Seta Ry

Tuhannet vetoavat puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamiseksi

Jaa
Ihmisoikeusjärjestö Seta vetoaa 5500 suomalaisen kanssa eduskuntavaaleja käyviin puolueisiin sateenkaari-ihmisten ihmisarvon kunnioittamisesta. Vihapuhe sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.

11.3.2023 
Vapaa heti julkaistavaksi

Puolueilla ja niiden näkyvillä edustajilla on vastuu sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaan vihapuheeseen puuttumisesta. Vihapuhe vähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt ja sitä oikeuttaa julkisuudessa sateenkaari-ihmisistä esitetyt ihmisarvoa loukkaavat väitteet. Setan viime syksynä tekemän kyselyn mukaan Pride-tapahtumiin ja niiden järjestäjiin kohdistui ennätysmäärä häirintää ja viharikoksia.

Sateenkaarijärjestö ILGA Europe raportoi puolestaan helmikuussa, että vuosi 2022 oli sateenkaari-ihmisille Euroopassa väkivaltaisin kymmeneen vuoteen.

Translain käsittelyn aikana ja sen jälkeen on voimakkaasti lietsottu ennakkoluuloja erityisesti transnaisia kohtaan. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt halutaan lakaista maton alle väittämällä heitä koskevaa asiallista tietoa ideologiseksi ja lapsille ja nuorille vaaralliseksi.

”Ihmisarvoa kunnioittava puhe kunnioittaa sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista koskevaa itsemäärittelyoikeutta. Se ei levitä stereotypioita tai kiellä kenenkään olemassaoloa vaan tunnustaa ihmisten moninaisuuden”, sanoo Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.

Vihapuhe, ennakkoluulot, stereotypiat ja sateenkaari-ihmisten olemassaolon kieltäminen pahentavat vähemmistöstressiä. Erityisesti sateenkaarilapsia ja -nuoria on suojeltava heihin kohdistuvalta vihalta.

”Sateenkaarilapsille ja -nuorille on äärimmäisen raskasta seurata, kuinka heidän identiteetistään ja ihmisarvostaan väitellään mielipiteenä. Päättäjien tasolta tuleva vihapuhe lisää turvattomuuden ja joukkoon kuulumattomuuden tunnetta. Sateenkaarinuoren identiteetti ei ole kannanotto”, kertoo nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Saara Katainen.

Sateenkaari-ihmisten oikeuksia asetetaan myös vastakkain toisten vähemmistöjen kanssa. Sateenkaari-ihmisten oikeudet eivät ole pois muilta eikä sateenkaari-ihmisiä voi asettaa vastakkain naisten, turvapaikanhakijoiden, ikääntyneiden tai uskonnollisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa, sillä sateenkaari-ihmisiä on näissä kaikissa ryhmissä.

Sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseksi on Suomessa vielä paljon tehtävää. YK:n ihmisoikeuskomitea kehottikin Suomea 2021 tehostamaan toimiaan kaikenlaisen sateenkaari-ihmisiin perustuvan syrjinnän, väkivallan ja sosiaalisen leimaamisen poistamiseksi.

”Sateenkaari-ihmisiä halventava puhe vahvistaa ennakkoluuloja ja lietsoo vihaa, jonka sateenkaari-ihmiset kokevat hyvin konkreettisesti häirintänä, syrjintänä ja väkivaltana. Eduskuntavaaliehdokkaiden tulee ymmärtää, että heillä on erityinen vastuu pidättäytyä tällaisesta puheesta ja vaalia kaikkien ihmisten ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia”, sanoo pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Allekirjoittavat vaativat, että puolueet ja niiden asettamat eduskuntavaaliehdokkaat noudattavat kampanjoissaan sateenkaari-ihmisten ihmisarvoa kunnioittavaa kieltä. Koko vetoomuksen teksti täällä.

Seta luovuttaa vetoomuksen sähköisesti puolueille sunnuntaina 12.3.

Sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa vihapuhetta on sitoutunut torjumaan 320 eduskuntavaaliehdokasta eri puolueista. Setan sateenkaarikansanedustajat sekä eduskuntavaalitavoitteet linkeissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eliisa Alataloviestinnän asiantuntija

Setan viestinnän asiantuntija Eliisa Alatalo (medianomi YAMK) tukee ja neuvoo toimittajia sateenkaariteemojen käsittelyssä, haastateltavien löytämisessä sekä kuvituskuvien hankkimisessa. Hän kehittää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevan uutisoinnin sensitiivisyyttä.

Puh:050 572 3259eliisa.alatalo@seta.fi

Kuvat

Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Lataa
Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Saara Katainen.
Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Saara Katainen.
Lataa
Kerttu Tarjamo
Kerttu Tarjamo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Seta Ry
Seta Ry
Pasilanraitio 5, 2 krs.
00240 Helsinki

https://seta.fi/

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että kaikki voisivat elää yhdenvertaisina riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai kehon sukupuolta määrittävistä piirteistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Seta Ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye