SDP EDUSKUNTA

Toimituksille tiedoksi blogi: Lindtman toteaa, että Sipilän päätös lyödä kintaat tiskiin on yritys välttää vastuuta

Jaa

Toimituksille tiedoksi Antti Lindtmanin blogi:

https://anttilindtman.fi/sipilan-paatos-lyoda-kintaat-tiskiin-on-yritys-valttaa-vastuuta/

Sipilän päätös lyödä kintaat tiskiin on yritys välttää vastuuta 

Kansakunta on nyt parin päivän ajan saanut sulatella viime perjantaina tapahtumia. Perjantaina hallituksen markkina-sote törmäsi lopullisesti seinään ja sen seurauksena pääministeri Sipilä pudotti kintaat vain viisi viikkoa ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

Sataan vuoteen ei ole nähty tilannetta, jossa hallitus eroaisi vain hetki ennen eduskuntavaaleja.

Sipilä perusteli hallituskumppanitkin yllättänyttä ratkaisua poliittisella vastuunkannolla. Mitä enemmän tietoa loppuviikon tapahtumista on saatu, sitä selvemmältä alkaa näyttää, että kyse oli aivan jostain muusta. Sipilän ratkaisussa oli kyse kylmästä poliittisesta peliliikkeestä, jossa pääministeri asetti oman ja oman puolueensa edun kaiken muun, myös isänmaan edun edelle. Keskustan sisäisiä paineita hoidettiin visuaalisella hallituserolla luottaen siihen, että hallitus kuitenkin jatkaa vaaleihin saakka ja keskusta saa edelleen pitää pääministerin paikkansa.

Sipilän tavoitteena on päästä irtautumaan keskustan kannatusta pahasti rokottavasta hallituksesta, sen epäsuositusta politiikasta ja soten markkinamallista. Keskusta yrittää hallituksen eronpyynnöllä jättää kokoomuksen ja siniset kaksistaan nuotiopaikalle selittelemään savun syitä ja hallituksen tekemisiä. Sipilän ratkaisussa on kyse pikemminkin yrityksestä keventää poliittista vastuuta kuin kantaa sitä.

Lähdön hetkellä pääministeri Sipilän mieltä ei painanut huoli maakuntien valmisteluorganisaatioiden tilanteesta, rajoituslakien kohtalosta tai mahdollisista EU-pöydissä tehtävistä päätöksistä Brexitiä koskien. Pääministerin harkinnassa ei ollut tilaa myöskään keskeneräisten lakihankkeiden loppuun vienti tai kansakunnalle välttämättömien nimitysten kuten tiedusteluvaltuutetun asianmukainen hoitaminen.

Eilen TV1:n Ykkösaamussa Sipilä käytti vertauskuvaa putkiremontista. Hän totesi, että joskus se on tehtävä, vaikka moni sitä taloyhtiössä haluaisi lykätä. Kysymys ei kuitenkaan ole remontin lykkäämisestä vaan siitä, että ylipursuavakaan putkiremontti ei voi olla taloyhtiön yhtiöjärjestyksen ja asemakaavan vastainen. Sipilän epäonnistuneessa putkiremontissa pääurakoitsija näyttää häipyvän työmaalta rahat ja piirustukset mukanaan. Aliurakoitsijat jäävät vasarat ja putkipihdit kädessä ihmettelemään tapahtunutta. Ja samantien tämä pääurakoitsija löytyy mainostamasta kykyjään ihka uuden putkiremonttimallin osaajana. Tällaisen putkiremontin tilaajalle ja tekijälle ei yhtiökokouksessa voi myöntää vastuuvapautta. Siksi eduskuntavaaleissa tarvitaan jykevä muutosliike.

Johtopäätös on selvä: vaaleihin mentäessä hallituspuolueet yrittävät väistää kansan tuomiota ja jättää vastuun sotesta ja epäonnistuneesta putkiremontista lähinnä talonmies Nyröselle. Kansa taitaa kuitenkin nähdä vastuuhenkilöt oikein eivätkä peliliikkeet hämää tarkkasilmäistä katsojaa. On muutoksen aika!

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Sosiaali- ja terveystoimessa tarvitaan lähijohtajia varmistamaan alan työhyvinvointi, potilasturvallisuus ja laadukas toiminta19.5.2019 11:00:00 EESTTiedote

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä lähes 70 prosenttia on hoitotyöntekijöitä. Erityisesti tämän ammattikunnan työssä jaksaminen on ollut julkisuudessa esillä paljon viime aikoina. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) muistuttaa, että monien tutkimusten mukaan erityisesti lähijohtajien, kuten osastonhoitajien, toiminnalla on keskeinen merkitys koko sosiaali- ja terveystoimen henkilöstön hyvinvointiin ja toiminnan sujuvuuteen.

SDP:n Kimmo Kiljunen: Eduskunnan istumajärjestyksessä seurataan Euroopassa vakiintunutta käytäntöä, jolla on pitkä historia7.5.2019 20:04:02 EESTTiedote

SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen pitää perussuomalaisten perustelua eduskunnan istumajärjestyksestä epäjohdonmukaisena. - Jos perussuomalaisille kelpaa istumapaikka kokoomuksen oikealla puolella Euroopan parlamentissa, niin miksi ei täällä eduskunnassa, hän ihmettelee. - Istumajärjestyksen määrittäminen ei ole tuolileikki tai arvoton näytelmä, vaan vahvasti arvoja sisältävä keskustelu. Yhdenkään puolueen ei pidä eikä tarvitse hävetä tai peitellä omaa arvomaailmaansa. - Uusoikeisto Euroopassa käyttää termejä "Afrikan sarven ihmissaasta", "etninen homogeenisuus", vierastaa monikulttuurisuutta ja on vääristänyt kansallismielisyyden vierasvihaksi sekä syrjii vähemmistöjä. Voimme vain toivoa, että tässä keskustelussa kaikki tunnistavat oman tilansa ja antavat arvon toisillekin, kiteyttää Kiljunen.

Merja Mäkisalo-Ropponen: Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa kuntoon!5.5.2019 12:05:00 EESTTiedote

Kuntalain mukaan terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen kuuluu kuntien perustehtäviin. Kuntapäättäjien tulisi tiedostaa asian tärkeys, sillä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisellä meillä on mahdollisuus saada todellisia säästöjä tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoihin. Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvätkin tulevaisuudessa ns. ”vahvemmille hartioille” kunnan vastuu ennaltaehkäisevistä toimista ei poistu, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.).

Filatov: Panostusta osaamiseen, parempaan työvoimapalveluun ja osatyökykyisten työllisyyteen4.5.2019 16:19:21 EESTTiedote

Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) toteaa, että työhön tarvitaan 100 000 ihmistä lisää, jotta työllisyys nousee 75 prosenttiin. - Tämä on hyvinvointipalvelujen rahoituksen näkökulmasta välttämätöntä. Työ on tärkeä osallisuuden näkökulmasta. Työpaikkojen synnyn rinnalla oleellista on osaamisen vahvistaminen, työttömyysturvan ja palveluiden toimivuus sekä osatyökykyisten mukaan saaminen. Filatov puhui SAK:n Etelä-Suomen aktiivitapahtumassa Lahdessa lauantaina. - Kyse ei ole vain työpaikkojen luomisesta, vaan siitä, miten osatyökykyiset voisivat päästä työhön. Oleellista on uudistaa sosiaaliturvaa ja palveluita sekä työmarkkinoita. - Osatyökykyisten tai työkyvyttömien kohdalla on turvattava henkilökohtainen palvelu, jossa kartoitetaan työnsaannin esteet ja puututaan niihin. Osan kohdalla riittää alentunutta työkykyä korjaamaan palkkatuki. Jos alenema on pysyvä, tuen tulee olla pysyvä. Tässä passiivista työttömyysturvaa voidaan käyttää aktiivisesti palkkatukena. Filatovin mukaan lisäksi ta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme