Viestintätoimisto Bravura Oy

Tiina Kuusisaari (FM, DI) vahvistaa yritys- ja sijoittajaviestintään erikoistuneen Bravuran tiimiä

Jaa
Yritys- ja sijoittajaviestinnän asiantuntija Viestintätoimisto Bravura on nimittänyt Tiina Kuusisaaren (FM, DI) Investor Relations Advisoriksi 1.12.2020 alkaen. Tiina on työskennellyt viimeiset 10 vuotta vaativissa viestinnän tehtävissä alansa johtavissa suomalaisissa ja kansainvälisissä pörssiyhtiöissä, viimeisimpänä YIT-konsernissa, jossa hän vastasi konsernin sijoittajaviestinnästä Ennen YIT:llä työskentelyään hän toimi Nokiassa Senior Communications Managerina muun muassa talousviestinnän, ylimmän johdon viestinnän sekä strategiaviestinnän asiantuntijana. Tiinalla on kokemusta myös sisäisen muutosviestinnän projektien johtotehtävistä erityisesti yritysfuusioiden yhteydessä. Lisäksi hän on työskennellyt analyytikkona Nokian ja Stora Enson palveluksessa.

”Nykyisessä epävarmassa markkinatilanteessa viestinnän rooli on korostunut entisestään. Tämä heijastuu myös Bravuran kasvavaan liiketoimintaan, sillä toimimme useiden suomalaisten listayhtiöiden viestintäkumppanina ja ulkoistettuna viestintäresurssina. Kun asiakkaamme hakevat erilaista osaamista ja joustoa organisaatioonsa, tarjoamme heille kokeneita viestinnän neuvonantajia ja tekijöitä. On todella hienoa saada Tiina mukaan vahvistamaan tiimiämme ja auttamaan asiakkaitamme viestintänsä kehittämisessä ja toteuttamisessa”, kommentoi Bravuran toimitusjohtaja Anu Kuula.

”On upeaa päästä osaksi Bravuran kokenutta tiimiä. Uskon, että pitkästä sijoittaja- ja talousviestintäkokemuksestani on hyötyä Bravuran asiakkaille, olivatpa he sitten pörssissä pitkään toimineita yrityksiä, vasta listautuneita tai listautumista suunnittelevia. Tuon mukanani Bravuraan erityisesti osaamiseni talousviestinnästä, vaativien viestintäprojektien johtamisesta, yhtiön sijoittajaviestinnän strategisesta suunnittelusta ja IR-toimintojen kehittämisestä. Odotan innostuneena tulevia töitä asiakkaiden ja bravuralaisten kanssa”, toteaa Tiina Kuusisaari.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Toimitusjohtaja Anu Kuula
Viestintätoimisto Bravura Oy
Puhelin: + 358 44 582 6102
Sähköposti: anu.kuula@bravura.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Viestintätoimisto Bravura Oy
Viestintätoimisto Bravura Oy
Itälahdenkatu 22 A
00210 Helsinki

http://www.bravura.fi

Viestintätoimisto Bravura lyhyesti:

Bravura on vuonna 2012 perustettu suomalainen yritysviestinnän asiantuntija, jonka ydinosaamista ovat liiketoimintalähtöinen sijoittaja- ja talousviestintä. Pienen mutta erittäin kokeneen muutosjohtamiseen omistautuneen tiimin missiona on tukea yritysjohtoa kehittämään yrityksen omistaja-arvoa vaikuttavalla yritys- ja sijoittajaviestinnällä. Bravura on ollut mukana viestinnän neuvonantajana yli 25 pörssilistautumisessa ja lukuisissa strategisissa viestintä- ja muutosprojekteissa. Bravura auttaa asiakkaitaan myös kehittämään ja toteuttamaan yritysvastuuohjelmia ja vastuullisuusviestintää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Bravura Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye