Tohtorintutkinto tarkastelee venäläis-juutalaisen klarinettimusiikin mutkikasta kohtaloa Neuvostoliiton aikana

Jaa
Klarinetille sävellettiin entisen Neuvostoliiton aikana laaja kirjo musiikkia, josta vain murto-osa on päätynyt yleiseen ohjelmistoon ja konserttilavoille esitettäväksi. Klarinetisti Anne Elisabeth Piirainen tarkastelee taiteellisessa tohtorintutkinnossaan tätä varjoon jäänyttä klarinettiohjelmistoa soittajan näkökulmasta. Piiraisen tohtorintutkinto "Clarinet Music from Russia and the Soviet Union 1917-1991: Discovering an Unexplored Side of the Clarinet Repertoire" tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 22.2.2021.
Anne Elisabeth Piirainen (Photo: Timo Dufour)
Anne Elisabeth Piirainen (Photo: Timo Dufour)

Unohdettuja klarinettiteoksia ensimmäistä kertaa suomalaisille konserttilavoille

Piiraisen tutkimus keskittyy etenkin venäläis-juutalaisen klarinettimusiikin vaikeaan kohtaloon Stalinin diktatuurin aikana, jolloin vääränlaisiksi miellettyjen teemojen käyttö saattoi pahimmillaan vaarantaa säveltäjän hengen. Piirainen valottaa vaiennettujen klarinettiteosten hylkäämisen taustoja ja tuo esille niiden taiteellisen arvon. Viidessä jatkotutkintokonsertissaan hän esitti tyyliltään monipuolista, pitkälti tuntematonta klarinettimusiikkia Venäjältä ja Neuvostoliitosta. Osa tästä musiikista myös kuultiin näissä konserteissa ensimmäistä kertaa Suomessa.

- Tämän musiikin kohtalolla on yllättävän suuri kosketuspinta edelleen ajankohtaisin teemoihin kuten taiteen- ja sananvapauteen ja erilaisten kansallisten vähemmistöjen kohteluun, Piirainen huomauttaa.

Arkistolöytöjä esittelevä verkkosivusto rikastaa klarinettiohjelmistoa

Tohtorintutkinnon tutkielman muodostaa verkkosivusto, jolle Piirainen on koonnut yli viidensadan klarinettiteoksen tietokannan. Hän tutki laajasti venäläisiä musiikkiarkistoja ja todisti, että niistä voi edelleen tehdä merkittäviä löytöjä. Hän myös löysi klarinettisävellyksiä, joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoa musiikkitutkimusyhteisössä eikä esiintyjillä. Esimerkiksi Grigory Kreinin juutalaismusiikkiin pohjautuvista kamarimusiikkiteoksista ei ole ollut tietoa saatavilla eikä niitä esitetä.

- Halusin rikastuttaa klarinettiohjelmistoa ja antaa äänen vaiennetuille sävellyksille. Tulokseni paikkaavat tiedonpuutteita tästä tutkimattomasta venäläisen musiikin osa-alueesta, Piirainen toteaa.

Anne Elisabeth Piiraisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus 22.2.2021 klo 16

Tohtorintutkinnon otsikko: Clarinet Music from Russia and the Soviet Union 1917-1991: Discovering an Unexplored Side of the Clarinet Repertoire

Tilaisuuden valvoja: MuT Anu Vehviläinen

Tutkielman ohjaaja: FT. Marcus Castrén
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: MuT Mikko Raasakka, Charles Neidich, Asko Heiskanen, Vladimir Agopov, Folke Gräsbeck, Eduard Brunner (†)
Tutkielman tarkastajat: Prof. Dr Marina Frolova-Walker, Prof. Dr Stephanie Zelnick

Tilaisuus on englanninkielinen.

Yhteyshenkilöt

Anne Elisabeth Piirainen
anne.piirainen@uniarts.fi
puh. 0400373738

Kuvat

Anne Elisabeth Piirainen (Photo: Timo Dufour)
Anne Elisabeth Piirainen (Photo: Timo Dufour)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye