Tulli

Tulli on tutkinut kansainväliseen vaatekauppaan liittyvää rikosepäilyä

Jaa
Tulli on tutkinut törkeänä veropetoksena tapausta, jossa yrityksen epäillään antaneen puutteellisia tullaustietoja Kiinasta Suomeen maahantuoduista vaatteista. Väärin ilmoittamisen seurauksena tullimaksuja on määrätty liian pieniksi ja yritys on saanut huomattavaa kilpailuetua oikein toimiviin yrityksiin nähden.

Tullin esitutkinnassa on selvinnyt, että pääkaupunkiseudulla toimiva yritys on ilmoittanut tuomiensa vaatteiden tullausarvot väärin. Törkeänä veropetoksena tutkittava tapaus havaittiin osana Tullin yritystarkastustoimintaa.

Tutkittavana olevassa tapauksessa tavaran arvo oli ilmoitettu todellista pienemmäksi. Tullille ilmoitettu tullausarvo ei perustunut vaatteista Kiinaan maksettuun hintaan. Tutkinnan perusteella Tulli epäilee, että yrityksen maahantuomat vaatteet valmistetaan tehtaassa, jota yritys pyörittää epävirallisesti Suomesta käsin. Virallisesti tehtaalla on paikalliset vastuuhenkilöt. Vaatteet on tuotu Kiinasta vuosien 2017 - 2020 aikana.

Yritys on saanut merkittävän edun ilmoittamalla tullausarvot väärin

Tutkittavana olevassa tapauksessa yritys on jättänyt maksamatta tuontitulleja noin 86 000 euron arvosta.

”Yritys on saanut muun muassa huomattavaa kilpailuetua samalla alalla oikein toimiviin yrityksiin nähden ilmoittamalla vaatteiden tullausarvot väärin. Yritysten tasapuolisten kilpailuedellytysten tukeminen on meille Tullissa tärkeää ja pyrimme purkamaan laittoman ulkomaankaupan rakenteita mahdollisimman tehokkaasti”, kertoo talousrikostutkintayksikön päällikkö Petteri Nevalainen.

Tullausarvo on summa, jonka perusteella maahantuonnissa kannetaan muun muassa tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Tullausarvo koostuu pääsääntöisesti tavaran arvosta, rahti- ja muista kustannuksista.

Tulli on tehnyt esitutkinnan yhteistyössä Euroopan syyttäjäviraston, EPPOn kanssa. EPPOn tehtävänä on tutkia eräitä EU:n taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia, kuten tulleihin liittyviä veropetoksia, sekä asettaa niiden tekijät syytteeseen ja tuomittaviksi EU:n jäsenmaissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

talousrikostutkintayksikön päällikkö Petteri Nevalainen, yhteydenotot Tullin mediapäivystyksen kautta: p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi

Tietoja julkaisijasta

Tulli
Tulli
PL 512 (Opastinsilta 12)
00101 Helsinki

https://tulli.fi

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Suomessa on jatkossakin laillisesti venäläisissä rekisterikilvissä olevia autoja18.3.2024 19:14:24 EET | Tiedote

Kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika Venäjän rekisterissä olevien autojen maasta poistumiselle päättyi perjantaina. Viikonlopun aikana valvontaviranomaiset havaitsivat kolme venäläisissä rekisterikilvissä olevaa autoa. Tulli muistuttaa, että Suomessa on jatkossakin laillisesti liikenteessä Venäjälle rekisteröityjä autoja. Auton kuljettajan pitää todistaa valvontaviranomaisille oikeus auton käyttöön pyydettäessä.

Muistutus viherpeukaloille: Jos tilaat kasveja tai siemeniä EU:n ulkopuolelta, hanki kasvinterveystodistus14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Vaikka lumi ja jää peittää vielä maan, niin monen kotipuutarhurin katse on suunnattu jo tulevan kauden istutuksiin. Jos siemeniä tai taimia aikoo tilata EU:n ulkopuolelta, on tärkeää huomioida, että niiden tilaamiseen liittyy rajoituksia. Tilaaminen on kielletty ilman kasvinterveystodistusta ja tilaukselle pitää järjestää Suomessa tuontitarkastus. Lisäksi joidenkin kasvien tuonti on kokonaan kielletty.

Uusia muuntohuumeita jää jatkuvasti Tullin haaviin – verkkorikollisuuden torjunta avainasemassa muuntohuumeiden pysäyttämisessä6.3.2024 08:54:07 EET | Tiedote

Tullin vuoden 2023 rikostorjunnan tilastot osoittavat muuntohuumeiden ja huumeina käytettyjen lääkkeiden laittomien maahantuontiepäilyiden kasvun. Tulli tunnisti viime vuonna takavarikoiduista ja haltuun otetuista valmisteista yli 130 erilaista Suomeen tulossa ollutta huumaavaa ainetta. Verkkorikollisuuden torjunta on olennaista uusien muuntohuumeiden Suomeen pääsyn pysäyttämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye