TYÖ2030 | Työterveyslaitos

Tositarinoita työelämästä -kampanja kutsuu mukaan työelämäkeskusteluun

Jaa

Valtakunnallinen ja kaikille avoin Työelämäfoorumi-tapahtuma järjestetään 31.8. Pikku-Finlandiassa ja verkossa. Osana tapahtuman ohjelmaa julkaistaan Tositarinoita Työelämästä -valokuvanäyttely ja nettikampanja, joka koostuu 12 eri aloilla työskentelevän ihmisen uratarinoista sekä yleisön aktivoinnista omien uratarinoidensa jakamiseen. Kampanja pysähdyttää ihmiset pohtimaan, mistä hyvä työarki muodostuu ja mikä työstä tekee itse kullekin mielekästä, motivoivaa ja hyvinvointia tukevaa.

Markus Julkunen on yksi Tositarinoita työelämästä -näyttelyyn kuvatuista työntekijöistä. Kuva:Tositarinoita työelämästä/Peter Sebastian
Markus Julkunen on yksi Tositarinoita työelämästä -näyttelyyn kuvatuista työntekijöistä. Kuva:Tositarinoita työelämästä/Peter Sebastian

Tositarinoita työelämästä -kampanjan tavoitteena on aktivoida ja osallistaa ihmiset mukaan työelämästä käytävään keskusteluun ja nostaa esille hyvän työelämän elementtejä. Tarinoiden lukemisen lisäksi yleisöä kehotetaan oman uratarinansa pohtimiseen ja sen jakamiseen. Tarinoiden keskiöön nostetaan kysymys siitä, mikä itse kullekin tekee työstä hyvää, mielekästä ja motivoivaa.

"Haluamme pysähdyttää ihmiset tarkastelemaan omaa uraansa tarinana, jonka seuraavia lukuja he parhaillaan ovat kirjoittamassa. Haluamme myös synnyttää työelämäkeskustelua, joka on toiveikasta ja positiivista. Siksi haluamme kampanjan kautta kiinnittää ihmisten huomion niihin asioihin, jotka työelämästä tekevät hyvää ja toimivaa", sanoo näyttelyn tuottaja työpsykologi-yrittäjä Jaakko Sahimaa.

"Tarinoilla haluamme vaikuttaa tapaan, jolla työstä ja työelämästä puhutaan. Työn merkityksellisyys ja hyvä työpaikka on meille kaikille omanlainen.  Työelämä on täynnä mitä erilaisimpia kokemuksia ilosta, onnesta, aikaansaamisesta ja hyvinvoinnista. Näitä kokemuksia toivomme ihmisten jakavan", sanoo TYÖ2030 ohjelmajohtaja Sanna Kulmala. 

Alkuperäisidea projektiin syntyi Sahimaan kiertäessä työpsykologina vuoden ajan ympäri suomalaista työelämää. #Koeaika-projektinsa puitteissa Sahimaa kuunteli ihmisten tarinoita työnsä arjesta. 

"Tuhannet ja tuhannet erilaiset kokemukset työelämästä ansaitsevat tulla kuulluksi. Tositarinoita työelämästä -kampanja tarjoaa alustan näiden tarinoiden kertomiseen ja jakamiseen. Toivottavasti mahdollisimman moni myös haluaa pysähtyä oman työelämätarinansa äärelle ja jakaa sen muille", toteaa Sahimaa.

Fyysinen valokuvanäyttely on tarkoitus lähteä kiertämään ympäri suomalaista työelämää. Näyttely on nähtävissä muun muassa seuraavissa paikoissa:

27.9. Työn tulevaisuus -tapahtuma, STTK, Tennispalatsi
8.10 Tulevaisuus tänään -tapahtuma, SAK, Tripla

Lisäksi Tositarinoita työelämästä -näyttely on nähtävissä nettisivuilla: www.tositarinoitatyoelamasta.fi sekä sosiaalisessa mediassa @tositarinoitatyoelamasta ja #tositarinoitatyöelämästä.

Lisätietoja antavat

Tutustu lisää

Avainsanat

Kuvat

Markus Julkunen on yksi Tositarinoita työelämästä -näyttelyyn kuvatuista työntekijöistä. Kuva:Tositarinoita työelämästä/Peter Sebastian
Markus Julkunen on yksi Tositarinoita työelämästä -näyttelyyn kuvatuista työntekijöistä. Kuva:Tositarinoita työelämästä/Peter Sebastian
Lataa

Tietoja julkaisijasta

TYÖ2030 | Työterveyslaitos
TYÖ2030 | Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41 b
00250 Helsinki

https://hyvatyo.ttl.fi/tyo2030

TYÖ2030-ohjelman yksi tavoitteista on nostaa työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa TYÖ2030-ohjelman yhteistyössä Työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastaa Työterveyslaitos.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta TYÖ2030 | Työterveyslaitos

TYÖ2030-ohjelman MEADOW-tutkimus selvitti: Luottamuksesta menestysresepti kilpailukyvyn vahvistamiseen2.2.2023 09:11:28 EET | Tiedote

Johdon ja henkilöstön välinen luottamus on organisaatioille tärkeä kilpailutekijä. Vuoden alussa valmistunut MEADOW-raportti avaa luottamuksen etuja ja antaa tuoretta tietoa sen merkityksestä organisaatioille. Etenkin taantuman uhatessa luottamuksella voi olla merkittävä rooli organisaatioiden selviytymiseen – parhaimmillaan se toimii myönteisenä vastavoimana haastavina aikoina. Tutkimuksen mukaan luottamus korreloi vahvasti henkilöstön osallistumiseen. Mitä korkeampi luottamus on, sitä enemmän henkilöstö osallistuu kehittämistyöhön ja sen tuloksellisemmaksi sekä hauskemmaksi se koetaan. Aiemmin julkaistun Meadow-tutkimuksen mukaan sellaiset yritykset, joissa vähintään 30 prosenttia henkilöstöstä osallistuu säännöllisesti toiminnan kehittämiseen, reilu kolmannes (35 %) kertoo tuottaneensa markkinoille kokonaan uuden tuotteen tai palvelun. Vahvan luottamuksen on myös havaittu ruokkivan yhteistyötä yrityksissä ja yhteisöissä. ”Havaintojemme mukaan organisaatioiden väliset erot olivat suu

TYÖ2030-ohjelman MEADOW-tutkimus selvitti: Digitalisaation vaikutukset työelämässä jakautuvat epätasaisesti21.11.2022 12:25:13 EET | Tiedote

Digitalisaatio koskee kaikkia toimialoja ja työorganisaatioita, ja sen merkitys on korostunut entisestään koronapandemian myötä. Tuoreen TYÖ2030-ohjelman MEADOW-raportin mukaan digitalisaatio etenee eri toimialoilla ja organisaatioissa eri vauhtia ja saa niissä erilaisia muotoja. Työntekijöiden kokemukset digitalisaation vaikutuksesta ovat varsin myönteisiä, mutta ristiriitaisempia kuin työnantajan edustajilla.

Suomalaiselle työelämän kehitystyölle kansainvälistä tunnustusta6.9.2022 14:19:27 EEST | Tiedote

Suomalainen työelämän digitaalinen innovaatio sijoittui Napolissa järjestetyssä kansainvälisessä kilpailussa hopeasijalle. Työskentelytavan tutkimuksesta ja kehityksestä on vastannut LUT-yliopiston tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvist, joka osallistui Napolissa pidetyn ECKM-konferenssin (European Conference on Knowledge Management) yhteydessä järjestettyyn kovatasoiseen ”Knowledge Management and Intellectual Capital Excellence Awards” kilpailuun Napolissa 1.-2.9.2022. Kilpailuun jätettiin kaikkiaan kymmeniä ehdotuksia, joista 9 parasta esitettiin loppukilpailussa. Innovaatiota on jalostettu työpaikkojen käyttöön TYÖ2030-ohjelmassa, jossa tuotetaan uudenlaisia toimintatapoja yhdessä työpaikkojen, toimialojen ja asiantuntijoiden kanssa. ” TYÖ2030-ohjelmassa nähtiin LUT tutkimus- ja opetustyössä kehitetty digitaalinen organisoitumismalli sosiaalisena innovaationa, jota kehitimme yhdessä eteenpäin. TYÖ2030-ohjelman aloitteesta organisoitumismalli on nyt kuvattu myös käytännönläh

Työelämäfoorumi avaa keskusteluareenan työelämäkeskustelulle21.6.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäinen, valtakunnallinen Työelämäfoorumi Suomi 2022 järjestetään Pikku-Finlandiassa Helsingissä ja verkossa 31.8.2022. Uuden työelämän keskustelutapahtuman keskiössä ovat tärkeimmät työelämän ja työelämään vaikuttavan talouden kysymykset Suomessa ja maailmalla sekä yhdessä päättäjien, tutkijoiden, muiden työelämän ja talouden vaikuttajien kesken käytävä keskustelu työelämän muutoksesta ja tulevaisuudesta. Päivän keskusteluissa pyritään etsimään vastauksia muun muassa siihen, mikä vaikutus työelämällä ja taloudella hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon? Mikä vaikutus näillä on työllisyystavoitteisiin, ihmisten hyvinvointiin ja osallisuuden lisäämiseen? Miten vahvistamme yhteiskunnan ja työelämän resilienssiä meitä kohtaavissa haasteissa? Miten hyödynnämme digitalisaatiota, luottamusta ja yhteistyötä osana suomalaista vahvaa työelämää? Miten vahvistamme mielikuvaa korkeasta osaamistasosta ja nostamme Suomen asemaa houkuttelevana investointikohteena? Tapahtumassa puhuvat muun muassa edu

TYÖ2030-ohjelman MEADOW-tutkimus selvitti: Digitaalinen kehittyneisyys vaikuttaa eniten yritysten innovaatioaktiivisuuteen20.6.2022 14:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset tarvitsevat innovaatioita saavuttaakseen kilpailuetua ja kansantaloudet uudistuakseen. Innovaatioilla tarkoitetaan oivalluksia, jotka näkyvät uusina tuotteina ja palveluina sekä tapoina tuottaa niitä. TYÖ2030-ohjelman MEADOW-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisyritysten innovaatioaktiivisuutta. Tutkimuksen mukaan runsas puolet (52 %) vähintään 10 hengen kokoisista suomalaisyrityksistä kertoi kehittäneensä jonkin uuden tai merkittävästi parannellun tuotteen tai palvelun viimeisen kahden pandemiavuoden aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme