Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry

Toimintaterapeuttiliiton puheenjohtajaksi valittiin Kirsi Wikman

Jaa

Suomen Toimintaterapeuttiliiton (TOI) uusi puheenjohtaja on toimintaterapeutti (AMK) Kirsi Wikman. 40-vuotias Wikman on kotoisin Lempäälästä. Puheenjohtajan valitsi liiton kevätkokous tiistaina 25.4.

Kirsi Wikman. Kuva: Mari Waegelein
Kirsi Wikman. Kuva: Mari Waegelein

- Ammattiliittojen merkitys on ratkaisevan tärkeä koko yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta, ja toimintaterapeuttien ammattiliittona TOIn tulee olla jatkossa entistäkin vahvempi ja näkyvämpi vaikuttaja ja ammattiryhmän edunvalvoja. Tämä tavoite mielessä lähdemme jatkamaan työskentelyä yhdessä TOIn hallituksen, jäsenistön ja toimiston kanssa, Wikman toteaa.

Wikman on toiminut TOIn varapuheenjohtajana vuodesta 2021 asti ja väliaikaisena puheenjohtajana vuoden 2023 alusta alkaen.

Wikmanin mukaan toimintataterapian ja kuntoutuksen pitää näkyä sote-järjestelmän kehittämisessä entistä vahvemmin. Tärkeimmiksi asioiksi TOIlle seuraavien vuosien aikana Wikman nimeää alan palkkakehitykseen ja työhyvinvointiin vaikuttamisen, toimintaterapeuttien asemaan vaikuttamisen erityisesti hyvinvointialueilla sekä alan jatkokoulutusmahdollisuuksien parantamisen.

- Näiden ja muiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia. Kukaan ei muuta maailmaa yksin, mutta yhdessä jäsentemme kanssa muodostamme TOIssa joukon, joka kykenee edistämään sekä toimintaterapeuttien että kuntoutusta tarvitsevien ihmisten etua ja osoittamaan toimintaterapian yhteiskunnallisen arvon entistäkin selkeämmin, Wikman sanoo.

Wikmanin puheenjohtajakausi alkaa välittömästi ja kestää syyskokoukseen 2025 asti.

Liiton puheenjohtajaksi oli ehdolla Wikmanin lisäksi helsinkiläinen Riikka Rättö. Äänet jakaantuivat äänestyksessä 20-12.

Wikmanin siirryttyä liiton väliaikaisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikalta puheenjohtajaksi liittokokous valitsi liiton uudeksi varapuheenjohtajaksi Tiina Kiesin Raisiosta. Varapuheenjohtajan kausi kestää syyskokoukseen 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kirsi Wikman
puheenjohtaja
p. 040 825 3107
kirsi.wikman@toimintaterapeuttiliitto.fi

Anni Granat
viestintäpäällikkö
p. 040 752 1312
anni.granat@toimintaterapeuttiliitto.fi

Kuvat

Kirsi Wikman. Kuva: Mari Waegelein
Kirsi Wikman. Kuva: Mari Waegelein
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto, jossa on noin 3000 jäsentä. Liiton tarkoitus on toimintaterapeuttien ja toimintaterapia-alan opiskelijoiden yhteisönä ja ammattijärjestönä valvoa toimintaterapeuttien ammatillisia, oikeudellisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, vaikuttaa heidän ammattitaitonsa kehittymiseen ja asiantuntemuksensa hyödyntämiseen sekä edistää toimintaterapian ja kuntoutuksen kehittämistä Suomessa ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry