Espoon kaupunki - Esbo stad

Tule kehittämään Espoota kokeillen - Digiagendan kokeilukampanja käynnistyy

Jaa
Espoo kasvaa, monimuotoistuu ja ikääntyy, ja digitaalisten palvelujen tarve kasvaa. Etsimme kokeilukampanjalla uusia innovatiivisia digiratkaisuja kaupungin palveluissa kokeiltavaksi. Tervetuloa mukaan kehittämään ja kokeilemaan palveluita, joilla tehdään espoolaisten arkea sujuvammaksi.
Digikokeiluilla haetaan ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin.
Digikokeiluilla haetaan ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin.

Kokeilut toteutetaan elokuun 2023 ja vuoden 2024 lopun välillä. Kokeilut voivat kestää 6–12 kuukautta ja olla arvoltaan 10 000–30 000 euroa. 

Millaisia ideoita toivotaan mukaan?  

Toivomme mukaan monenlaisia kuntalaisten arkea sujuvoittavia ja digitaalisuuteen pohjautuvia ideoita. 

Kokeiluideoita ja ratkaisuehdotuksia haetaan esimerkiksi seuraaviin aiheisiin: 

  • Työllistymisen, rekrytoinnin ja kotoutumisen edistäminen digitaalisilla ratkaisuilla 
  • Oppimista ja hyvinvointia tukevat ratkaisut esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn 
  • Digitaalisia ratkaisuja esteettömyyden edistämiseen tiloissa 
  • Arkiliikunnan lisääminen digitalisuuden keinoin 
  • Valvontatyön sujuvoittaminen, esimerkiksi tulkkisovellus siivoustyön valvontaan 
  • Asioinnin helpottaminen syrjimättömillä ja saavutettavilla digitaalisilla palveluilla 
  • Arjen helpottaminen monikielisissä kaupungin palveluissa, esimerkiksi koneellinen tulkkisovellus 
  • Digitaalisia ratkaisuja ja sisältöjä varhaiskasvatuksen arjen tueksi  
  • Toiminnallisia robotteja esimerkiksi siivoukseen ja kiinteistönhoitoon tai palvelurobotteja kielen oppimisen ja asioinnin tueksi 
  • Ratkaisuja OmaDatan hyödyntämiseen 
  • Palvelutuotantoa helpottavia tiedon löydettävyyteen ja analysointiin liittyviä ratkaisuja, esimerkiksi tietopyyntöihin vastaamisen digitaaliset ratkaisut 

Espoossa palveluja tuottaa koko kaupunkiyhteisö, ei vain kaupunkiorganisaatio 

Espoossa yritykset, järjestöt ja muut yhteisöt ovat osa innovatiivisesti toimivaa kaupunkia ja sen palvelutuotantoa. Haluamme kokeiluilla vahvistaa kokeilukulttuuria ja edistää Kaupunki palveluna -mallin toteutumista.

Kannustamme yhteiskehittämiseen ja kumppanuuteen, ja kokeiluehdotuksen voivatkin jättää esimerkiksi yritys, yhteisö ja tutkimus- ja oppilaitos, tai jotkin näistä, yhdessä. Ideat voivat olla myös sellaisia, jotka palvelevat useita kaupungin toimintoja ja asiakasryhmiä.

Kehitämme tiedolla, data-analyysilla ja vaikuttavuudella johtamista. Olemme kumppaneidemme kanssa aktiivinen digitalisaation, robotiikan, tekoälyn ja muun teknologian hyödyntäjä läpi toimintaprosessien. Haluamme lisätä toimintamme avoimuutta ja kehittää uusia alustamaisia ratkaisuja nopeuttamaan palveluprosesseja.  

”Digitaalinen maailma ei ole irrallaan fyysisestä toimintaympäristöstä. Digikokeiluilla pyrimme kehittämään palveluita ihmiskeskeisesti ja kestävästi siten, että ne tukevat kaupungin arkea. Haluamme huomioida myös ne, jotka tarvitsevat tukea digitaalisten palvelujen käytössä tai eivät pysty käyttämään digitaalisia palveluita”, toteaa Digiagendaa luotsaava kehittämispäällikkö Valia Wistuba.  

Miten kokeilukampanja etenee? Miksi tulla mukaan? 

Maaliskuu-huhtikuussa on markkinakartoitus, järjestämme etäsparrausta sekä kokeilujen ideointi- ja ratkaisujen esittelytilaisuuksia. Tilaisuuksin voi tulla oman kokeiluidean kanssa tai osallistua toisten ideoiden sparraamiseen. 

    • Ideoiden etäsparraukset yrityksille ja yhteisöille järjestetään 27.3.–14.4. Jos haluat varata ajan 30 minuutin etäsparraukseen, laita pyyntö osoitteeseen digiagenda@espoo.fi. Sparrausajat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. 
    • Ehdotuksia kokeiluideoiksi voi jättää 14.4. asti verkkolomakkeella
    • Kokeiluideat arvioidaan (pyydämme tarvittaessa lisätietoja) ja kiinnostavimmat ideat kutsutaan 20.–28.4. pidettävään keskustelutilaisuuteen (markkinavuoropuhelu). Olemme kutsuttaviin yhteydessä viikolla 16. Tilaisuudet ovat avoimia, jollei toimija pyydä suljettua tilaisuutta.  

Tilaisuuksien tarkoitus on tukea ideointia, kannustaa jättämään kokeiluideoita sekä tunnistaa kärkiehdotukset tarjouspyyntöjä varten.

    • Toukokuun aikana valitaan kaupungin toimintojen kanssa ideoista kärkikokeilut, joista pyydetään tarjouspyynnöt. Kokeilut voivat saada 10 000–30 0000 euron rahoituksen.  

      Hilma-ilmoituksesta löytyy kilpailun tarkempi aikataulu sekä arviointikriteerit.  

    • Valitut kokeilut esittäytyvät avoimessa tilaisuudessa 9.6. Espoon valtuustotalolla. 

Kysely asukkaille ja kumppaneille

Huhtikuussa järjestetään suuntaa antava kysely, jossa asukkaat, asiakkaat, henkilöstö, yritykset ja yhteisöt saavat kertoa, mitkä kokeiluehdotuksista ovat heistä erityisen mielenkiintoisia, ja mihin he itse olisivat kiinnostuneita osallistumaan. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ohjelmakysymykset:
Valia Wistuba, kehittämispäällikkö puh. 043 825 2905, valia.wistuba@espoo.fi


Viestintä ja mediayhteydenotot:
Susanna Kilappa, viestintäpäällikkö puh. 050 544 6044, susanna.kilappa@espoo.fi

Kuvat

Digikokeiluilla haetaan ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin.
Digikokeiluilla haetaan ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye