Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Tukholmankadun uudistustyöt vaikuttavat liikenteeseen Meilahdessa

Jaa

Tukholmankadun ajoradat päällystetään uudelleen ja bussiliikenteen sujuvuutta parannetaan uusilla kaista- ja pysäkkijärjestelyillä. Tukholmankadun molemmin puolin rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet, minkä ansiosta pyöräily on jatkossa turvallisempaa. Lisäksi vesijohtoja ja kadun kuivatusjärjestelmiä uusitaan.

Aloitamme työt Tukholmankadulla 2. tammikuuta 2018, ja ne valmistuvat heinäkuun lopussa 2018.

Pahoittelemme uudistus- ja korjaustöistä aiheutuvia häiriöitä ja toivomme alueen asukkailta sekä liikenteessä kulkijoilta kärsivällisyyttä.

Väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyissä

Rakennustyöt aiheuttavat väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyissä, kuten autokaistojen linjauksissa ja kevyen liikenteen reiteissä sekä joukkoliikenteen pysäkkien paikoissa. Kiinteistöihin pääsyn joudumme ajoittain hoitamaan poikkeusjärjestelyin. Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että hälytysajoneuvoilla on esteetön kulku koko korjausurakan ajan.

Korjaustöiden vuoksi Tukholmankadun raitioliikenne joudutaan sulkemaan viikoiksi 20–22.

Liikennejärjestelyjen muutoksista kerrotaan etukäteen kaupungin verkkosivuilla (www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi). Julkisen liikenteen poikkeusreiteistä tiedottaa HSL (www.hsl.fi).

Melua aiheuttavat työt päiväsaikaan

Vesijohtojärjestelmän uusiminen edellyttää louhintatöitä helmi–toukokuun aikana. Melua aiheuttavat työt pyrimme ajoittamaan pääsääntöisesti päiväsaikaan. Louhintatyöt teemme klo 7.00–18.00 ja muut rakentamistyöt tehdään klo 7.00–22.00.

Teemme parhaamme, että lähiympäristölle aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen.

Rakentamisen tilaaja on Helsingin kaupunki ja urakoitsijana toimii Lemminkäinen Infra Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lemminkäinen, Rami Äikäs, työmaapäällikkö
puh. 050 413 1783, etunimi.sukunimi@lemminkainen.com

Helsingin kaupunki, Teemu Koivula, projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 399 25, etunimi.sukunimi@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 2244, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 1691http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja valvontaan liittyvistä palveluista. Toimiala aloitti 1.6.2017, jolloin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kiinteistövirasto, ympäristökeskus, asuntotuotantotoimisto ja Helsingin tukkutori yhdistivät toimintansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.4.201817.4.2018 17:45Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päivän kokouksen päätöstiedote on julkaistu sivuillamme osoitteessa: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatostiedote/2018/Kymp_2018-04-17_Kylk_11_Pt/index.html Lisää tietoa kaupunkiympäristölautakunnan toiminnasta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/kaupunkiymparistolautakunta

Pakilan koulu- ja päiväkotiuudistuksen vaikutukset kiinnostavat asukkaita16.4.2018 16:27Tiedote

Pakilanpuiston ympäristön koulut ja päiväkodit ovat tulleet korjausikään ja niitä kehitetään kokonaisuutena liikuntatilojen kanssa. Kaupunki sai verkkokyselyn 78:lta ja asukastapaamisen 35 osallistujalta kommentteja ja ideoita alkuvaiheessa olevan suunnittelun ja kaavoituksen tueksi. Niiden perusteella pakilalaiset arvostavat alueensa nykyistä ilmettä, vehreyttä, rauhaa ja toimivaa arkea.

Kahden sillan peruskorjaus alkaa Helsingissä13.4.2018 15:16Tiedote

Lahdenväylän ylittävään Koskelantien risteyssiltaan tehdään korjaustoimia sekä sillan yläpuoliseen osaan että alapuolen tukirakenteisiin. Aivan aluksi puhkaistaan sillan keskisaareke, jotta liikennejärjestelyille saadaan tilaa. Koskelantien sillan kuluneet pintarakenteet eristyskerroksineen poistetaan ja vaihdetaan uusiin. Sama työ tehdään reunapalkeille ja päätyjen tukirakenteille. Sillan alapuoliset tukipilarit saavat myös uutta betonipintaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme