Kiinteistöliitto

Tulorekisteriin ilmoitettava taloyhtiön maksamat hallituspalkkiot ja palkat

Jaa
Ensi vuoden alussa käyttöön tuleva tulorekisteri tuo muutoksia myös asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden palkan- ja palkkioiden maksuun. Tammikuun 2019 alusta lähtien riittää, että ilmoitus maksetuista palkoista ja palkkioista tehdään vain yhteen paikkaan eli uuteen tulorekisteriin. Ilmoittamisen aikataulu kuitenkin nopeutuu, sillä tammikuusta lähtien ilmoitus on annettava jo viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä. Ilmoitus on pääsääntöisesti annettava sähköisesti.

Taloyhtiön on ilmoitettava tulorekisteriin myös taloyhtiön hallituksen jäsenille maksetut kokouspalkkiot. Jos taloyhtiö maksaa hallituksen jäsenille kustannusten korvauksia esimerkiksi oman puhelimen käytöstä tai kilometrikorvauksia, myös nämä korvaukset on ilmoitettava tulorekisteriin. Samoin ilmoitettava on tilin- ja toiminnantarkastajien palkkiot silloin, kun ne maksetaan henkilölle suoraan. Jos tarkastuspalkkio maksetaan tilintarkastusyhtiölle, palkkioita ei tarvitse ilmoittaa.

Isännöitsijän palkkiot ja remonteista maksetut korvaukset on ilmoitettava, jos isännöitsijä tai remonttipalvelua tarjoava yritys tai henkilö ei ole ennakkoperintärekisterissä. Taloyhtiö voi tarkastaa ennakkoperintärekisteriin kuulumisen yhtiötietojärjestelmän sivuilta.

Satunnaisista palkkioista ilmoitus vain maksukuukausilta

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös satunnaisena työnantajana toimivia taloyhtiöitä. Satunnaisen työnantajan on kuitenkin annettava tulorekisteriin erillisilmoitus vain niiltä kuukausilta, joilta se maksaa palkkoja tai kustannusten korvauksia.

”Jos taloyhtiö maksaa koko vuoden hallituspalkkiot esimerkiksi 15. joulukuuta, eikä muita palkka- tai ansiotuloja ole vuoden aikana maksettu, yhtiön tulee tehdä ainoastaan yksi ilmoitus. Tässä tapauksessa ilmoitus olisi tehtävä 20.12. mennessä”, kertoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen muistuttaa, ettei pieni taloyhtiö välttämättä maksa vuoden aikana lainkaan varsinaisia palkkoja tai palkkioita. Sen sijaan pienessä, ilman huoltoyhtiöitä toimivassa taloyhtiössä voi olla käytäntönä maksaa hallituksen jäsenille kilometrikorvauksia, kun he hoitavat taloyhtiön asioita ja käyvät ostamassa esimerkiksi talven hiekotushiekat tai vievät ruohonleikkurin huoltoon.

”Nämä matkakustannukset kuuluu myös ilmoittaa tulorekisteriin”, Järvinen sanoo.

Kaupparekisterin tiedot ajan tasalle

Ilmoituksen maksetuista palkoista ja palkkioista sekä korvauksista voi tehdä tulorekisteriin esimerkiksi isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja. Ilmoituksen tekeminen edellyttää, että ilmoittajalla on yhtiöjärjestyksen mukaan nimenkirjoitusoikeus ja että henkilö on merkitty yhtiön tietoihin kaupparekisterissä.

”Kannattaa siis tarkistaa, ketkä voivat tehdä ilmoituksen taloyhtiön puolesta ja varmistaa, että kaupparekisterimerkinnät ovat kunnossa”, Pynnönen kehottaa.

Ilmoitusvelvollisuus maksetuista palkoista ja palkkioista koskee asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden lisäksi myös kiinteistöjä omistavia yhdistyksiä ja säätiöitä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye