Toisinnäkemisen festivaali / Siriusly OyToisinnäkemisen festivaali / Siriusly Oy

Toisinnäkemisen Festivaali valtaa Viitasaaren 20.8.2022

Jaa
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Toisinnäkemisen Festivaali luo uusia näkökulmia. Tapahtuma auttaa kävijää katsomaan varsin haasteellistakin nykyhetkeä tuoreilla tavoilla. Esiintyjinä muun muassa futuristi Perttu Pölönen kertomassa aloittelijan mielestä, sisustamisen toisinnäkijä, sisustusarkkitehti Marko Paananen kuvaamassa tilojen toisinnäkemistä sekä Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen apulaisprofessori Suvi Saarikallio avaamassa löydöksiä musiikin vaikuttavuudesta hyvinvointiimme yhdessä live-bändin kanssa. Ohjelmassa myös osallistavia hyvinvoinnin työpajoja, jotka tarjoavat yllättäviä näkökulmia aiheeseen.

Toisinnäkeminen on asioiden uudelleen näkemistä ja tuttujen asioiden sekä ilmiöiden kyseenalaistamista. Se on kaiken uuden luomisen ytimessä.

Idea festivaaliin syntyi yhden Suomen kuuluisimman viitasaarelaisen, Suomen 1700-luvun humanistisen kulttuurin merkittävimmän hahmon, Henrik Gabriel Porthanin (8.11 1739 Viitasaari - 16. 3.1804 Turku) ja hänen järkevän epäilynsä eli "sobria dubitation” myötä. Lisäksi Viitasaaren sijainti teiden ja heimojen risteyskohtana toimi festivaalin innostuksena. 

Toisinnäkemisen Festivaali haluaa tarjota kävijöilleen viihteen lisäksi ajatuksia siitä, millä kaikilla tavoilla voimme nähdä ja kokea todellisuuttamme toisin? Ohjelmiston suunnitteluun vaikuttivat myös korona-ja konfliktiaikojen apeus, epävarmuus ja jatkuvat rajoitukset, siksi halusimme tuoda eri näkökulmia ja luoda ihmisten mielissä jotain uutta. Myös osallistaminen tarjoaa ravintoa sekä keholle että mielelle.

Festivaalin tavoitteena on, että siellä käytyään ihmisten keskinäinen ymmärrys lujittuu ja mukaan otetaan uusia kokemuksia ja näkökulmia. Se toteutetaan yhteistyössä Viitasaaren kaupungin kanssa.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Esittelyvideo Toisinnäkemisen festivaaleistaSiirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Toisinnäkemisen festivaali / Siriusly Oy
Rajatie 5 a D 53
00730 Helsinki

https://toisinnakeminen.fi/
Viitasaari herää eloon elokuisena lauantaina, kun Toisinnäkemisen festivaali tuo Viitasaaren vanhan yhteiskoulun lähistölle monenlaista koettavaa ja nähtävää, nyt ensimmäistä kertaa. Ohjelmassa on taiteilijoita monelta alalta, musiikkia, yllättäviä tiloja ja kohtaamisia, syötävää ja juotavaa sekä kokemuksia niin keholle kuin mielellekin. Toisinnäkemisen festivaali Viitasaarella lauantaina 20.8.2022 klo 10 - 18.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye