Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Tilojen käyttöä koskevaa määräystä jatketaan Pirkanmaalla 30.1.2022 asti - Tilojen sulkemista koskeva määräys edelleen voimassa

Jaa

Aluehallintovirasto määrää asiakas- ja yleisötiloista vastaavat toimijat järjestämään tilojen käyttö siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätös on voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kuntien alueella 1.1. - 30.1.2022.

Aluehallintoviraston tänään tekemä, tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös merkitsee sitä, että tiloista vastaavien toimijoiden on edelleen mukautettava toimintaansa ehkäistäkseen lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Toimija voi valita tarkoituksenmukaiset keinot määräyksen velvoitteiden toteuttamiseksi.

Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä. Tietyn mittaisia turvavälejä päätöksessä ei kuitenkaan edellytetä.

Päätös ei koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämää. Päätös ei saa estää kenenkään oikeutta lakisääteisiin palveluihin. Päätös ei koske myöskään ravintoloita, joita koskevista rajoituksista säädetään eri tartuntalain pykälässä. Ravintoloita koskevista rajoituksista päättää hallitus.

Uusi päätös ei vaikuta alueella 7.1.2022 asti voimassa voimassa oleviin päätöksiin, joiden nojalla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty. Lisäksi yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat on suljettu.

Aluehallintovirasto voi määrätä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa sairaanhoitopiirien epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty.

Tilojen käyttöä koskevan rajoituksen suhde tilojen sulkemista koskevaan määräykseen

Tartuntatautilain 58 g §:n tilojen sulkemista koskevalla päätöksellä on suljettu yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat 7.1.2022 asti. Edellä mainittuja tiloja ovat:

1) joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat;

2) yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat;

3) tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;

4) huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat;

5) sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat;

6) kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Edellä mainittuihin tiloihin sovelletaan tilojen sulkemista koskevaa päätöstä sinä aikana, kun sulkemispäätös on voimassa. Nyt jatkettava tilojen käyttöä koskeva päätös koskee näiden tilojen lisäksi myös muita asiakkaille ja osallistujille tarkoitettuja tiloja silloin, jos sisätilaa käytetään yli 10 henkilön tai ulkotilaa yli 50 henkilön samanaikaiseen oleskeluun.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta ei esty

Sulkemispäätöksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Nyt jatkettava määräys tilojen käytöstä koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Päätös ei kuitenkaan estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä. Toimijat voivat harkita yhdeksi keinoksi esimerkiksi vanhempien oleskelun rajoittamista lasten harrastustiloissa.

Aluehallintovirasto haluaa varmistaa päätöksellä terveysturvallisuuden toteutumisen laajasti kaikissa ikäryhmissä ja turvata lasten arjen jatkumisen mahdollisimman normaalina.

Vaatimuksena on kirjallinen suunnitelma valittavista turvallisuustoimista – hygieniavaatimukset edelleen voimassa

Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla se estää asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Jos toimija edellyttää asiakkailta ja toimintaan osallistuvilta koronapassia laissa mainittujen rajoitusten vaihtoehtona, myös tieto siitä tulee kirjata suunnitelmaan. Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä.

Aluehallintovirasto muistuttaa, että erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa pitää lisäksi noudattaa tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia koko Suomessa kaikissa tilanteissa.

Lisätietoja:

Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla

Linkki päätöstiedotteeseen 23.12.2021, jonka jatko on tämä 29.12.2021 tehty päätös

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräykset (avi.fi: yleistiedoksiannot)

Tartuntatautilain 58 h §:n mukainen suunnitelma

Aluehallintoviraston asiakaspalvelu

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

 

Medialle:

lakimies Tanja Pietiläinen, p. 0295 018 584

aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen, p. 0295 018 786

johtaja Leena Laajala, p. 0295 018 549

Länsi- ja Sisä-Suomi

Korona

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté: Säkerhetsläget i regionen är stabilt, beredskap att trygga elförsörjningen19.8.2022 12:55:00 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde den 18 augusti 2022. Under mötet sammanställdes en lägesbild av beredskapsläget i regionen. Beredskapskommittén följer med och bedömer säkerhetsläget i samhället och förmedlar information till centralförvaltningen och intressegrupperna i regionen. Beredskapskommittén verkar i Västra och Inre Finlands område som omfattar landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta: Alueen turvallisuustilanne vakaa, sähkönsaannin varmistamiseen varauduttu19.8.2022 12:55:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 18.8.2022. Kokouksessa koottiin tilannekuvaa alueen varautumistilanteesta. Valmiustoimikunta seuraa ja arvioi yhteiskunnan turvallisuustilannetta ja välittää tietoa alueen sidosryhmille ja keskushallintoon. Valmiustoimikunta toimii Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Kutsu verkkoseminaariin: Vaihteleva työaika 1.9.2022 klo 11–1216.8.2022 07:05:00 EEST | Kutsu

Vaihteleva työaika tarkoittaa nollatuntisopimusta, töihin kutsumista tarvittaessa tai työaikaa, joka vaihtelee esimerkiksi välillä 10–30 tuntia viikossa. Vaihtelevaa työaikaa koskeva lainsäädäntö muuttui 1.8.2022. Työsuojeluhallinto järjestää 1.9.2022 klo 11–12 maksuttoman verkkoseminaarin, jossa käsitellään sekä uutta että aiemmin voimassa ollutta lainsäädäntöä koskien vaihtelevaa työaikaa. Tilaisuus on tarkoitettu sekä työntekijöille että työnantajille ja heidän edustajilleen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme