Tunteeko kulttuuri rajoja? Kultuurikompass avaa keskustelun eurooppalaisen kulttuurivaihdon mahdollisuuksista ja haasteista kulttuuripääkaupunki Tarttossa

”Ammatillinen liikkuvuus on välttämätöntä sekä eurooppalaisille taiteilijoille että kulttuuritapahtumien järjestäjille. Näiden ammattilaisten sekä koko alan ja yhteisön kehittymisen kannalta on välttämätöntä, että he pystyvät vaihtamaan työskentelymaata. Silti meillä on tuhansia lahjakkaita ihmisiä, joille se ei ole sosiaalisista, taloudellisista tai poliittisista syistä mahdollista”, Kultuurikompass-foorumin pääjärjestäjä Angela Ader sanoo.
Kulttuurillisella yhteistyöllä ja kansainvälisellä taiteilijaresidenssitoiminnalla on pitkät perinteet. Sillä nähdään laajempi kulttuuripoliittinen rooli, joka halutaan säilyttää myös epävakaana näyttäytyvässä nykytilanteessa ja tulevaisuudessa.
“Jotta kulttuuri kehittyy, on sen tärkeä saada vaikutteita eri maista ja ihmisiltä. Samaan aikaan taiteilijan tulee pystyä säilyttämään paikalliset erityisyytensä. Onnistumisen kannalta keskeistä on varmistaa yhteinen ymmärrys, ei vain taiteilijoiden, vaan myös kulttuuripolitiikan vaikuttajien kanssa.”
”Tunteeko kulttuuri rajoja? -tapahtumamme aihe on puhutteleva ja tärkeä kaikille luovan alan ammattilaisille. Euroopan kulttuuripääkaupunkina Tarton sekä luonnollisesti meidän on tuettava taiteilijoiden rajoja ylittävää liikkuvuutta”, Ader toteaa.
”Tällä hetkellä maailmassa on noin 1400 vakituisesti toimivaa taiteilijaresidenssiä. On merkittävää, että Tartto Euroopan kulttuuripääkaupunkina 2023, ottaa aktiivisesti tarkasteltavaksi ja keskusteltavaksi kansainvälisen liikkuvuuden ja Baltian alueen residenssitoiminnan sekä sen merkityksen taidekentälle, yhteiskuntien avoimuudelle ja ilmaisunvapaudelle”, foorumissa puhuva ja luoviin residensseihin erikoistunut Irmeli Kokko kertoo ja jatkaa:
”Tarttoon kokoontuvat kulttuurialan Euroopan merkittävimmät liikkuvuuteen ja residensseihin kytkeytyvien verkosto- ja asiantuntijaorganisaatioiden - kuten On-the-Move-, TransArtists- ja Res Artis -asiantuntijat.”
Vierailuja Etelä-Viron ja Tarton residenssikohteisiin
Foorumin ensimmäisenä päivänä Viron Kansallismuseossa osallistujat kuulevat asiantuntijoiden esitelmiä aiheesta ja jakautuvat sen jälkeen keskustelemaan pienryhmiin. Museosta löytyy myös näyttelyalue, jossa voi tutustua erilaisiin residenssimahdollisuuksiin Euroopassa. Päivään voi osallistua myös etäyhteydellä.
Toisena päivänä TYPA-paino- ja paperitaidekeskuksessa osallistujat tapaavat Euroopan kulttuuripääkaupunkien verkoston jäseniä. Vieraat voivat myös osallistua työpajoihin, minkä lisäksi he pääsevät tutustumaan Tarton ja Etelä-Viron residenssikohteisiin.
Oulu2026-kulttuuripääkaupunki esillä
Foorumissa puhuvat muun muassa Irmeli Kokko (luovien residenssien asiantuntija), Oulu2026 -kulttuuripääkaupungin tuottaja Inka Hyvönen, Marita Muukkonen ja Ivor Stodolsky (Artists at Risk), Sanna Ritvanen and Miina Kaartinen (Mustarinda), Bojana Panevska (On the Move), Terje Toomistu (Tarton yliopisto), Kendal Henry (CEC ArtsLink), Marie Le Sourd (On the Move, Res Artis), Marie Fol (On the Move, Res Artis), Mikko Fritze (Tallinn 2011), Baiba Bartkevica (Liepaja 2027), Gediminas Banaitis-Skrandis (Kaunas 2022), Kati Torp (Tartu 2024).
Foorumin ensimmäinen päivä on maksuton.
Lisätietoa tapahtumasta:
Avainsanat
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Tartto
Tartto yhdessä Etelä-Viron kanssa on vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tarton vuoden 2024 kulttuuripääkaupunkiohjelman teema on ”Arts of survival.” Arts of Survival haluaa ilmaista taiteiden voimaa Euroopan tulevaisuuden muovaajina kolmella merkittävällä alueella. Nämä ovat ympäristöä säästävä elämäntapa ja ihmisten välinen aito vuorovaikutuksen kulttuuri, vahvat yhteisöt ja elämäntaidot sekä itse selviytyminen ilmastonmuutoksen edetessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Brunnen Communications Oy
Visual Components ostaa Delfoi Robotics Oy:n – Yrityskaupalla se vastaa teollisuuden globaaliin murrokseen11.10.2022 08:30:30 EEST | Tiedote
Kotimainen 3D-tuotantosimulointiin erikoistunut ohjelmistoyritys Visual Components ostaa pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Delfoi Robotics Oy:n robottien etäohjelmoinnin ohjelmistoratkaisujen toiminnot. Kauppa vahvistettiin 10.10.2022. Sen myötä Visual Components varmistaa itselleen entistä paremmat resurssit globaaliin kasvuun.
Kilpailuhaku Suomen vastuullisimmaksi tuotteeksi avattu – tavoitteena kirittää yritysten kilpailukykyä ja kuluttajien kestävää elämäntapaa25.8.2022 09:02:00 EEST | Tiedote
Lokakuussa valitaan ensimmäistä kertaa Suomen vastuullisin tuote. Kilpailu tuo keskusteluun vastuullisuuden määrittelyn haasteet. Samalla se auttaa yrityksiä valmistamaan tuotteita vastuullisemmin ja helpottaa kuluttajia tekemään vastuullisia valintoja. Kuluttajatuotteet tai -palvelut arvioidaan kokonaisvaltaisen vastuullisuusarvioinnin perusteella. Arvioinnin tekee riippumaton, johtavista asiantuntijoista koostuva paneeli, jonka on kutsunut koolle vastuullisuusmuotoilutoimisto ja vastuullisuusteknologia start-up Infine.
Tartto näyttää esimerkkiä kulttuurihallinnon kestävämpään kehittämiseen: Tartu 2024 -hanke opettaa, miten kulttuuri ja taide saadaan tukemaan vihreää siirtymää20.4.2022 08:00:00 EEST | Tiedote
Festivaaleilla ei tarvita tuhansia kaatopaikalle päätyviä muovikuppeja. Luomiseen ei aina tarvita uusia materiaaleja. Konserttien järjestämiseen ei tarvitse käyttää valtavia määriä sähköä. Vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto järjestää verkossa lähetettävän keskustelutilaisuuden ”Kultuurikompass: How To Change The World Through Environmentally Friendly Cultural Management?", jossa esitellään, miten tämän kaiken voi toteuttaa. Viron toiseksi suurimman kaupungin Tarton tavoitteena on olla vastustamaton terveiden, aktiivisten ja onnellisten ihmisten kaupunki.
Viestintätieteiden dosentti, FT Anne Laajalahti vahvistamaan Brunnenin strategisen viestinnän palveluita31.3.2022 07:57:06 EEST | Tiedote
Viestintätieteiden dosentti, FT Anne Laajalahti aloittaa johtavana konsulttina viestintätoimisto Brunnenissa 1. huhtikuuta alkaen. Laajalahti tuo mukanaan mittavan viestintävalmennusosaamisen, sillä hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Inforin koulutus- ja kehittämisjohtajan tehtävistä. Imagoltaan Suomen parhaaksi arvioitu (Taloustutkimus 2021) Brunnen Communications on strateginen viestintätoimisto, jonka asiakkaat edustavat etenkin rakennettua ympäristöä, teknologiaa sekä julkista ja kolmatta sektoria.
Syövän hoitopolku tehostuu digitalisoinnin ja yhteistyön avulla – Varian ja Siemens Healthineers kumppanuussopimukseen Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa20.1.2022 08:07:27 EET | Tiedote
Varian ja Siemens Healthineers ovat solmineet kymmenen vuoden kumppanuussopimuksen Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) kanssa. Tavoitteena on uusien älykkäiden hoitolaitteiden avulla luoda syövän sädehoidolle kattava polku syövän toteamisesta hoitoon ja jälkitarkastukseen asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme