Osuuskunta Tradeka

TRADEKA PANOSTAA HOIVAN VASTUULLISUUTEEN

Jaa
Osuuskunta Tradekan edustajisto kokoontui Helsingissä 27.3.2019. Kokouksessaan se vahvisti tilinpäätöksen ja päätti ylijäämän käytöstä. Erityisesti edustajistoa puhututtivat hoivaliiketoiminnan vastuullisuuteen liittyvät kysymykset. Edustajisto sai selvityksen toimenpiteistä, joihin Tradeka on ryhtynyt varmistaakseen hyvän henkilöstöpolitiikan sekä liiketoiminnan vastuullisuuden. Kokouksessa käsiteltiin myös Tradekan hoivaan liittyviä yhteiskuntavastuuhankkeita.

Tradeka teettää selvityksen vastuullisuuden huomioimisesta hoivapalvelujen hankinnassa
Tradeka on päättänyt teettää erillisen selvityksen siitä, miten vastuullisuuskysymykset huomioidaan kotiin vietäviä hoivapalveluja koskevissa hankinnoissa. Selvityksen laativat YTT, sosiaalityön professori Marja Vaarama ja SOTE-muutosjohtaja Jukka Lindberg. Selvitystyötä ohjaa erillinen sidosryhmätahojen edustajista koostuva ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Med Group Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja Kari Välimäki.
Selvityksessä tarkastellaan, miten kotiin vietäviä hoivapalveluja koskevissa julkisissa hankinnoissa voidaan parhaiten turvata hankittavien palveluiden laatu ja vastuullisuus. Lisäksi työssä kartoitetaan hyviä hankintakäytäntöjä koti- ja ulkomailla. Selvitys on osa Tradekan voitonjakolupauksen mukaista yleishyödyllistä toimintaa. Selvityksen laatijat Vaarama ja Lindberg vastaavat itsenäisesti selvityksen laatimisesta ja johtopäätöksistä. Tradeka rahoittaa, julkaisee ja tarjoaa selvityksen sellaisenaan koko toimialan sekä suomalaisen yhteiskunnan käytettäväksi.

Tradeka rahoittaa sote-johtamisen arvotutkimusta
Tradeka osallistuu kumppanina ja rahoittajana yhdessä Diakoniasäätiö Foiben kanssa tutkimukseen, jonka toteuttaa Johtaja on Media! Oy. Tutkimus tuottaa tietoa sosiaali- ja terveysalan johtajien arvoista sekä alaa ohjaavista arvoista.Tradekalle yhteistyö on pitkäjänteisen ja vastuullisen omistajan panostus tärkeään teemaan. ”Omistamme Med Group Oy:n, joten ymmärryksen lisääminen arvojen roolista toimialalla on luonteva osa Tradekan yhteiskuntavastuuta. Osallistumme mielellämme arvokeskusteluun”, taustoittaa Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro tutkimuksen merkitystä osuuskunnalle.

Tradeka vahvistaa sisäistä tarkastustaan
Tradeka-konserni on päättänyt vahvistaa sisäistä tarkastustaan ja siirtää sen hoitoon kaikki konsernin riippumatonta valvontaa vaativat tehtävät. ”Sisäisen tarkastuksen yksikkö vastaa myös hoivaliiketoimintoimintaan liittyvistä valvontatehtävistä ja varmistaa osaltaan, että Med Group ja muut omistamamme yhtiöt toimivat laadukkaasti ja vastuullisesti”, Perttu Puro korostaa. Sisäinen tarkastus raportoi Tradeka-Yhtiöt Oy:n hallituksen tarkastusvaliokunnalle. Yksikön päälliköksi on valittu KTM Erja Kiiskilä.Tradekalle Kiiskilä siirtyy Jyväskylän kaupungilta, jossa hän on toiminut sisäisen tarkastuksen tarkastuspäällikkönä.

Tradeka julkaisi verojalanjälkensä vuosikertomuksessaan
Vuonna 2018 Tradeka-konsernin verojalanjälki oli yhteensä 61,2 miljoonaa euroa. Tästä maksettujen yhteisöverojen osuus oli 3,2 miljoonaa ja arvonlisäveron osuus 11,7 miljoonaa euroa. Välittömien ja välillisten verojen lisäksi Tradekan verojalanjäljessä on avattu henkilöstöön liittyvät veroluonteiset maksut ja työntekijöiden palkoista pidätetyt ennakonpidätykset. Tradeka-konsernin yritykset toimivat Suomessa ja maksavat veronsa Suomeen. 

Tradekan vuosikertomus ja verojalanjälki löytyvät tradeka.fi -verkkosivustolta osoitteesta https://www.tradeka.fi/sites/default/files/1903-tradeka-vuosikertomus-2018-web.pdf

Lisätietoja:

Osuuskunta Tradeka, toimitusjohtaja Pettu Puro, puh +358 40 779 3436, perttu.puro@tradeka.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta Tradeka
Osuuskunta Tradeka
PL 72
00501 HELSINKI

http://www.tradeka.fi

Osuuskunta Tradeka on noin 220 000 jäsenen omistajaosuuskunta, jonka johtoajatuksena on merkityksellinen omistajuus ja inhimillisemmän markkinatalouden toteuttaminen käytännössä. Osuuskunnan ydinliiketoimintojen omistajaohjauksesta vastaa Tradeka-Yhtiöt Oy, jonka omistukset on jaettu neljään kategoriaan: Omista ja kehitä, Sijoita ja turvaa, Luo uutta sekä Malta ja toteuta. Ravintolatoimintaa harjoittava Restel Oy, pakettiautomaattiliiketoimintaa ja lehtijakelua harjoittava Lehtipiste Oy, sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys Med Group Oy sekä sijoitustoimintaa harjoittava Tradeka-sijoitus Oy ovat kokonaan Tradeka-Yhtiöt Oy:n omistuksessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta Tradeka

Tradeka-konsernin tulos parani – liiketoiminta kehittyi positiivisesti ja sijoitukselle hyvä vuosi19.2.2024 12:55:25 EET | Tiedote

Osuuskunta Tradekan ja Tradeka-Yhtiöiden hallitukset hyväksyivät kokouksissaan perjantaina 16.2.2024 Tradeka-konsernin tilinpäätökset. Osuuskuntakonsernin tilikauden liikevaihto vuodelta 2023 oli 553,7 miljoonaa euroa, mikä on 16,5 % edellisvuotta vähemmän. Liikevaihdon lasku johtui Restel Liikenneasemat Oy:n kauppiassopimuksen päättymisestä ST1:n kanssa 31.12.2022 ja arvopaperikaupan volyymien laskusta Tradeka-Sijoitus Oy:ssä. Konsernin liiketulos oli 13,5 miljoonaa euroa (2022: 1,4 miljoonaa euroa).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye