Tulli

Tulli on tutkinut ammattimaista nuuskan salakuljetusta Ruotsista Suomeen

Jaa

Tulli on tutkinut ammattimaista nuuskan salakuljetusta ja välitystä Ruotsista Suomeen. Ajoneuvoilla ja veneillä rajan yli salakuljetettu nuuska on päätynyt pääosin Etelä-Suomeen. Vältettyjen verojen määrän arvioidaan olevan noin 700 000 euroa.

Viime talvena poliisin liikennevalvonnan yhteydessä Pohjois-Suomessa havaittiin henkilöauton olevan lähes täynnä nuuskaa. Tulli takavarikoi nuuskan ja aloitti esitutkinnan. Tutkinnassa selvisi, että ajoneuvon kuljettaja oli vuoden aikana tuonut laittomasti nuuskaa Ruotsista Tornion kautta maahan ja välittänyt sitä edelleen pääasiassa Etelä-Suomeen yhteensä noin 1500 kg.

– Toiminta on ollut ammattimaista. Esitutkinnassa olleessa rikoskokonaisuudessa nuuska on tuotu ensin rajan yli Suomeen ja levitetty edelleen useiden rikoskumppaneiden avustuksella Etelä-Suomen markkinoille. Nuuskaa on tuotu ajoneuvoilla maanteitse rajanylityspaikkojen kautta sekä veneillä Perämeren pohjukan yli, kertoo tutkinnanjohtaja Pekka Jauhola.

Laittomasti maahantuodun ja kulutukseen välitetyn nuuskan vältettyjen verojen määrä on noin 700 000 euroa. Asiaa tutkittiin törkeänä veropetoksena ja salakuljetuksena.

Kuvituskuvia medialle: Tullin takavarikoimaa nuuskaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tutkinnanjohtaja, tulliylitarkastaja Pekka Jauhola, yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi

Tietoja julkaisijasta

Tulli
Tulli
PL 512 (Opastinsilta 12)
00101 Helsinki

https://tulli.fi

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

EU:n pakotelistoilla olevien huvialusten selvitykset valmiit7.12.2022 13:18:05 EET | Tiedote

Tullin selvitykset Venäjän pakotteiden vuoksi pidätettyjen huvialusten osalta ovat päättyneet. Jatkoselvityksen alla olleista huviveneistä kahdeksan siirrettiin ulosottoviranomaisille, neljälle tehtiin verotarkastus ja kaksi tapausta on siirtynyt rikostutkintaan. Keväällä pidätettyjen lisäksi Tulli teki kesän aikana myös uusia pidätyksiä sekä veneiden omistussuhteiden selvittämisen että veneiden laittomien maastavientiyritysten vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme