Laurea

Tiina Rannalle tunnustus korkeakouluturvallisuuden kehittämisestä

Jaa

Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohtaja Tiina Rannalle on myönnetty Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n hallinnoiman Päiviö Hetemäen rahaston tunnustuspalkinto. Palkinto myönnettiin tunnustuksena Rannan tekemästä ansiokkaasta työstä turvallisuuden kehittämiseksi suomalaisissa korkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Tunnustuspalkinto luovutettiin torstaina 19. lokakuuta Helsingissä.

Kuvassa Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohtaja Tiina Ranta.
Kuvassa Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohtaja Tiina Ranta.

Tiina Ranta on toiminut Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohdossa vuodesta 2012 lähtien. Turvallisuusjohtajana hän vastaa korkeakoulun turvallisuusjohtamisesta yhteistyössä Laurean eri toimijoiden kanssa.

Ranta toimii myös useassa eri valtakunnallisessa turvallisuusjohtamista kehittävässä verkostossa. Merkittävin näistä on Ammattikorkeakoulujen turvallisuusverkosto, jonka puheenjohtajana Ranta on toiminut vuodesta 2014 lähtien.

”Olen todella otettu tästä huomionosoituksesta ja arvostan todella paljon sitä, että monen vuoden intensiivinen työ tällä tavalla huomioidaan”, Ranta kuvailee.

”Samalla haluan korostaa, että vaikka palkinto nyt myönnettiin minulle, niin tämä on tunnustus kaikille korkeakouluturvallisuutta Suomessa kehittäneille toimijoille. Yksin ei kukaan turvallisuutta rakenna, joten kiitos kuuluu kaikille verkostoille ja yhteistyökumppaneille.”

Tiina Ranta on iloinen siitä, että Laureassa systemaattista korkeakouluturvallisuuden kehittämistyötä on tehty jo usean vuoden ajan ja työ alkaa tuottaa tulosta.

”Laureassa merkille pantavaa on erityisesti se, että turvallisuustyöhön osallistuu tällä hetkellä yhä useampi laurealainen”, hän korostaa.

”Turvallisen korkeakouluyhteisön rakentaminen lähtee liikkeelle siitä, että saamme ihmiset aidosti kiinnostumaan ja tulemaan mukaan turvallisuustyöhön esimerkiksi ilmoittamalla turvallisuushavainnoistaan. Minusta Laureassa turvallisuutta on viety eteenpäin hyvässä hengessä - ja niin myös tulevaisuudessa tehdään.”

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n Päiviö Hetemäen rahaston tarkoituksena on palkita kokonaisturvallisuuden eri aloilla suoritettavaa ansiokasta kehitystyötä sekä tukea valtakunnan puolustusvalmiuden edistämiseksi tapahtuvaa tutkimustyötä, kasvatusta ja muuta toimintaa.

Lisätietoja:

Turvallisuusjohtaja Tiina Ranta, Laurea-ammattikorkeakoulu
Puh. 046 856 7891, tiina.ranta(at)laurea.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laurea viestintä:
viestinta@laurea.fi

Kuvat

Kuvassa Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohtaja Tiina Ranta.
Kuvassa Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusjohtaja Tiina Ranta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Laurea
Laurea
Ratatie 22
01300 Vantaa

09 8868 7150http://www.laurea.fi

Laurea on uutta osaamista tuottava Suomen palkituin ammattikorkeakoulu, jonka toiminnassa opiskelijat ovat keskiössä ja työelämäläheisyys keskeisessä asemassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea

Elintarviketuotannon käynnistäminen ja laajentaminen alkutuotannossa -infotilaisuuksia Uudellamaalla: Hyvinkää 20.11.10.11.2017 09:18Tiedote

Lähiruokaa Uudeltamaalta-hanke järjestää yhteistyössä Elintarviketurvallisuusviraston kanssa infotilaisuuksia, joihin olet tervetullut kysymään ja keskustelemaan elintarviketuotannon tilamyynnin aloittamisesta tai laajentamisesta, ja siihen liittyvästä valvonnasta ja sääntelystä asiantuntijoiden kanssa. Iltapäivässä on mukana myös yritysrahoituksen asiantuntijoita.

Elintarviketuotannon käynnistäminen ja laajentaminen alkutuotannossa -infotilaisuuksia Uudellamaalla: Porvoo 13.11.3.11.2017 09:15Tiedote

Lähiruokaa Uudeltamaalta-hanke järjestää yhteistyössä Elintarviketurvallisuusviraston kanssa infotilaisuuksia, joihin olet tervetullut kysymään ja keskustelemaan elintarviketuotannon tilamyynnin aloittamisesta tai laajentamisesta, ja siihen liittyvästä valvonnasta ja sääntelystä asiantuntijoiden kanssa. Iltapäivässä on mukana myös yritysrahoituksen asiantuntijoita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme