Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Torninostureiden työturvallisuudessa parannusta

Jaa
Työsuojeluviranomaisen valvontahavaintojen mukaan torninostureiden työturvallisuus on parantunut. Muutamia vuosia sitten torninosturit kaatuilivat valtakunnalliseksi ykkösuutiseksi. Samoihin aikoihin myös työsuojelutarkastuksilla havaittiin runsaasti puutteita torninostureiden työturvallisuudessa.

"Esimerkiksi vuonna 2019 Pohjois-Suomen alueella tehtiin 29 työsuojelutarkastusta, joilla annettiin 112 velvoitetta laittaa torninosturin työturvallisuus lainsäädännön edellyttämälle tasolle. Tämän vuoden aikana vastaavia tarkastuksia on nyt tehty parisen kymmentä ja velvoitteita on jouduttu antamaan vain murto-osa muutaman vuoden takaisesta”, kertoo tarkastaja Markku Oravainen.

Oravainen arvioi, että keskeinen syy turvallisuustilanteen parantumiseen on ollut rakentava ja molempiin suuntiin tarkkakorvainen yhteistyö rakennusalan työantajien kanssa ja torninostureita omistavien tahojen kanssa. Markku Oravainen vetää torninostureiden työturvallisuuteen keskittyvää valtakunnallisista työsuojeluviranomaisten valvontahanketta.

Priimaa ja murheenkryynejä

Työsuojeluviranomaisten valvontahavaintojen mukaan työmailla on paljon torninostureita, jotka ovat priimaa ja hyvässä kunnossa. Mutta murheenkryynejäkin löytyy. ”Torninosturin nousutikkaiden ja lepotasojen putoamissuojaukset puuttuvat tai ovat puutteelliset, putoamista estävät suojakaiteet on asennettu sinnepäin, nosturin valmistajan ohjeet ovat kadoksissa eikä niitä noudateta ja niin edelleen”, luettelee tarkastaja Oravainen joissakin torninostureissa yhä havaittuja työturvallisuuspuutteita.

Kysymys on Oravaisen mukaan pitkälti työnantajien ja torninostureita omistavien tahojen asenteesta. ”Mikäli torninosturin työturvallisuus halutaan laittaa kuntoon, niin se kyllä onnistuu melko maltillisin kustannuksin”, Markku Oravainen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tarkastaja Markku Oravainen, p. 0295 017 605, markku.oravainen@avi.fi
Työsuojeluviranomaisten torninostureiden työturvallisuuden valvontahanke

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye