Kiinteistöliitto

Toiminnantarkastuksella lisää avoimuutta ja luottamusta taloyhtiön hallintoon

Jaa
Kun taloyhtiön tilikausi päättyy, vuorossa on monessa taloyhtiössä toiminnantarkastus. Toiminnantarkastuksella varmistetaan, että yhtiön päätökset on tehty asunto-osakeyhtiölain ja muiden säännösten mukaisesti. Sen sijaan päätösten arviointi mielipidekysymyksenä ei kuulu toiminnantarkastajalle.

Kiinteistöliiton viime keväänä tekemässä kyselyssä 40 prosenttia vastaajista ilmoitti, että heidän taloyhtiössään on valittu toiminnantarkastaja. Näistä yli puolet oli valinnut myös tilintarkastajan. Pelkästään tilintarkastajan oli valinnut 55 prosenttia vastanneista taloyhtiöistä.

Taloyhtiöön voidaan lähtökohtaisesti valita toiminnantarkastaja tilintarkastajan sijaan, jos yhtiössä on alle 30 osakashallinnassa olevaa tilaa eikä vuoden 2010 kesäkuun jälkeen päivitetty yhtiöjärjestys vaadi tilintarkastajan valintaa. Toiminnantarkastaja voidaan valita taloyhtiöön myös tilintarkastajan lisäksi. Jokaisessa taloyhtiössä tulisi suorittaa vähintään toiminnantarkastus.

Toiminnantarkastaja valitaan yhtiökokouksessa, joka useimmissa taloyhtiöissä järjestetään keväällä.

”Toiminnantarkastajalle ei ole olemassa erityisiä pätevyysvaatimuksia. Tärkeintä on olla kiinnostunut taloyhtiöiden asioista. Toiminnantarkastajan tehtävä on tärkeä, mutta ei sitä ole syytä pelätä. Apua ja tukea tarkastuksen suorittamiseen on kyllä tarjolla”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Kiinteistöliitto on julkaissut verkkosivuillaan toiminnantarkastajille tarkoitetun ohjeen, joka on avoimesti kaikkien saatavilla.

Toiminnantarkastusta koskevaan kyselyyn vastanneista hiukan yli puolet ilmoitti, että heidän taloyhtiössään toiminnantarkastajalle maksetaan palkkio. Suurin osa vastaajista kertoi, että palkkion suuruus on 100-300 euroa.

Toiminnantarkastuskertomuksesta informaatiota osakkaille

Toiminnantarkastus on ensisijaisesti tarkoitettu palvelemaan taloyhtiön osakkaiden tiedontarpeita sekä lisäämään luottamusta ja avoimuutta taloyhtiön hallintoon ja toimintaan. Taloyhtiön osakkaille toiminnantarkastus näkyy toiminnantarkastuskertomuksen kautta, joten sen selkeyteen ja informatiivisuuteen on tärkeää kiinnittää huomiota.

”Toiminnantarkastajan on annettava tilikaudelta päivätty ja allekirjoitettu toiminnantarkastuskertomus, jossa on selkeästi yksilöity tarkastuksen kohteena ollut tilikausi. Toiminnantarkastuskertomuksessa tarkastaja toteaa mahdolliset havaintonsa ja kaiken ollessa kunnossa lausuu tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sisältävän oikeat ja säädetyt tiedot”, Järvinen sanoo.

Vaikka toiminnantarkastus suoritetaan tilikauden päättymisen jälkeen, toiminnantarkastajan on hyvä valmistautua tarkastukseen jo tilikauden aikana. On hyvä tutustua etukäteen taloyhtiön yhtiöjärjestykseen ja mahdollisuuksien mukaan sopimuksiin sekä pöytäkirjoihin. Tarkastajan ja hallinnon on lisäksi hyvä sopia tarkastuksen aikataulu ja käytännöt hyvissä ajoin ennen tarkastusajankohtaa.

Kiinteistöliiton ohje toiminnantarkastajalle

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye