Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Tolkkua asuntojen hintatilastojen vertailuun

Jaa
”Tämän hetkinen tilastointi- ja uutisointitapa paloittelee asuntojen hinnoissa tapahtuvat muutokset niin lyhyisiin aikajaksoihin, että niiden perusteella ei saa oikeaa kuvaa, mitä muutokset tarkoittavat käytännössä asunnon myyjien ja ostajien kannalta”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry:n (SKVL) toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas ja painottaa pitkäjänteisyyden merkitystä asuntojen hintojen vertailussa.

Vuoden 2014 loppua koskevassa Tilastokeskuksen julkaisussa todettiin että viimeisellä neljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maan tasolla 0,4 % edellisestä neljänneksestä ja pääkaupunkiseudulla 0,2 %. Tavallisen ihmisen kannalta tämä siis tarkoittaa että, jos ostit asuntosi elokuussa 250 000 eurolla ja olisit halunnut myydä asuntosi joulukuussa, olisit tilastollisen keskiarvon mukaan saanut siitä 1 000 euroa vähemmän (pääkaupunkiseudulla 500 euroa vähemmän), ottamatta huomioon verotuksellisia kysymyksiä.

”Harvempi kuitenkaan ostaa asuntoa myydäkseen sen kolmen kuukauden, tai vuodenkaan kuluttua, sillä Suomessa asuntoa vaihdetaan keskimäärin seitsemän vuoden välein”, Anttila-Kangas muistuttaa. Asunnon arvon kehitystä miettiessä on siis parempi katsoa vähän pidemmällä jänteellä, kuin tarkkailla montako prosentinkymmenystä keskineliöhinnat ovat muuttuneet viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tilastokeskuksen julkaisuista löytyy myös heidän laskemansa indeksit eri alueille joilla voi helposti katsoa hinnan muutoksia viiden tai kymmenen vuoden aikavälillä. Indeksin mukaan, koko Suomen tasolla, vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet 4 % vuodesta 2010 ja pääkaupunkiseudulla vajaat 8 %. Kun otetaan vielä pitempi aikajakso, niin vuodesta 2005 vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet lähes 30 % ja pääkaupunkiseudulla 40 %.

Oikea aika kaupantekoon

”Kun asunnon vaihtaminen on mielessä, asunnon myyjän on hyvä miettiä välirahaa, jonka hän maksaa myymänsä asunnon ja ostamansa uuden asunnon välillä”, toteaa Anttila-Kangas. Nyt voi tuntua siltä, että asuntoa ei kannata myydä tässä markkinatilanteessa, koska tänä keväänä ei välttämättä saisi vuosikymmenen kovinta hintaa. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että uudesta asunnosta ei myöskään makseta vuosikymmenen kovinta hintaa. Eli jos odottaa myyjän markkinoita, pitää ottaa huomioon että silloin lähdet ostamaan myös seuraavaa kotiasi myyjän markkinoilta”, muistuttaa Anttila-Kangas.

Apua asuntokauppaan ja oikean välittäjän valintaan

Koska asuntokauppoihin liittyy yleensä monimutkaisia kysymyksiä, tarvitaan niiden selvittämiseen ammattilaisen apua. Kiinteistönvälittäjä on mukana lähes 80 %:ssa tehdyistä asuntokaupoista. He ovat auttamassa, kun elämäntilanne muuttuu ja syntyy tarve löytää isompi tai pienempi asunto. Kyse on myös suurista taloudellisista asioista. ”Näistä syistä ei ole yhdentekevää millainen kiinteistönvälittäjä asumisasioita valitaan hoitamaan”, sanoo Anttila-Kangas.

SKVL on jo vuodesta 1946 lähtien ollut onnistuneiden asuntokauppojen puolella. Liitto toimii kiinteistönvälitysalan yrittäjien edunvalvonta- ja palvelujärjestönä ja samalla on mukana turvaamassa sitä, että jokaisella asuntokaupassa mukana olevalla olisi aina vapaus valita, mitä ammattilaista käyttää. ”Kiinteistönvälitysalalla toimii monenlaisilla taustoilla ja osaamisella varustettuja ihmisiä, toteaa Anttila-kangas ja kysyy: ”Miten näiden yli 4.300 välitystyötä tekevän joukosta sitten pystyy löytämään sen oikean ja ammattitaitoisen välittäjän?”

SKVL haluaa auttaa asuntokaupan ostajia ja myyjiä ja on julkaissut uudenlaisen oppaan, joka kokoaa yhteen asioita, joiden perusteella asuntokaupan tekeminen onnistuu paremmin. Uunituoreen Asunnon ostajan ja myyjän oppaan tarkoituksena on kuvata kiinteistönvälittäjän laajaa tehtävien kirjoa. Näin jokainen voi itse muodostaa käsityksen, mitä ammattimaisesti ja aina asiakkaidensa parasta ajatteleva välittäjä tekee onnistuneen asuntokaupan toteutumiseksi. ”Kun osaa esittää välittäjälle oikeat kysymykset ja selvittää välittäjän ammattitaidon, saa oikean kuvan välittäjän osaamisesta. Tämä opas auttaa tekemään päätöksen välittäjän valinnasta”, lupaa Anttila-Kangas, ja jatkaa: ”Opas antaa myös pankeille käytännön tietoa siitä, miksi asuntojen vakuusarvioiden yhteydessä on syytä käyttää kiinteistönvälitysalan ammattilaisia eikä luottaa pelkästään rivipankkivirkailijan käsitykseen asunnon arvosta.”

Lisätietoja:

Jaana Anttila-Kangas
Toimitusjohtaja, Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL ry
Puhelin: 050-465 3773
Sähköposti: jaana.anttila-kangas@skvl.fi

www.skvl.fihttp://www.esitteemme.fi/skvl/MailView/http://www.esitteemme.fi/skvl.pdf

SKVL ry

Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto SKVL ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun. Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu yli 400 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL: Asuntokaupassa vanhojen asuntojen kauppamäärien ja myös toteutuneiden keskineliöhintojen nousu on alkanut – alustavan ennusteen mukaan tulee jatkumaan myös ensi vuonna11.12.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin ja vanhin asuntokaupan verkosto, edunvalvonta- ja palvelujärjestö Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) teki ylimääräisen markkinakyselyn joulukuun alussa. Loka-marraskuun vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat selvästi nousseet nyt verrattuna edellisiin kuukausiin ja myös viime vuoden loka-marraskuun lukuja korkeammalle. Myös keskineliöhinnoissa on nyt nähty nousua verrattuna viime kuukausiin ja viime vuoden lopun hintoihin. Erityisesti Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat olleet vahvassa, jopa noin 20 % nousussa osakekauppojen osalta. Myös omakotitalokauppa käy vuodenaikaan nähden hyvin. Muu Suomikaan ei ole enää laskenut vaan kauppamäärien nousua nähdään osakeasuntokaupoissa keskimäärin noin 10 % verrattuna edellisiin kuukausiin. Luvut ovat myös todennettu vastaaviksi KVKL:n hintaseurantapalvelussa.

SKVL: Ehdotetut varainsiirtoverotuksen muutokset näkyvät toistaiseksi hyvin lievästi asuntokaupassa25.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen Kiinteistövälittäjät selvitti tuoreessa jäsenkyselyssä, onko ensiasunnon ostajien liikehdintä kasvanut jo reilussa viikossa? Kysymykset kohdistuivat hallituksen ehdottamaan asuntokaupan varainsiirtoveron muutokseen, jossa ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistetaan vuoden 2024 alusta. Lisäksi selvitettiin, onko varainsiirtoveron laskeminen asunto-osakkeissa 1,5 prosenttiin ja kiinteistössä 3 prosenttiin aiheuttanut vilkastumista asunnon ostajien liikehdinnässä.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkisti Vuoden Parhaat 2023 -finalistit10.10.2023 10:45:00 EEST | Tiedote

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja lähes 1800 asuntokaupan asiantuntijasta ympäri Suomen. SKVL valitsee jäsentensä joukosta finalistit tarkan esikarsinnan perusteella vuosittain. Vuoden Parhaat valitaan jäsenäänestyksellä. Voittajat vuodelle 2023 julkistetaan 24.11.2023 SKVL:n jäsenille järjestettävässä SKVL Gaalassa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye