Muumimaailma Oy

Tiuhti ja Viuhti ovat Muumimaailman uudet asukkaat

Jaa
Naantalin Muumimaailman portit aukeavat lauantaina 6.6. jo 23. kerran. Koko perheen teemapuistossa on luvassa tänä kesänä perinteisten suosikkikohteiden lisäksi uutta ajanvietettä, uusia herkkuja ja Naantalissa ennennäkemättömiä, muumitarinoista tunnettuja hahmoja.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta ensimmäisen Tove Janssonin muumikirjan ”Muumit ja suuri tuhotulva” julkaisemisesta. Juhlan kunniaksi Muumipeikko on rakentanut Muumimaailmaan talon, jonne kaikki Muumimaailman vieraat ovat tervetulleita.

Muumimaailmassa ei ole tänäkään kesänä perinteisiä huvipuistolaitteita, mutta sitäkin enemmän muuta hauskaa nähtävää ja koettavaa.

”Muumipeikon rakentaman talon lisäksi kesän toinen uusi kohde on Hemulin puutarhavaja, jossa voi tutustua kasvitieteilijän tarvikkeisiin. Luvassa on myös päivittäin teatteriesityksiä, joissa sivutaan tänä vuonna Muumipeikon rakennusprojektia”, kertoo Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen.

Muumimaailma nyt myös mobiilissa

Uutta on myös Muumimaailma-mobiilisovellus, jonka avulla perhe voi suunnitella vierailunsa jo etukäteen ja saada enemmän irti päivästä Muumimaailmassa. Sovellus tarjoaa kohteista taustatietoa, jota ei ole saatavissa muualta. Muumimaailma-mobiilisovellus on ladattavissa ilmaiseksi iOS- ja Android-laitteille App Storesta ja Google Play -kaupasta.


”Sovelluksen avulla voi myös ottaa itsestään Muumiselfien yhdessä suosikkihahmon kanssa ja jakaa sen sosiaaliseen mediaan tai lähettää tulostettavaksi Papan fotoon, josta sen voi tulostaa postikorttina. Sovellus lisää kuvaan Muumimaailman logon”, Ann-Karin Koskinen kertoo.

Myös muumiperheen ystäväkaarti laajenee tänä kesänä entisestään, kun rakastetut Tiuhti ja Viuhti viihdyttävät vieraita ensimmäisen kerran Muumimaailmassa. Kaksikko viihtyy erinomaisesti toistensa seurassa, ja he myös muistuttavat ulkoisesti toisiaan. Erottava tekijä on Tiuhdin punainen piippalakki.

Vohveleita ja muumifilosofiaa

Herkkusuita hemmotellaan tänä kesänä vohveleilla. Teatteriaukiolla sijaitsevassa Vilijonkan vohvelissa tarjoillaan suussa sulavia herkkuja hillolla ja kermavaahdolla. Uuden vohvelipisteen lisäksi suolaista ja makeaa suuhunpantavaa tarjoillaan yli kymmenessä ravintolassa, kioskissa, kahvilassa ja kojussa.

Kesällä 2015 Muumimaailmassa huvitellaan aikaisempien vuosien tapaan muumifilosofian mukaisesti. Keskeisiä arvoja ovat perhekeskeisyys, väkivallattomuus, ystävällisyys, ympäristötietous, turvallisuus ja seikkailu.

Muumimaailman lippuja voi ostaa joko verkosta tai paikan päältä.
”Jonotuksen välttämiseksi liput kannattaa ostaa ennakkoon Muumimaailman omasta verkossa toimivasta lippukaupasta. Ennakkoon ostettuna liput ovat myös edullisempia kuin paikan päällä”, Koskinen neuvoo.


Lisätiedot ja lehdistökuvat:

Markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen, ann-karin.koskinen@muumimaailma.fi tai 040 590 0701 sekä www.muumimaailma.fi ja www.lippukone.muumimaailma.fi

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Muumimaailma Oy
Kaivokatu 5
21101 Naantali

02 511 1111http://www.muumimaailma.fi

Muumimaailma Oy on vuonna 1993 Naantalissa toimintansa aloittanut matkailualan yritys, joka perustuu suomenruotsalaisen kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin luomille Muumi-tarinoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Muumimaailma Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye