Transkirjallisuuden merkkiteokseksi tituleerattu Detransition, baby on viihdyttävä tarina sukupuolesta, vanhemmuudesta ja ihmissuhteista

Reese oli vähällä saada kaiken: rakastavan parisuhteen Amyn kanssa, asunnon New Yorkista, työn josta piti. Hän oli kursinut kasaan elämän, josta edelliset transnaisten sukupolvet vain uneksivat; arkinen ja keskiluokkaisen mukava maailma oli jo hänen käsissään. Ainoa puuttuva asia oli lapsi. Mutta sitten hänen tyttöystävänsä Amy detransitioituu Amesiksi, ja kaikki Reesen suunnitelmat romuttuvat.
Myös Ames on onneton, sillä oli kuvitellut detransition ja miehenä elämisen tekevän kaikesta helpompaa. Reesen menettäminen merkitsi perheen menettämistä. Kun Amesin uusi rakastaja tulee raskaaksi, Ames alkaa pohtia, olisiko lapsi hänen tilaisuutensa saada Reese takaisin elämäänsä. Voisivatko he kolme muodostaa jonkinlaisen perheen ja kasvattaa lasta yhdessä?
Ajatuksia herättävä esikoisteos kertoo naiseuden tunteikkaista, sotkuisista ja haavoittuvaisista puolista. Torrey Peters kartoittaa ainutlaatuisen hauskassa ja koskettavassa romaanissaan pelotta vaikeimpia näkökulmia sukupuoleen ja ihmissuhteisiin. Detransition, babya on tituleerattu välittömästi julkaisunsa jälkeen transkirjallisuuden merkkiteokseksi, ja sitä ovat rakastaneet niin lukijat kuin kriitikotkin. Teos palkittiin PEN/Hemingway Awardilla vuonna 2021. Kirjan on suomentanut Natasha Vilokkinen.
Torrey Peters on yhdysvaltalainen kirjailija, joka asuu New Yorkissa. Hän on ensimmäinen transnainen, jonka teos on valittu ehdolle Women’s Prize for Fiction -palkinnon saajaksi.
Torrey Peters saapuu Suomeen esiintymään Helsinki Lit –tapahtumaan perjantaina 12.5. klo 19.20. Tarjoamme median edustajille mahdollisuutta haastatteluun vierailun aikana 12.–14.5. Haastattelupyynnöt voi lähettää osoitteeseen anna.kesti@kosmoskirjat.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna KestiViestintä ja markkinointi
Puh:0504335778anna.kesti@kosmoskirjat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Jonas Eikan palkittu ja ylistetty novellikokoelma luo uusia kerronnan tapoja25.5.2023 12:01:34 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut Auringon jälkeen (Kosmos) avaa portteja todellisuuksiin, joissa liikutaan globalisoituneen maailman marginaaleissa.
Yksin tehty lapsi on tietokirja itsellisestä äitiydestä sekä tarina Emma Taulon matkasta perheeksi11.5.2023 12:55:58 EEST | Tiedote
Yksin tehty lapsi (Kosmos) kertoo Emman omasta matkasta itselliseksi äidiksi sekä tarjoaa tietoa ja vertaistukea itsellisille vanhemmille ja aiheesta kiinnostuneille.
Pontus Purokurun kääntökirja on aforistisen tarkka kuvaus ihmisyydestä ja romahduksen odotuksesta5.5.2023 15:04:58 EEST | Tiedote
Haavamaa (Kosmos) koostuu viidestä proosamaisemasta ja kolmesta runoteoksesta.
Meri Werkkomäen esikoisromaani Koira on hulvaton ja herkkä nelipäiväinen tarina rikkinäisen lapsuuden kohtaamisesta5.4.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Koira (Kosmos) on hersyvän hauska ja koskettava tarina syyllisyydestä, alkoholismista, perhesiteistä ja tietysti koirasta.
Kosmoksen syksyn 2023 kirjat on julkistettu4.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Kosmoksen loppuvuoden kirjoissa on koskettavia ja mestarillisia esikoisteoksia sekä odotettuja toisia teoksia ylistetyiltä kirjailijoilta. Tietokirjoissa upotaan deittailun maailmaan ja syväsukelletaan miesten seksuaalisuuteen. Mukana myös uusi suosikkikeittokirjailijan suunnittelema kalenteri sekä täytettävä työkirja avoimiin suhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme