Tuore selvitys 1995-2022: Inflaatiokorjatut metsätilojen hinnat nousseet peräti 160 prosenttia

Millaisen suojan metsäkiinteistösijoittaminen antaa inflaatiota vastaan?
Tulevaisuutta ei tässäkään voi ennustaa, mutta tuore selvitys vuosien 1995-2022 metsäkiinteistösijoituksista puhuu selvää kieltä.
”Tarkastelujaksolla metsämaan hintakehitys oli vakaasti nousevaa vuoteen 2019 asti. Sen jälkeen keskimääräisten hehtaarihintojen kasvu kiihtyi selkeästi. Vuodesta 1995 metsämaan hinta on noussut nimellisesti yhteensä 215 prosenttia eli keskimäärin 4,3 prosenttia vuodessa”, sanoo selvityksen tehneen Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsätietopäällikkö Eero Viitanen.
Reaalinousu 2,7 prosenttia vuodessa
Liki 30 vuoden tarkastelujakson aikana metsämaan hinnat nousivat vain kuutena vuotena inflaatiota hitaammin.
Kun hintojen kehityksestä poistetaan inflaation vaikutus, metsäkiinteistöjen hehtaarihinnat ovat nousseet reaalisesti 160 prosenttia. Tämä vastaa keskimäärin 2,7 prosentin vuosikasvua.
Metsäkiinteistöjen hintataso nousi erityisesti tarkastelujakson lopussa.
”Viimeisin reaalinen vuosimuutos vuodesta 2021 vuoteen 2022 oli 6,8 prosenttia”, Viitanen laskee.
Tukki piti pintansa kuitua paremmin
Selvityksessä verrattiin myös puun hintakehitystä ja inflaatiota.
Raakapuun hintaa kuvaavat kantohinnat vaihtelivat vuosittain metsäkiinteistöjen hintoja enemmän, mutta kokonaisuutena kantohintojen kehitys nousi tarkastelujaksolla melko tasaisesti kuluttajahintaindeksin tahdissa.
”Nimellisesti kantohintataso nousi tarkastelujaksolla 68 prosenttia eli keskimäärin 1,9 prosenttia vuodessa. Inflaatiokorjattuna hintataso nousi 12 prosenttia eli 0,3 prosenttia vuodessa. Inflaation kiihdyttyä vuoden 2022 kantohintojen kehitys oli jo 2,4 prosenttia negatiivista”, Viitanen sanoo.
Eroja puutavaralajien välillä löytyy, kun keskimääräisen kantohintakehityksen jakaa tukki- ja kuitupuun kesken.
”Tukkipuun hintakehitys oli selvästi parempaa. Tukin hinta nousi nimellisesti 87 prosenttia eli 2,3 prosenttia vuodessa. Tukin hintakehitys oli koko jaksolla myös reaalisesti positiivista, kun taas yhdistetty mänty-, kuusi- ja koivukuitupuun hintakehitys oli inflaatiota nopeampaa vain viimeisen kymmenen vuoden aikana.”
Suomen Sijoitusmetsät käytti selvityksessä Maanmittauslaitoksen ja Luonnonvarakeskuksen julkaisemia tietoja.
Markkina kiihtyy kesää kohti
Vuoden ensimmäinen neljännes on perinteisesti hiljaisinta aikaa metsäkiinteistömarkkinoilla. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa tiloja tuli myyntiin eniten maaliskuussa. Koko vuosineljänneksen aikana tiloja tuli myyntiin enemmän kuin vuosina 2021 tai 2022 mutta vähemmän kuin vuonna 2020.
Viitanen sanoo, että metsäkiinteistömarkkinoilla tunnelma on selvästi rauhallisempi kuin esimerkiksi asuntomarkkinoilla, jotka ovat kokeneet shokin niin kysynnän kuin hintatasonkin osalta.
”Metsäkiinteistömarkkina on päässyt paljon helpommalla. Alkukesä on metsätilamarkkinoilla perinteisesti vilkasta aikaa. Nyt olemme mielenkiintoisessa tilanteessa odottamassa, miten kauppa alkaa käymään ja millä hinnalla.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero ViitanenMetsätietopäällikköSuomen Sijoitusmetsät Oy
Puh:050-3274140Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vuonna 2013 perustettu Suomen Sijoitusmetsät Oy palvelee metsäkiinteistömarkkinoiden toimijoita ja metsänomistajia koko maan kattavilla metsäkiinteistöjen hankinnan, hallinnan, kiinteistövälityksen ja arvonmäärityksen palveluilla sekä erilaisilla tietotuotannon palveluilla kuten markkinakatsauksilla ja -analyyseillä. Suomen Sijoitusmetsät Oy seuraa myyntiin tulevia metsäkiinteistöjä yli 30 julkisen myynnin kanavan kautta ja hakee toteutuneiden metsäkiinteistökauppojen kauppahinnat Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kauppahintarekisteristä. Yhtiön asiantuntemus perustuu sen keräämiin tietoihin yli 13 000 metsäkiinteistökaupasta. Yhtiön kotipaikka on Joensuu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Sijoitusmetsät Oy
Metsätilamarkkinat vuonna 2022: Kuumin kasvu rauhoittui4.1.2023 12:15:24 EET | Tiedote
Metsätilakauppoja tehtiin vuonna 2022 edellisvuotta vähemmän koko maassa mutta erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Euroilla mitattuna markkina kuitenkin kasvoi muualla paitsi Lapissa. Kaupan kohteena olleen metsätilan koko oli keskimäärin 35 hehtaaria ja arvo 158 000 euroa.
Metsätilakaupat: Myyjät saivat yli viidenneksen enemmän euroja kuin pyysivät – Etelä-Suomessa hintalisä liki 35 prosenttia22.11.2022 06:42:00 EET | Tiedote
Vaikka metsäkiinteistöjen hinnat ovat viime vuosina nousseet rajusti, myyjät arvioivat ostajien maksukyvyn edelleen alakanttiin.
Metsätilakauppojen määrä kääntynyt laskuun – hinnat nousseet edelleen, mutta nousuvauhti jää viime vuodesta22.8.2022 06:52:03 EEST | Tiedote
Ammattimaisten ostajien osuus kasvoi ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttiin.
Julkisissa kanavissa myydyille metsätiloille hintalisää jopa kolmannes22.6.2022 07:35:41 EEST | Tiedote
Mitä pohjoisempana metsätila myydään, sitä enemmän myyjä saa julkisesti välitetystä tilasta lisähintaa keskimääräiseen metsätilakauppaan verrattuna, ilmenee Maanmittauslaitoksen ja Suomen Sijoitusmetsien aineistoista.
Metsänomistajien palvelutarve murroksessa – uudet nimet rakentamaan Suomen Sijoitusmetsät Oy:n palveluja yksityisille metsänomistajille25.5.2022 15:50:47 EEST | Tiedote
Metsänomistajien palvelua on syytä monipuolistaa, perustelee Suomen Sijoitusmetsät Oy päätöstään lähteä rakentamaan uutta palvelukonseptia yksityisille metsänomistajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme