Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinvirasto kannattaa komitean perustamista oikeudenkäytön kehittämistyötä varten

Jaa
Oikeusministeriön eilen julkistamassa oikeudenkäytön kehittämisryhmän arviomuistiossa ehdotetaan muun muassa, että kehittämistyötä varten perustetaan laajapohjainen komitea, joka tekee työtä pitkäjänteisesti.

Muistion mukaan komiteamalli varmistaisi tuomareille ja tuomioistuimille suuremman vaikutusvallan ja vastuun kehittää tuomioistuimien toimintaa.

”Kannatan tällaisen komitean perustamista”, toteaa Tuomioistuinviraston ylijohtaja Riku Jaakkola.

Työryhmän mukaan oikeusturvan toteutumisen suurimpina ongelmina ovat resurssien riittävyys sekä oikeudenkäyntien pitkä kesto ja kalleus.

”Olemme pyrkineet nostamaan resurssien riittämättömyyttä esille useaan kertaan. Hienoa, että myös tässä arviomuistiossa asia tuodaan esille”, Jaakkola jatkaa.

Työryhmän mukaan myös vahva riippumattomuus vaatii riittävän perusrahoituksen turvaamista kaikille oikeudenhoidon toimijoille. Lisäksi työryhmä pitää tärkeänä muun muassa tuomioistuinten ydintehtävän kirkastamista: mitkä asiat kuuluvat niille myös jatkossa ja mitkä olisi perusteltua hoitaa muualla. Resurssien on oltava riittäviä ja oikein kohdennettuja, ja toimitilojen ja työvälineiden tuettava toimintaa.

Tuomioistuinvirasto on ollut tiiviisti mukana kehittämisryhmän työssä.

​​​​​​Oikeudenkäytön kehitysryhmän arviomuistio (pdf) oikeusministeriön verkkosivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylijohtaja Riku Jaakkola, puh. 029 565 0513, etunimi.p.sukunimi@oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Tuomioistuinvirasto
Tuomioistuinvirasto
PL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket

0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la.

Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye