Kustannusosakeyhtiö Siltala

Tulta, hikeä ja kyyneleitä – Huikeita tarinoita palomiesten maailmasta

Jaa

Palomestari Reijo Salminen kuvailee Tulta, hikeä ja kyyneleitä -teoksessa vaikuttavasti, jännittävästi ja hersyvän hauskasti nelikymmenvuotista uraansa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella. Ammatti, jonka työpäivät sisältävät toisessa ääripäässä Estonian rankat pelastustyöt ja toisessa ääripäässä hammastulehduksesta kärsivän Vanni-norsun kampeamisesta jaloilleen, piti Salmisen tiukasti otteessaan vuosikymmenten ajan.

Samoin pitää Salminen tiukasti otteessaan lukijansa, joka palomestarin muistelmat luettuaan katselee palomiehiä aivan uusin silmin:

Palomiesten arki tulee tutuksi - arki, joka sisältää tulipalojen sammuttamisen lisäksi valtavan määrän erilaisia työtehtäviä. Muun muassa öljyvahinkoihin, vesivahinkoihin ja liikenneonnettomuuksiin liittyvät hälytystehtävät, pelastussukellus, sairaankuljetus ja mitä kummallisimmat eläinpelastustehtävät kuuluvat palomiesten toimenkuvaan.

Kirjan on toimittanut Sari Rainio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Vainajat eivät vaikene – Perinteinen murhamysteeri aloittaa uuden kotimaisen dekkarisarjan16.9.2021 12:37:18 EEST | Tiedote

On joulukuinen sunnuntai-ilta kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo prameassa töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa. – Sari Rainion ja Juha Rautaheimon kirjoittama VAINAJAT EIVÄT VAIKENE aloittaa Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.

Juha Kauppisen Heräämisiä-kirjassa punoutuvat yhteen luonnonsuojeluliikkeen historia ja kirjoittajan oma kasvu luonnonystäväksi14.9.2021 12:48:33 EEST | Tiedote

Miten ja milloin ajatus luonnon suojelemisesta syntyi? Ja kuinka se laajeni käsittämään koko elonkehämme tulevaisuuden? Miksi jotkut rohkeat ihmiset uhraavat luontoaktivismille elämänsä, seisovat järkähtämättä monitoimikoneen edessä ja haastavat valtaa? – Ympäristötoimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen kirja HERÄÄMISIÄ – KUINKA MINUSTA TULI LUONNONSUOJELIJA punoo yhteen luonnonsuojeluliikkeen historian ja kirjoittajan oman kasvun luonnonystäväksi.

Jääasema Kooma on Jaakko Yli-Juonikkaan Poni-kirjasarjan päättävä romaani10.9.2021 11:09:31 EEST | Tiedote

Kaksostytöt Janna ja Jahannam Tapanila ovat viettäneet vaeltelevaa elämää Lähi-idässä ja Afrikassa. On tullut aika palata Suomeen. Mutta vanha kotimaa ei ole entisellään. Helsingin edustalle Suomenlahden jäälle on ilmestynyt outo rakennuskompleksi, kuin valtava avaruuslaiva. – Jääasema KOOMA on neljäs ja viimeinen osa Jaakko Yli-Juonikkaan kirjasarjasta Neljä ratsastajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme