Oulun yliopisto

Tohtoripromootio tuo Ouluun akateemista iloa sekä nobelistin ja LinkedInin perustajan – haastattelumahdollisuuksia tarjolla

Jaa
Oulun yliopisto järjestää 11. tohtoripromootion perjantaista sunnuntaihin 27.–29.5.2022. Promootio on yliopiston suurin akateeminen juhla, jota on viimeksi vietetty vuonna 2017. Yliopiston ensimmäisen tohtoripromootion järjestämisestä vuonna 1972 tulee nyt kuluneeksi 50 vuotta.
Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.
Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.

Promootiossa viime vuosina väitelleet tohtorit otetaan seremoniallisesti akateemisen yhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi. Näitä tohtoreita on juhlallisuuksiin ilmoittautunut 229, joista 198 promovoidaan läsnä olevana.

Samalla vihitään yhteensä 21 kunniatohtoria, jotka tiedekunnat ovat valinneet. Kunniatohtorien joukossa ovat muun muassa toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistö, professori Aarno Palotie ja toimitusjohtaja Risto Murto sekä vuonna 2019 Nobel-palkinnon saanut Sir Peter Ratcliffe ja LinkedInin perustajiin kuuluva Reid Hoffman, jotka kaikki myös osallistuvat juhlaan. Kunniatohtorien nimet julkistettiin jo keväällä 2020, jolloin promootio oli alun perin tarkoitus järjestää.

Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi henkilölle osoittaa. Kunniatohtoreilla on merkittäviä tieteellisiä tai Oulun yliopiston kannalta merkittäviä yhteiskunnallisia ansioita.

Oulun yliopistossa juhlitaan ensimmäistä kertaa nyt myös riemutohtoreita, jotka on promovoitu Oulun yliopiston ensimmäisessä tohtoripromootiossa 50 vuotta sitten. Riemutohtoreihin lukeutuvat muun muassa Teknillisen korkeakoulun pitkäaikainen rehtori Paavo Uronen ja suomalaisen avaruustutkimuksen pioneeri, avaruusfyysikko Pekka Tanskanen.

Kunnia- ja riemutohtorien sekä promootioon valmistautuvien tohtorien haastatteluja on mahdollista sopia etukäteisjuttuja varten, yhteystiedot tämän tiedotteen lopussa.

Tohtoripromootion juhlallisuudet ajoittuvat kolmelle päivälle. Ensimmäisen päivän iltana kokoonnutaan miekanhiojaisiin. Pääjuhla, tohtoreiden vihkiminen promootioaktissa, pidetään seuraavana päivänä. Pääjuhlaa on mahdollista seurata suorana verkkolähetyksenä lauantaina 28.5. klo 12 alkaen. Lähetyksen linkki julkaistaan yliopiston verkkosivulla.

Päivän aikana promovoitavat omaisineen sekä kutsuvieraat osallistuvat kulkueeseen Oulun keskustassa ja juhlajumalanpalvelukseen. Kaupunkilaiset ovat erittäin tervetulleita seuraamaan Mannerheimin puistosta Oulun tuomiokirkkoon etenevää promootiokulkuetta lauantaina 28.5. noin klo 15.30 alkaen. Kulkue etenee Mannerheimin puistosta suoraan Kirkkokatua pitkin kirkolle.

Promootiopäivän iltaan kuuluvat promootiopäivälliset ja -tanssiaiset. Kolmas päivä käytetään niin kutsuttuun promootiopurjehdukseen, huviretkeen veden äärelle. Kaupungilla nähtävää kulkuetta lukuun ottamatta tilaisuudet ovat kutsuvierastilaisuuksia.

Eurooppalaisten yliopistojen promootioperinne ulottuu 1100-luvulle ja alkoi muotoutua erityisesti Bolognan yliopistossa. Suomessa ensimmäinen promootio pidettiin vuonna 1643 Turun Akatemiassa. Tohtoreille luovutetaan vihkimisen yhteydessä tohtorin tunnusmerkit, tohtorinhattu, miekka ja diplomi.

Oulun yliopistossa väittelee vuosittain 150–200 tohtoria.

Lisätietoja promootiosta:

Tohtoripromootion projektipäällikkö Niina Timosaari-Hyry, niina.timosaari@oulu.fi, puh. 0294 482889

Kunnia- ja riemutohtorien sekä tohtorien haastattelupyynnöt etukäteen: viestinta@oulu.fi

Oulun yliopiston tohtoripromootio

Tutustu kunniatohtorien taustaan

Kuuntele vuosina 2020–2021 taltioituja kunniatohtori-podcasteja

Helena Petäistön videohaastattelu

Reid Hoffmanin videohaastattelu

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.
Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.
Lataa
Eloranta Eero. Kuva: Aalto-yliopisto, kuvaaja Anni Hanén
Eloranta Eero. Kuva: Aalto-yliopisto, kuvaaja Anni Hanén
Lataa
Hoffman Reid.
Hoffman Reid.
Lataa
Hyssälä Liisa.
Hyssälä Liisa.
Lataa
Leppänen Pentti.
Leppänen Pentti.
Lataa
Leppänen Pentti.
Leppänen Pentti.
Lataa
Liljeblom Eva.
Liljeblom Eva.
Lataa
McGrath John.
McGrath John.
Lataa
Mäkikyrö Tapani.
Mäkikyrö Tapani.
Lataa
Paulsson Mats.
Paulsson Mats.
Lataa
Petäistö Helena.
Petäistö Helena.
Lataa
Ratcliffe Peter. Kuvalähde mainittava: Courtesy of Ludwig Cancer Research
Ratcliffe Peter. Kuvalähde mainittava: Courtesy of Ludwig Cancer Research
Lataa
Ratcliffe Peter. Kuvalähde mainittava: Courtesy of Ludwig Cancer Research
Ratcliffe Peter. Kuvalähde mainittava: Courtesy of Ludwig Cancer Research
Lataa
Scheunpflug Annette.
Scheunpflug Annette.
Lataa
Schulzrinne Henning.
Schulzrinne Henning.
Lataa
Searle Jeremy.
Searle Jeremy.
Lataa
Thompson Sandra.
Thompson Sandra.
Lataa
Vanninen Paula.
Vanninen Paula.
Lataa
Monet Oulun yliopiston tutkijat pitävät tiivistä yhteyttä kunniatohtoreihin. Professori Johanna Myllyharju tapasi Nobel-palkitun Sir Peter Ratcliffen Nobel-lounaalla Tukholmassa joulukuussa 2019, ja yhteistyö jatkuu. Kuva: Catherine King
Monet Oulun yliopiston tutkijat pitävät tiivistä yhteyttä kunniatohtoreihin. Professori Johanna Myllyharju tapasi Nobel-palkitun Sir Peter Ratcliffen Nobel-lounaalla Tukholmassa joulukuussa 2019, ja yhteistyö jatkuu. Kuva: Catherine King
Lataa
Murto Risto.
Murto Risto.
Lataa
Palotie Aarno. Kuva: Linda Tammisto, Helsingin yliopisto
Palotie Aarno. Kuva: Linda Tammisto, Helsingin yliopisto
Lataa
Ylä-Kotola Mauri.
Ylä-Kotola Mauri.
Lataa
Amir Eli.
Amir Eli.
Lataa
Lataa
Lataa
Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.
Promootiokulkue Oulun keskustassa vuonna 2017.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye