SDP EDUSKUNTA

Timo Harakka kommentoi vaalibudjetin valmistelua: Orpon budjetti on köyhille kireä, rikkaille löysä

Jaa
”Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) puhuu ristiin, kun hän toisaalta väittää, ettei jakovaraa ole, ja toisaalta on alentamassa hyvätuloisten verotusta, joka katetaan velanotolla”, kummastelee SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka.

Budjetin valmistelu aloitetaan oudossa tilanteessa. Talouskasvu edellyttäisi valtiovarainministeriön oman arvion mukaan jo kireämpää finanssipolitiikkaa, mutta hallituksen kiky-lupaukset johtavat löysennykseen eli vähintään 300 miljoonan euron verotulojen menetykseen.

Suhdannetilanteeseen sopii huonosti, että hyvätuloisten verotusta alennetaan jälleen kerran, Harakka toteaa. Ei se ole myöskään oikeudenmukaista, kun perusturvaa on leikattu Sipilän kaudella rajusti kansaneläkettä myöten.

”En ymmärrä, miksi tässä tilanteessa kansanedustajien veroja pitää edelleen alentaa. Sipilän-Orpon budjetti on tänäkin vuonna kaksijakoinen: köyhille kireä, rikkaille löysä.”

Harakka odottaa Orpolta konkreettisia avauksia kulutusveroista, joita tämä on väläytellyt moneen kertaan. Tasavero saattaa olla lisäisku kaikkein pienituloisimmille. Koska aikataulu on kokonaan uusille veroille liian tiukka, tällä tietoa Orpo rahoittaa budjettinsa lisämenot velanotolla.

”Velkabudjetti on vaalibudjetti. Kokoomushan on viime vuosikymmenten hallituksissa ottanut enemmän velkaa kuin mikään muu puolue. Se ei ole tiukka taloudenpitäjä, vaan vastuuton valtion varojen hoitaja.”

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye