Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Toimialakatsaus: vienti vetää ja teollisuustuotanto kasvaa ennustettua nopeammin

Jaa
Etlan tänään julkaistavan Toimialakatsauksen mukaan Suomen teollisuustuotanto näyttää tänä vuonna kasvavan maaliskuussa ennustettua nopeammin vahvan ensimmäisen neljänneksen kasvun ansiosta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto on useamman vuoden kestäneen alamäen jälkeen kääntynyt kasvuun, samoin paperiteollisuuden tuotanto ja vienti nousevat ensi vuonna tuntuvasti. Myös moottoriajoneuvojen viennin määrä lisääntyy tänä vuonna arviolta yli 20 prosenttia viime vuodesta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos arvioi maaliskuun ennusteessaan, että teollisuuden tuotos kasvaa 1,8 prosenttia tänä vuonna ja 2,5 prosenttia vuonna 2018. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin alkuperäisen sarjan mukaan koko teollisuuden tuotanto kasvoi kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa 2,3 prosenttia viimevuotisesta. Työpäiväkorjattuna kasvua kertyi 2 prosenttia ja kausitasoitettuna 2,4 prosenttia. Teollisuustuotanto näyttää siis kasvavan tänä vuonna nopeammin kuin maaliskuussa ennustettiin vahvan ensimmäisen neljänneksen kasvun ansiosta.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto on useamman vuoden kestäneen alamäen jälkeen kääntynyt kasvuun. Uusien vientitilausten arvo putosi tammi-maaliskuussa edellisestä neljänneksestä, mutta niiden arvo kuitenkin nousi vuodentakaisesta. Metallien jalostuksen vientihinnat ovat kovassa nousussa, tammi-huhtikuussa ne kohosivat 26 prosenttia edellisvuodesta. Ensi vuonna nousutahti kuitenkin hidastuu huomattavasti. Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa on lähestymässä vuoden 2008 tasoa. Moottoriajoneuvojen viennin määrä lisääntyy tänä vuonna arviolta runsaat 20 prosenttia viimevuotisesta.  

Paperiteollisuuden tuotanto ja vienti nousevat ensi vuonna tuntuvasti, kun Äänekosken uusi biotuotetehdas on täydessä käynnissä. Työn tuottavuus nousee selvästi ennustejaksolla. Puutuoteteollisuudessa investointiaste pysyy lähivuosina ennallaan. Kemianteollisuuden kannattavuus pysyy ennustevuosina hyvänä, kun yksikkötyökustannukset edelleen hieman alenevat.

Venäjän asettamat elintarvikkeiden tuonnin rajoitukset jatkuvat ainakin koko tämän vuoden. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa Venäjän osuus Suomen elintarvikkeiden viennistä oli 5,6 prosenttia ja juomien viennistä 8,9 prosenttia.

Talonrakentamisen kasvun odotetaan hidastuvan kuluvan vuoden jälkipuoliskolla. Ensi vuonna talonrakentamisen aktiviteetti vaimenee edelleen ja asuntojen uudistuotannon kasvu normalisoituu pitkän aikavälin kolmeen prosenttiin. Talonrakentamisen kasvun hidastuminen vaimentaa myös maa- ja vesirakentamisen kasvua. Investointien kasvu vaimenee, mikä työvoimakustannusten laskun tukemana parantaa rakennusyritysten kannattavuutta. Työllisyys ja työpanos kohoavat ennustejaksolla noin prosentin vuosivauhtia.  

Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa yli 2 prosenttia tänä vuonna ja 1,5 prosenttia vuonna 2018. Kaupan alan kasvu hidastuu tänä vuonna jonkin verran. Autokaupan kasvu hidastuu selvästi, mutta muuten vähittäiskaupan kehitys on edelleen kohtalaista. Rakennusalan kasvu tukee tukkukaupan kehitystä.Majoitus- ja ravitsemistoiminnan arvonlisäys kasvaa kuluvana vuonna suhteellisen kovaa vauhtia. Sitä tukee mm.ulkomaisten matkailijoiden määrän kasvu. Hotellien keskimääräinen huoneenkäyttöaste on ennätyksellisen korkea, mikä tukee alan investointeja. Kuljetuksen ja varastoinnin arvonlisäys on vähentynyt, kun bkt:n kasvu on nojannut paljolti palvelualoihin. Toimialalla on nyt kuitenkin nähtävissä positiivista kehitystä.

Rahoitus- ja vakuutusalan kehitys Suomessa on vakaata, mutta ajan myötä tulee jonkin verran paineita poikkeuksellisesta rahapolitiikasta, lisääntyneestä viranomaisvalvonnasta, uusista toimijoista markkinoilla sekä Britannian EU-erosta.

Liitteenä Toimialakatsaus 1/2017. Se perustuu Suhdanne-vuosikirjassa julkaistuihin toimialaennusteisiin ja sisältää yksityiskohtaista tietoa eri toimialoilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
tutkija Birgitta Berg-Andersson, ETLA
p. 09-609 90228
birgitta.berg-andersson@etla.fi


tutkija Ville Kaitila, ETLA
p. 09-6099 0255
ville.kaitila@etla.fi


viestintäpäällikkö Tytti Sulander, ETLA
p. 040-505 1241
tytti.sulander@etla.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye