksista. Tutkimuksessa DiaVillan tiilijulkisivun osuudeksi koko rakennuksen päästöistä 50 vuoden elinkaaritarkastelussa saatiin n. 1,4 % ja sadan vuoden aikajaksolla n. 0,8 %. 

Tutkimuksesta ilmeni, että tiilen lämmönvarausominaisuudesta johtuen tiilijulkisivun takana olevan ilmaraon lämpötila on lämmityskaudella keskimäärin noin asteen verran ulkolämpötilaa korkeampi. Tällä on merkitystä sekä rakennuksen energiankulutukseen että sen päästöihin elinkaaren aikana.

– Kun otetaan huomioon tiilen pitkäaikaiskestävyys, vähäinen huollon tarve sekä sen energiaa säästävät ominaisuudet, on tiili sekä energiankulutuksen että ilmaston kannalta erinomainen materiaali, kertoo Juha Karilainen Suomen Tiiliteollisuusliitosta.

Vaikka tiilien valmistuksessa syntyykin päästöjä, on niiden osuus Suomen kokonaispäästömäärästä vain alle 0,04 %.

– Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että poltettu tiili on elinkaarensa aikana vähäpäästöinen ja energiaa säästävä julkisivumateriaali. Kun tiili tunnetaan lisäksi pitkäikäisenä ja vähän huoltoa vaativana julkisivumateriaalina, on se myös yksi varteenotettava materiaali vähähiilisiä alueita kaavoitettaessa, toteaa Karilainen. Tiilijulkisivuhan kestää parhaimmillaan vuosisatoja.

Liite (pdf) tutkimukseen:

Tiilijulkisivun valmistuksen ja elinkaaren kasvihuonekaasupäästövaikutukset

Lisätietoja:

Tutkimus/Bionova Consulting - Panu Pasanen panu.pasanen@bionova.fi, p. 044 2871 722

Tiiliteollisuusliitto - Juha Karilainen juha.karilainen@wienerberger.com, p. 0400 425 23

Kuvat

Ratina kerrostalo
Ratina kerrostalo
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wienerberger Oy
Wienerberger Oy
Kumpulantie 15
00520 HELSINKI

0207 489 200http://www.wienerberger.fi

Wienerberger on maailman johtava tiilituotteiden valmistaja ja markkinoija. Kaikkiaan konsernilla on toimintaa yli 30 maassa. Suomessa yrityksellä on toimipiste Helsingissä, Korialla ja Lappilassa. Suomessa myytävät tiilituotteet ovat pääosin valmistettu kotimaassa paikallisista raaka-aineista. Suurin tuoteryhmä on Terca-julkisivutiilet. Lisäksi Wienerbergerin valikoimaan kuuluvat käsinlyödyt sisustustiilet ja -laatat, keraamiset Koramic-kattotiilet, sekä Penter-maankatetiilet. Valikoimaa täydentävät lisäksi Terca-tiilitalon rakennusjärjestelmä, Porotherm-kennoharkot, tulisijojen lämpösydämet sekä keraamisiin tiililaattoihin perustuva Argeton-julkisivuverhousjärjestelmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wienerberger Oy

K2S-arkkitehtien suunnittelema Hotelli Paasitorni palkittiin erikoispalkinnolla kansainvälisessä tiiliarkkitehtuurikilpailussa13.5.2014 13:02:00 EEST | Tiedote

- Kansainvälisen Wienerberger Brick Award 2014 tiiliarkkitehtuurikilpailun palkinnot jaettiin 8. toukokuuta Wienin Arkkitehtuurikeskuksessa järjestetyssä tilaisuudessa Itävallassa. - Kilpailussa jaettiin pääpalkinto sekä palkinnot viidessä eri kategoriassa. Lisäksi jaettiin kaksi Wienerberger -erikoispalkintoa. - Pääpalkinnon vei Thaimaan Film Instituutti ja suomalainen Hotelli ja Kokouskeskus Paasitorni palkittiin erikoispalkinnolla hienosta ja luovasta tiiliarkkitehtuuristaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye