Espoon kaupunki - Esbo stad

Tila- ja asuntojaosto hyväksyi uuden tavoitehinnan Metsolan päiväkodille

Jaa
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto hyväksyi omalta osaltaan Metsolan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman muuttamisen siten, että hankkeen tavoitekustannus on 6,36 miljoonaa euroa. Aiempi tavoitehinta oli 5,9 miljoonaa euroa. Asia etenee valtuuston käsittelyyn.

Lisäksi jaosto esittää kaupunginhallitukselle, että Metsolan päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen voidaan käynnistää ja hankkeen toteuttamisen edellyttämät urakka- ja muut sopimukset solmia.

Määrärahojen ylittyminen selittyy hulevesien viivyttämisessä tapahtuneesta vaatimusten muuttumisesta suunnittelun aikana sekä markkinatilanteesta johtuvista tarjoajien riskivarausten kasvusta.

Materiaalikustannukset ovat nousseet merkittävästi kuluvan vuoden aikana eikä tätä ollut mahdollista huomioida ennakkoon investointiohjelman laadinnassa. Myös materiaalien saatavuudessa ovat toimitusajat pidentyneet valmistajien tilauskirjojen täyttyessä.

Metsolan päiväkoti sijaitsee Tapiolassa, osoitteessa Kelohongantie 6 ja korvaa vanhan päiväkotirakennuksen. Sen tilat suunnitellaan kuudelle 0-6-vuotiaiden lasten ryhmälle. Rakennukseen tulee 126 varhaiskasvatuspaikkaa. 

Selostuksia ajankohtaisista asioista

Jaosto kuuli selostukset

  • Träskändan kartanon julkisivukorjauksesta
  • menettelytapaohjeen päivityksen tilanteesta
  • Tilapalvelujen toimintakatsauksesta harmaan talouden torjunnan näkökulmasta
  • ajankohtaisista sisäilma-asioista.

***

Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye