Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinvirasto kannattaa selvitystä tuomioistuinten riippumattomuuden takeista

Jaa
Tuomioistuinvirasto pitää hyvänä ehdotusta siitä, että Suomessa tehtäisiin selvitys tuomioistuinten riippumattomuuden takeista. Lisäksi Tuomioistuinvirasto on valmis osallistumaan selvityksen tekemiseen ja on jo viestittänyt tämän asian oikeusministeriölle.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi esitti selvityksen tekemistä puheessaan hallintotuomioistuinpäivässä maaliskuussa. Helsingin Sanomien (6.4.2021) mukaan selvityksen tarkoituksena olisi varmistaa, että tuomioistuimet säilyttävät itsenäisen asemansa myös silloin, jos jokin tuleva hallitus kyseenalaistaisi oikeusvaltion periaatteet.

Tuomioistuinten rakenteellinen riippumattomuus Suomessa vahvistui edelleen vuoden 2020 alussa, kun Tuomioistuinvirasto aloitti toimintansa. Virastolle siirtyi pääosa niistä tuomioistuinlaitoksen keskushallintotehtävistä, joita aiemmin hoidettiin oikeusministeriössä.

Tuomioistuinten riippumattomuudella tarkoitetaan sitä, että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia muiden tahojen vaikutuksesta. Tämä koskee niin lainsäätäjää, hallitusvallan käyttäjää ja viranomaisia kuten myös oikeudenkäynnin osapuolia. Tuomioistuimet ovat riippumattomia myös suhteessa Tuomioistuinvirastoon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylijohtaja Riku Jaakkola, puh. 029 565 0513, etunimi.p.sukunimi@oikeus.fi

Tietoja julkaisijasta

Tuomioistuinvirasto
Tuomioistuinvirasto
PL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket

0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la.

Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye