Aalto-yliopisto

Tilintarkastus on tiimityötä – mutta yhdellä henkilöllä on sen onnistumiseen iso vaikutus

Jaa
Tuore tutkimus osoittaa, että mitä paremmat kognitiiviset kyvyt vastuullisella tilintarkastajalla on, sitä vähemmän tilintarkastustiimi antaa virheellisiä toiminnan jatkuvuuteen liittyviä tilintarkastuskertomuksia.
"Vahvasta sääntelystä ja ohjeistuksesta huolimatta tilintarkastuksen toimeenpanon suunnittelussa tarvitaan paljon harkintaa ja päätöksentekoa. Juuri tässä vastuullisella tilintarkastajalla on keskeinen rooli", sanoo professori Lasse Niemi. Kuva: Aalto-yliopisto
"Vahvasta sääntelystä ja ohjeistuksesta huolimatta tilintarkastuksen toimeenpanon suunnittelussa tarvitaan paljon harkintaa ja päätöksentekoa. Juuri tässä vastuullisella tilintarkastajalla on keskeinen rooli", sanoo professori Lasse Niemi. Kuva: Aalto-yliopisto

Kansainväliset ja tilintarkastusyritysten omat tiukat laatustandardit ohjaavat tiimeissä tehtävää tilintarkastustyötä. Tästä huolimatta tilintarkastusten laatu vaihtelee. Tuore tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että mitä paremmat kognitiiviset kyvyt tilintarkastustiimiä ohjaavalla vastuullisella tilintarkastajalla on, sitä laadukkaampia tilintarkastuksia tiimi tuottaa.

”Aikaisemmin tutkimus keskittyi suurempien yksikköjen, kuten kokonaisten tilintarkastusyritysten tai suurten yritysten yksittäisten toimipisteiden, välisiin laatueroihin muun muassa tilintarkastajan raportoinnissa ja tarkastetuissa tilinpäätöksissä, sekä tilintarkastuksista maksetuilla palkkioilla mitattuna. Viime aikoina on kuitenkin havaittu, että laatuerot yksittäisten tilintarkastajien välillä ovat jopa suurempia kuin yritysten välillä. Näitä eroja selittäviä tekijöitä ei vain ole tähän mennessä tunnettu”, kertoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tilintarkastuksen professori Lasse Niemi.

Tutkimusmahdollisuuksia on vaikeuttanut soveltuvien tutkimusaineistojen puuttuminen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Oulun yliopisto ja Stockholm School of Economics onnistuivat kuitenkin tekemään hedelmällistä yhteistyötä.

”Saimme Ruotsista laajan ja monipuolisen aineiston, joka sisälsi tiedot yhteensä 407 vastuullisesta tilintarkastajasta ja heidän vuosina 2000–2009 allekirjoittamistaan perhe- ja pörssiyhtiöiden tilinpäätöksistä. Koska saimme käyttöömme myös vastuullisten tilintarkastajien asevelvollisuusaikanaan tekemien, Ruotsin armeijan huolellisesti kontrolloimien älykkyystestien tulokset, pystyimme analysoimaan, oliko tilinpäätösten laatu yhteydessä vastuullisen tilintarkastajan älykkyysosamäärään”, Lasse Niemi kertoo.

Räätälöity palvelu

Tutkimus osoittaa, että mitä paremmat kognitiiviset kyvyt vastuullisella tilintarkastajalla on, sitä vähemmän tilintarkastukset sisältävät väärin osuvia ennusteita yritysten toiminnan jatkuvuudesta. Tämä on yrityksen ja sen rahoittajien kannalta tärkeää, jotta yritysten toimintaedellytykset eivät vaarannu liian pessimistisellä ennusteella, mutta rahoittajat saavat kuitenkin varoituksen toiminnan jatkuvuuden epävarmuudesta, silloin kun se on aiheellinen.

Lisäksi havaittiin, että asiakasyritysten vastuullisille tilintarkastajille maksama palkkio oli yhteydessä kognitiivisiin kykyihin.

”Me emme ole älykkyystutkijoita vaan laskentatoimen tutkijoita, mutta aineistomme osoittaa, että vastuulliset tilintarkastajat ovat älykästä porukkaa. Silti heidänkin kyvykkyydessään on eroja, joilla näyttää olevan vaikutusta tilintarkastuksen laatuun”, Lasse Niemi toteaa.

Tilintarkastus ei ole yksilötyöskentelyä vaan pätevien koulutettujen ammattilaisten tarkkaan säänneltyä ja ohjattua tiimityötä.

”Tilintarkastus on palvelu, joka räätälöidään kullekin asiakasyritykselle erikseen. Vahvasta sääntelystä ja ohjeistuksesta huolimatta tilintarkastuksen toimeenpanon suunnittelussa tarvitaan paljon harkintaa ja päätöksentekoa. Juuri tässä vastuullisella tilintarkastajalla on keskeinen rooli”, Lasse Niemi selittää.

”Sekä tilintarkastusyritysten, heidän asiakkaittensa, että standardien luojien on hyvä ymmärtää tilintarkastuksen kokonaisuudesta vastaavan henkilön keskeinen rooli onnistuneessa tilintarkastuksessa.”

Julkaisun tiedot:

Kallunki J, Kallunki J-P, Niemi L, Nilsson H. IQ and Audit Quality: Do Smarter Auditors Deliver Better Audits? Contemporary Accounting Research 2019. doi: 10.1111/1911-3846.12485.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lasse Niemi
tilintarkastuksen professori
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. 040 353 8058
lasse.niemi@aalto.fi

Kuvat

"Vahvasta sääntelystä ja ohjeistuksesta huolimatta tilintarkastuksen toimeenpanon suunnittelussa tarvitaan paljon harkintaa ja päätöksentekoa. Juuri tässä vastuullisella tilintarkastajalla on keskeinen rooli", sanoo professori Lasse Niemi. Kuva: Aalto-yliopisto
"Vahvasta sääntelystä ja ohjeistuksesta huolimatta tilintarkastuksen toimeenpanon suunnittelussa tarvitaan paljon harkintaa ja päätöksentekoa. Juuri tässä vastuullisella tilintarkastajalla on keskeinen rooli", sanoo professori Lasse Niemi. Kuva: Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye