Toiveikas odotus sote-uudistuksesta

Jaa
Sote-uudistus voi pelastaa monen työkyvyttömyydeltä, jos hoitoketjujen katkeaminen saadaan loppumaan. Näin arvioi työeläkeyhtiö Elon lääketieteellinen johtaja Maarit Gockel juuri ilmestyneen Työeläke-lehden kansiaiheessa.

Työssään Gockel näkee, missä päin Suomea hoitoketjut toimivat hyvin. Sote-uudistukselta hän odottaa, että työkyvyn kanssa kamppaileva potilas autetaan nopeasti työkuntoon.

‒ Mikäli uudistukseen suunniteltuun laatuvertailuun sisältyisi hoitoketjujen sujuvoituminen niin laadun kuin nopeuden suhteen, tämä vähentäisi työkyvyttömyyden riskiä, Gockel sanoo.

Kyky edellä työhön – ja kuntoutukseen

Kesälomille sännänneet nuoret lukiolaiset luottavat siihen, että ahkerille töitä löytyy. Palkkalaskelmaa lukiessaan moni heistä ei tajua työeläkemaksua. Lehden aloitusjutussa työelämän porteille astuvat lukiolaiset kertovat tulevaisuuden odotuksistaan.

Uuteen ammattiin voi valmistua myös työeläkekuntoutuksella. Leipurista koulunkäynnin ohjaajaksi valmistunut Maria Sipari kertoo lukijoille onnistuneen kuntoutustarinansa. Työnantaja kannusti ja työeläkeyhtiö ohjasi kuntoutumispolulle. Näin työkyvyttömyydeltä vältyttiin.

Kuntoutuksen ja muiden hyvien käytäntöjen myötä työkyvyttömyyseläkeläisten määrä on kymmenessä vuodessa vähentynyt viidenneksen. Edelleen joka seitsemäs puolestatoista miljoonasta eläkkeensaajasta on työkyvyttömyyseläkkeellä, yhteensä 211 000 henkilöä.

Mielenterveyden ongelmat – ja niistä masennus yleisimpänä – aiheuttavat eniten työkyvyttömyyttä. Tilastotiedon faktoista Työeläke-lehti kokosi havainnollisen infografiikan.

Mitä jää käteen eläkkeestä ja palkasta?

Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntija Suvi Ritola osoittaa artikkelissaan, mitä jää käteen eläkkeestä ja palkasta verotuksen jälkeen. Hän tarkastelee esimerkkilaskelmin myös osittaisen vanhuuseläkkeen ja työnteon rinnakkaisuutta.

Tämän vuoden alusta lukien jo 7 500 henkilöä on hakenut osittaiselle vanhuuseläkkeelle. Naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa vastaavanlainen eläke on suosittu. Siellä useimmat nostavat heti kaiken mitä lähtee varhennettuna maksuun ennen varsinaista eläkeikää.

Liiteosassa lehti kertoo työeläkevakuuttajien tilinpäätöstiedot. Eläkeyhtiöiden vakavaraisuudesta on haastateltu eri asiantuntijoita. Havainnollinen työeläkerahavirtojen visualisointi kertoo, ketkä työeläkkeen rahoittavat ja miten rahat lopulta päätyvät eläkkeensaajan taskuun.

Digilehteen, Työeläke 3:2017

Työeläke on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. Lehteä julkaisee Eläketurvakeskus.

Lisätietoja:

päätoimittaja Kati Kalliomäki, puh. 050 330 1343, kati.kalliomaki(at)etk.fi
toimituspäällikkö Anne Iivonen, puh. 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot
Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläke-lehti
Tukkutorinkuja 5 (Kalasatama)
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye