Keski-Suomen ELY-keskus

Toimenpiteet käynnistyvät Vesangantien jalankulku- ja pyöräliikenteen väylällä

Jaa
Pääsiäispyhien aikaan Jyväskylässä Vesangantiellä uuden väylän varrelle irronnut kivenlohkare siirretään pois. Keski-Suomen ELY-keskus tilaa selvityksen kallion lujitustarpeesta sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin asian tiimoilta.

Vuoden 2022 lopulla valmistui Vesangantien uusi jalankulku- ja pyöräliikenteen väylä, joka paransi merkittävästi liikenneturvallisuutta Ruokkeen alueella. Ennen maantien parantamistoimenpiteitä Vesangantie oli kapea ja mäkinen, mikä aiheutti jatkuvia vaaratilanteita tienkäyttäjille. Uuden jalankulku- ja pyöräliikenteen väylän rakentamisen lisäksi maantien tasausta loivennettiin muun muassa leikkaamalla kalliota jyrkän mäennyppylän kohdalta.

Kallioleikkauksen pintaa rusnattiin urakan aikana eli irtonainen kiviaines pyrittiin poistamaan niin, ettei kivenlohkareita pääsisi irtoamaan. Lisäksi kallioleikkauksen sekä jalankulku- ja pyöräliikenteen väylän välinen alue tehtiin leveäksi, jotta mahdolliset irtokivet eivät muodostaisi turvallisuusriskiä.

Talven aikana kallioleikkauksen yläpuolisesta maastosta valui paljon vettä, ja tämä myös näkyi massiivisina jäämuodostumina kallion pinnassa. Todennäköisesti vettä on päässyt kallion halkeamiin ja toistuva jäätymis- ja sulamisprosessi on aiheuttanut kivenmurikan irtoamisen.

ELY-keskus tilaa selvityksen kallion lujitustarpeesta ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin asian tiimoilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön päällikkö
Janne Jaatinen
p. 0295 024 683
Keski-Suomen ELY-keskus

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme