Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Timo Terävä Helsingin tarkastusjohtajaksi

Jaa

Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi Timo Terävän tarkastusjohtajan virkaan 1.6.2018 lukien. Tarkastusjohtaja johtaa kaupungin tarkastusvirastoa ja toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä.

Timo Terävä on hallintotieteen maisteri ja hän on suorittanut Helsingin kaupungin Aalto-yliopiston executive MBA-tutkinnon. Lisäksi hän on suorittanut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajan (JHTT) tutkinnon sekä Oiva Akatemian esimies- ja controller-valmennukset. Terävä on hoitanut 1.1.2018 alkaen väliaikaisena Helsingin kaupungin tarkastusjohtajan avointa virkaa. Vakinaisessa virassaan tarkastusviraston arviointipäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin hän on toiminut tarkastusviraston kaupunkitarkastajana sekä verotarkastajana Uudenmaan verovirastossa.

Tarkastusviraston tehtävänä on tarkastuslautakunnan apuna arvioida kaupungin muiden toimijoiden työn tuloksellisuutta ja valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Lisäksi virasto avustaa kaupungin tilintarkastajaa lakisääteisen tilintarkastuksen suorittamisessa.

Tarkastusviraston johtajan virkaa haki hakuajan kuluessa kahdeksan henkilöä. Heistä kuusi kutsuttiin haastatteluun ja haastatelluista kolme henkilöarviointiin.

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
0505933426 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Timo Terävä: 050 4357547

Kuvat

Kuva: Pertti NIsonen
Kuva: Pertti NIsonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Ravinnepäästöjen kompensaatiolla lisää vauhtia Itämeren suojeluun18.1.2019 12:15Tiedote

Paikallistason Itämeri-paneeli esittää, että Suomessa otettaisiin käyttöön ravinnepäästökompensaatio keinoksi, jolla vähennetään Itämeren rehevöitymistä. Paneeli pitää merkittävänä Suomen hallituksen päätöstä esittää Itämeren suojeluun lisärahoitusta ja käynnistää uusi ohjelma Itämeren ja sisävesien tilan parantamiseksi. Näin toteaa Itämeri-paneeli ensimmäisissä kahdessa kannanotoissaan, joista paneeli päätti kokouksessaan 28.11.2018.

Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: eroavatko Helsingin, Espoon ja Vantaan tiet?18.1.2019 10:50Tiedote

Vuoden 2018 alussa ulkomaalaistaustaisia oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteenlaskettuna 185 131 henkeä. Heistä 34 366 on syntynyt Suomessa. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla lähes saman kokoinen. Heitä on Helsingissä 15,5, Espoossa 16,1 ja Vantaalla 18,0 prosenttia kaupungin koko väestöstä. Määrällisesti tarkasteltuna Helsingissä (99 996) oli kuitenkin vuoden 2018 alussa enemmän ulkomaalaistaustaisia kuin Espoossa (44 935) ja Vantaalla (40 200) yhteensä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme